torstai 12. huhtikuuta 2012

Frontside Ollie



Meillä, kuten varmaan monissa muissakin kodeissa, on soitettu viimeaikoina youtubesta kerran jos toisenkin Robinin Frontside Ollieta. Skeittiramppeja odotellessa vanhin poikamme muisti itselleen rakkaan Mikki Hiiri -t-paidan ja yritti kovasti saada laittaa paidan kouluun päälleen. Paita oli kuitenkin jo parhaat päivänsä nähnyt. Selässä  ja helmassa oli reikiä ja kokokin oli jäänyt viime kesästä liian pieneksi.


Niinpä yhdessä tuumin päätimme tuunata lempparipaidan uusiksi. Tuunausta varten tarvitsimme sakset, ompelukoneen ja liimaharsoa, jota ostamme TILKKUTEXistä. (Verkkokaupan linkki tuolla sivupalkissa)


Applikoitava kuva leikattiin irti ja muu paita jouti ikkunanpesurievuksi.


Silityslauta peitettiin leivinpaperilla...


Ja liimaharsosta leikattiin suojapaperin kera applikoitavan alueen kokoinen pala...


Liimaharso silitettiin kiinni paitaan. Itse käytin puuvillan silityslämpötilaa, mutta pienenpikin lämpötila olisi varmaan riittänyt.


Liima suli, kuten oli tarkoituskin, kiinni applikoitavan kuvan taakse.


Vanha skeittikuva applikoitaisiin kiinni Lahden Kärkkäiseltä ostettuun yhden euron t-paitaan. (Oli muuten ihan käsittämättömän hyvän laatuinen paita! Mitähän tästäkin jäi materiaalin tuottajalle, paidan valmistajalle ja kauppiaalle? Ovh oli ollut 4.50 €)


Kuva leikattiin haluttuun muotoon ja silitettiin paitaan kiinni.



Liimaharso pitää kuvan todella hyvin paikoillaan, mutta jotta paita kestäisi vielä lukuisia pesuja, piti kuva applikoida vielä koneompelein kiinni paitaan.


Applikoinnissa käytin koneparsintatekniikkaa eli laskin koneen syöttäjän hampaat pois käytöstä, säädin paininjalan paineen alhaiseksi ja käytin suksipaininjalan sijasta pyöreää koneparsintapaininjalkaa.


Tältä applikaatio näytti paidan nurjalta puolelta. Kiersin kuvan äärilaidat suoralla koneparsinnalla kahteen-kolmeen kertaan.


... Nyt äiti antaa pojan laittaa paidan kouluun... Mukavaa koulupäivää, kulta!




5 kommenttia:

  1. Kiva idea! Pitääkin ottaa tolta miehen köriläältä rakkaimmat kuvapaidat ja tuunata ne uusiksi, kun muuten on niin virttyneitä, että saa ihan hävetä, ettei liiku niiden kera yleisillä paikoilla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteista teille molemmille! Olipa palkitsevaa nähdä taas pitkästä aikaa, että jokin postaus antoi uusia ideoita lukijoille. Näin omakustanne bloggaajana nämä kommentit ovat ainoa palkinto tehdyistä postauksista, joten kiitos "palkasta".

    Olen itse nyt tosi innostunut noista vaatetuunauksista. Saa nopeasti valmista ja silti työ näyttää uniikilta ja itsetehdyltä ; ).

    Mukavaa kevättä ja toivottavasti osaan jatkossakin ideoida ja postailla lukijoita miellyttäviä juttuja. Laittakaa vain vinkkejä minulle, mitkä aihealueet kiinnostaisivat, niin yritän kehitellä jotain jänskää.

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea! Tosi hienosti olet tuon Mikin ja tekstin saanut leikattua, varmasti on koulussa todella katu-uskottava paita. Täytyypä itsekin joskus testata liimaharsoa.

    Tykkään siitä miten kuvaat ja selität jutut vaihe vaiheelta niin että kokemattomampikin ymmärtää! Vielä kun oppisi oman ompelukoneensa ja kaikki sen mahdollisuudet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pyrin olemaan havainnollinen, se on sekä vahvuuteni että heikkouteni ; ).

      Muistan muuten itse varsin hyvin kuinka vierastin ompelukoneita vielä lukiossakin, jonka kävin käsityöpainoteisella luokalla. Sitten sain kesätöitä Luhdan vaatetehtaalta ja työni oli "säätää ja korjata" koneita ja epäonnistuneita vaatesarjoja. Siinä tuli koneiden mahdollisuudet tutuiksi. Kun opetin useamman vuoden ompelua, ei eteeni tullut enää koskaan ompelukonetta, joka olisi laittanut sormen suuhuni. Pyysinkin oppilaita usein roudaamaan oman koneensa mukaan, jotta opettelisimme yhdessä kaikki jutut ja jipot, jotta ompelukoneesta saadaan kaikki ilo irti. Ja yleensä ihan peruskone taipui jo moneksi kun malttoi vain lukea ohjekirjaa ja kokeilla eri säätöjä ja paininjalkoja.

      Iloista koneesi mahdollisuuksien tutustumista sinulle, Kaima!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!