perjantai 21. syyskuuta 2012

Keijujen metsäretki


Olemme viimepäivinä leikkineet lasten kanssa Schleichin keijuilla samalla kun olemme tutkineet syysluontoa. Keijuleikistämme syntyi seuraavanlainen tarina:

Eräänä kauniina syyspäivänä Feya -keijukainen keinui salavan riipputikkaissa  ja katseli kaukaisuuteen. " Voih, kumpa pääsisin syysretkelle, luonto näyttää niin kauniilta tänään."



Keijulaaksossa oli monta päivää aherrettu kivitaideteosten kanssa ja kivipatsaiden kasaamisesta väsyneet keijut innostuivat kovasti Feyan luontoretkiehdotuksesta.


Metsä oli niin kaunis. Puiden lehdet loistivat monivärisinä auringon säteiden kanssa ja sienet nyökyttelivät muhkeita hattujaan keiju-karavaanin kulkiessa niiden ohitse.


"Tämä sieni on turvallinen keijusieni", tiesi Nimsey, "Leiriydytään tähän", totesi kuningas Falaroy.




"Katsokaa kuinka upean ratsastuskypärän Tammi minulle lahjoitti", iloitsi kuningas Falaroy. "Ja millaisen herkullisen kukkasienen minä löysin", esitteli Sera ystävilleen.


"Tulkaa syömään, ystävät, pöytä on katettu", kuiskivat  Nimsey ja Sera.


"Miten maukasta terhoa. Voih, kuinka ihanaa onkaan syödä eväitä luonnonhelmassa!" Feya hymäili.


Pieni Leolynnkin oli jo nälkäinen. Ulkona tuuli kuitenkin jo sen verran, ettei Iloris uskaltanut imettää pikkuista taivasalla.

Onneksi läheltä löytyi hylätty ampiaspesä, jossa keijuäidin oli turvallista imettää pikkuisensa.


Mutta mitä nyt? Jostain kuului kaameaa mylvintää... Eivätkai vain lohikäärmeet ole eksyneet tähän samaan metsään?


"Nälkä, nälkä, nälkä... tahdon syödä yhden keijukaisen..." Mylvintä vain yltyi. Ja rouskis... Lohikäärme puraisi epähuomiossaan punakärpässienestä palasen.


"Auuuuuuuuuuuu, auuuuuuuuuuuu, auuuuuuuu!!!"


Kuningas Falaroy syöksyi paikalle tuulispäänä. Hänen kävi sääliksi henkitoreissaan karjuvaa lohikäärmeparkaa.


"Tässä sinulle Keijujen myrkynestorohtoa, lehtokotiloa. Syö ne ja lupaa minulle, ettet enää koskaan uhkaile tai vahingoita keijuja!" Sanoi kuningas Falaroy. "Lupaan, lupaan... Kiitos kun pelastit minut" pihisi lohikäärme.


Ja niin lohikäärme lensi tiehensä. Eikä sitä sen koomin enää niillä seuduin nähty.


Keijut viettivät mukavan päivän metsässä ja pellon pientareella. Matkalla kotiin he  poimivat sylit täyteen kukkia ja sieniä kotiinviemisiksi.


Me löysimme pihaojastamme viimeisiä partasutikukan hahtuvia ja poimimme niitä keiju-ystävillemme pieniksi pedeiksi.




























Hyvää yötä, ystävät! Nukkukaa hyvin. Oli mukavaa saada jakaa tämä päivä kanssanne.


Ja mukavaa saduntäyteistä viikonloppua teille kaikille ihanille blogini lukijoille!

6 kommenttia:

  1. ihana!!!taidampas tämänkin totuttaa meidän pikkuisten kanssa!!!

    VastaaPoista
  2. Haluan mukaan teidän keijujen metsäretkelle!

    VastaaPoista
  3. Olisimpa ollut mukana! Sinulla on upea kyky heittäytyä lapsilähtöisesti lasten maailmaan täysillä. Kaunista, kekselijästä ja herkkää kuvallista ilmaisua.

    VastaaPoista
  4. Äiti luki tarinasi minulle, ihana, hihkuin ilosta. Kiitos elämyksestä. -Kiia

    VastaaPoista
  5. Upeasti kuvitettu tarina, Sleichin keijut istuvat syysluontoon melkein kuin oikeat henkiolennot. Keksivatko lapset muuten myos keijujen mielenkiintoiset nimet vai tulevatko ne valmiina nukkien mukana?

    Tama oli tosi kiva postaus meidan 5-vuotiaan eilisten keskiaikaseen ritarihenkeen juhlittujen synttareiden jatkoksi. Pitaapa nayttaa lapsillekin.

    VastaaPoista
  6. Kiva, kiva, että tykkäsitte keijutarinastamme. Sen tekeminen lasten kanssa oli tosi antoisaa! Heittäytyminen lasten maailmaan avaa aina omiakin silmiä ja lastenmaailman taianomaisuus siirtyy omaankin mieleen.

    ...niin ja keijujen upeat nimet ovat Schleichin pakkauksista suoraan kopsattuja.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!