tiistai 15. syyskuuta 2015

Rouva Ruskea


Olen alkanut vuosien kotiäiteilyn jälkeen innostumaan muodista ja vaatetuksestani. Siitä kaikesta joka oli minulle lukiolaisena ja vaatetusalan opiskelijana erittäin tärkeää. Ompelin vuosien ajan vaatteita itselleni paljon ja jokatilanteeseen. Muotioikut haettiin kavereiden kanssa Tukholmasta ja Lontoosta. Sitten syntyi lapset ja minusta tuli imettäjä, äiti, siivooja ja ruoanlaittaja. Sisustusbuumi valtasi maailman ja yks kaks huomasin ompelevani vain kotiin liittyviä tekstiilejä: tilkkutäkkejä, pyyhkeitä, taidetekstiilejä, sohvatyynyjä ja satunnaisesti lastenvaatteita.







Viimeisten kuukausien myötä olen huomannut itsessäni uuden piirteen. Kaupoissa käsiini ajautuvat nykyään sisustuslehtien sijasta muotilehdet. Olenkin miettinyt johtuuko tämä nykyisestä opiskelijan statukstani. Olenko palannut juurilleni, omaan varhaisaikuisuuden identiteettiini. Hassua sinällään, sillä nyt nämä opintoni eivät liity millään lailla vaatetusosaamiseen,vaan lapsi- ja perhetyöhön. Myös yhteistyökuviot Husqvarna Vikingin kanssa herättivät minut uuteen aikaan. Hyvä niin, olin tätä uudistusta jo kaivannutkin!


Kun olin nuoriaikuinen, käytin paljon mekkoja. Juuri tuollaisia kuin tässä Mekkotehdas aikuisille -kirjan kuvan Vilma -mekko. Ompelin mekkoja verhoista, vanhoista villapaidoista ja vaatetehtaiden ylijäämäkankaista. Muuttojen yhteydessä kadotin kuitenkin mekkojen kaavat ja lasten myötä oman kokoni. Nyt on on aika tarttua OPALia kaasupolkimesta ja uudistaa vaatekaapin sisältö vastaamaan tarpeitani ja nykyistä kokoani.







Kolmen tunnin leikkuu- ja ompelusession jälkeen oli klassikkomekko päälläni. Ja päässä keikkui mekon tyyliin sopiva pipo. Olipas kiva kipaista hakemassa tyttö kaverinsa luota leikkimästä, kun kyläilyn aikana olin saanut jotain näkyvää aikaiseksi.






Sekä mekon, että rusettipipon ompelin Husqvarna Opal -ompelukoneella. Saumuria en käyttänyt lainkaan.



Tykkään itse tästä mekosta kovasti.


Olalla keikkuva laukku on huhtadesignin kiiltonahkalaukku, jonka ostin itselleni synttärilahjaksi ja koululaukuksi Lahtelaisesta KivaKombosta. Kengät Riekerin viime vuoden syysmallistoa.




Nahkaisen ruususormuksen ostin viimevuonna Loviisan vanhat talot ja puutarhat tapahtumasta.


Kohta saapuvat koululaiset kavereineen. Pitääpä mennä jo kiiruulla vatkaamaan vaniljakastiketta omenapaistokseen. Moikka!

 Ja Maiskis!

16 kommenttia:

  1. Onpas siellä hyvännäköinen äiti ja rouva! Kauniin sävyinen ruskea kangas, ruskea on ihan mun lemppariväri, luultavasti aina ja iänkaikkisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskea on myös yksi minun lempparinivärini. Uskon, että tätä mekkoa käytän paljon ja kauan.

      Poista
  2. Kivan näköinen mekko ja värikin on mukavan syksyinen :) Ja pipokin samaa linjaa :) Tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, niin minäkin :). Huomasitko tuon tähtipatakintaan? Siitä tuli mieleen sinun blogisi nimi ;)

      Poista
  3. Oikein hyvältä näyttää, ruskea väri käy sinulle todella hyvin, niin myös mekko ja pipo😊 täällä on myös uudella ompelukoneella ommeltu ja huomasin, että näinköhän peitetikkikoneella on enää käyttöä, sen verran hyvä ja laaja valikoima erilaisia ompeleita löytyy. Saumuria kyllä tarvitsen vielä..meinaan kokeilin ompelukoneella joustocollegeen monta eri ommelta jotka huolittelee samalla saumanvarat niin reunat aaltoili aika reippaasti. Sen isompia säätöjä en kyllä tehnyt, että täytyy tutustua ihan ajan kanssa..tai sitten kokeilen kuten sinä tuossa yhdessä kuvassa, että ompelen ensin yhteen ja sitten vasta saumanvarojen huolittelu. Mukavaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kyllä minäkin saumuria vielä käytän. Esim huolittelu saumurilla on paljon nopeampaa kuin ompelukoneella. Nyt vain kokeilin kuinka työ onnistuu siistiksi nurjalta myös ompelukonehuolitteluin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä oli myös tosi kiva tehdä.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva mekko ja elämänmakuiset kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Elämä maistuukin nyt erityisen hyvältä! Sillä on suunta ja tulevaisuus myös työrintamalla.

      Poista
  7. Kaunis mekko ja hyvä väri,oma lemppari:)!
    -sirpa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ruskea on kaunis väri. Tekee olemuksen lämpöiseksi ja kotoiseksi.

      Poista
  8. Kaunis mekko ja pipo on piste i:n päälle, molemmat sopivat hyvin sinulle!
    Nam! herkullisen näköistä omenapaistosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin tykkään sekä mekosta, että omenapaistoksesta, jota nykyään onkin pöydässä harvasen päivä. Jotenkin sen mieltää terveellisemmäksi kuin perinteisen omenapiiraan.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!