sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vapauden huumaa



Olen saanut nauttia mieheni kanssa vapauden hurmasta koko viikonlopun. Yhteinen vapaus on meille todelle harvinaista herkkua, sillä viimeisen reilun yhdeksän vuoden aikana näitä täysin lapsivapaita parisuhdepäiviä on ollut tasan 3!

Mutta nyt saimme taas vapaata. Ah! Vaikka lapset ovat ihania ja rakkaita, on sanoin kuvaamattoman ihanaa herätä aamulla siistiin hiljaiseen kotiin ja naukkailla aamupalaa pitkin päivää ilman mitään älämölöötä ja lukea kirjaa kynttilöiden valossa oman kullan kainalossa.


Perjantaina täällä Lahdessa vietettiin co/Malskilla avajaisia. Kulmakatu 5 -kiinteistöön on saatu Luovat Ry:n hankkeesta aikaiseksi upeat kaikille avoimet 400 neliön coworking-työtilat. Työtiloihin kuuluu muunneltavia työpisteitä, sekä kokous-, workshop-, oleskelu- ja neuvottelutiloja. Tilassa on myös galleria ja kopiointipalvelu. Tilojen ja työpisteiden päivävuokrat löytyvät täältä. Jos kiinnostusta löytyy, voin järkätä kursseja myös näissä tiloissa.



Tässä muutamia kuvia c/o Malskin inspiroivista tiloista.





Avajaisia vietettiin myös c/o  Malskin tiloissa olevassa galleriassa. Näyttelystä vastasivat kuvataiteilija/ taidegraafikko Janika Salonen ja muotoilija Heli Kauhanen.


Upeaa antia oli myös c/o Malskin yläkerrassa 4 krs taiteilijakommuuni. Mitkä hulppeat tilat Lahden kaupunki olikaan antanut nuorille vastavalmistuneille Taidekoulun kasvateille. Juuri tälläistä minä olen aina unelmoinut: ystävät ja kolleegat yhdessä luovutta tihkuvassa vapaassa tilassa. Hatun nosto Lahden kaupungille!





Olin aivan ihastuksissani tasokkaasta taiteesta, jota kommuunista löysin ja ne tilat saavat minut huokailemaan vielä pitkän aikaa. Taiteilijat jäävät anonyymeiksi, koska heillä ei ollut harmikseni jaettavia esitteitä tai käyntikortteja. Mutta jos joku kommuunin taiteilijoista lukee tämän postauksen, olisin ilahtunut jos saisin nimennekin tänne kaikkien tietoon.







Mahtavia töitä, upeita nuoria lupauksia : ). Toivottavasti saatte järkättyä ravintolapäivää tms, jolloin tulen kyllä uudestaan teitä moikkaamaan ja aistimaan luovaa ilmapiiriänne. Kiitos seurasta! Alimmaisten kuvien keramiikkateokset ovat keramiikkataiteilija Marianne Sirin töitä.

Kylläpä tämä viikonloppu voimaannutti ja muistutti taas siitä kuinka tärkeää on nähdä ja jututtaa ihmisiä, jotka edes jollainlailla pääsevät pääni luovuuskeskuksen kanssa keskusteluihin. Oma taiteellinen minäni kun on ollut aikalailla kadoksissa viimevuodet.

Kotona olikin sitten kiva vain olla. Mutustaa lämpimiä Pirkan ohjeilla leivottuja auringonkukkasämpylöitä ja kietoutua lukemaan kevyttä kirjallisuutta oman kullan kainaloon. Täydellinen vapaus!





1 kommentti:

  1. Hienon näköiset tilat! Ja kiva, että teillä oli mahdollisuus viettää aikaa kahden! Sellaistakin aikaa täytyy olla.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!