perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulutervehdyksiä


Joulutouhuni ovat jääneet jotenkin koko nukketeatterieni jalkoihin. Ehdin onneksi kuitenkin askarrella pikaisesti muutamia joulukortteja ja leipoa taas läjäpäin joulupipareita. Tänä jouluna tuntuu, että meidän perheen joulutunnelma syntyy mukaansatempaavista kirjoista, peleistä ja Lidlin erikoissuklaakonvehdeista (& niistä jokavuotisista itsetehdyistä konvehdeista) ja hedelmätarjottimista.



Esikoisemme valmisti muutama päivä sitten ensimmäisen koe-erän suklaa-turkinpippuri-popcorneja ESS-lehden ohjeen mukaan. Olipahan hyviä. Näitä tehdään jouluksikin. Ohje oli yksinkertaisuudessaan seuraava: Valmista mikropopcorneja ohjeen mukaaan yksi pussi. Sulata tummaa taloussuklaata 300 g vesihauteessa. Sekoita popcornit suklaaseen ja asteta ne kökkäreinä leivinpaperin päälle jäähtymään. Ripottele päälle turkinpippurikarkkirouhetta. Anna jäähtyä. Nauti: Nammmmmm!


Nukketeatterikiertueeltani ennätin sentään lähettää kolme Tilda-ohjeilla työstämääni lammaspehmoa Suomen suurin joululahjakeräykseen. Sain tiedon ompelutalkoista niin myöhään että enempää en ehtinyt työstää. Mukavaa on kuitenkin ilahduttaa edes näillä kolmella kolmea pientä tai isoa PHKS:n potilasta. Pehmoja on kertynyt taitavissa käsissä ihan tolkuttoat määrät ympäri Suomen. Toivottavasti nämä pehmeät kaverit antavat edes vähän iloa ja lohtua lasten ja nuorten sairaalapäiviin.


Mukavaa Lucian päivää kaikille! Tässä tälläinen itsenäisyypäivä-Lucia lähettelee teille kaikille kansallisromanttisia terveisiä Maamme -laulun kera: )! Jos osaisin laittaisin tähän hienon tausta, jossa koivut humisisivat tuulessa, mutta kun ei osaa, niin ei osaa...

2 kommenttia:

  1. Sain Facebookiin tiedon, että yksi lampaistani oli jo päässyt pikku-pojan kainaloon Aika nöyrä on mieli ja kiitollinen. Kyynelien läpi toivon perheelle ja tuolle pikku-pojalle kaikkea hyvää ja suurinta siunausta. Tässä pikkupojan äidin viesti : "Sydämen pohjasta asti kiitos "herra lampaasta". Pieni poikani nukkui viime yön lammas kainalossaan päksissä tyytyväisenä."

    VastaaPoista
  2. Tuo lampaiden lahjoittaminen oli tosi kaunis ele! Kauniita joulukortteja olit myös tehnyt ja Lucia neito oli todella suloinen! Oikeaa Suomi-neito ainesta. Kuulin kyllä korvissani Maamme-laulun, eli taisit sittenkin osata..

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!