perjantai 30. lokakuuta 2015

Momo -kotimme


Meidän perhe on taas tolpillaan. Jippiaijee!!!!! Nyt on tälle talvelle sairastettu puolessatoista viikossa jo kaikki taudit, joten eiköhän loppuvuosi mene vihellessä. Me olemme todella harvoin kipeänä, mutta nyt kyllä täysin voimat vienyt flunssa, äänettömyys, silmätulehdus ja suutulehdus selätti 1-0 koko perheen. 

Kun ei tässä elämässä oikein muuten osaa pysähtyä, on sairastuminen visiin ainut keino tajuta, että nyt STOP ja SEIS. Rauhoitu, hyvä ihminen ja lue, kääriydy kullan kainaloon ja sytytä kynttilät. Nauti saavutuksistasi. Nauti kodistasi. Elät vain kerran. 


























Ja tiedättekö, minä lepäsin. Ja luin.... En kuitenkaan koulukirjojani (vaikka olisi pitänyt) vaan antauduin aiempien opintojeni herättämälle intohimoilleni - muotoilulle ja arkkitehtuurille ja sisustamiselle. Luin Momo-kodeista sekä 50-, 60-  ja 70-luvun suomalaisen muotoiluosaamisen helmistä. Ja nyt, yhdeksän vuoden asumisen jälkeen tämä kotimme tuntui ensimmäistä kertaa mielestäni ihanalta. Tarkoitan siis tätä rakennusta, jossa asumme ja kaikkia niitä tavaroita ja huonekaluja, joita tänne olemme haalineet. Jotenkin kaikki näytti juuri oikealta, toimivalta ja minun silmiini kauniilta. Meidän Oma Momo-kotimme!



Käsityöntekemisen ohella klassinen, toimiva ja kekselijäs muotoilu saa sydämeni väpättämään onnesta. Näistä asioista olen kirjoittanut todella vähän tässä blogissani, sillä koen, että muotoilijana minä olen enemmän toisten suunnitteleman toimivan ja kauniin muotoilun ihailija, kuin itse muotoilun tuottaja. Maailma on täynnä upeita tasokkaita muotoilublogeja, joten päädyin pitämään täällä Neulanhaltija-blogissa "vain" tälläistä käsityöharrastajia tukevaa sisältöä. Mutta nyt on tiedossa pläjäys jotain ihan muuta.





Tiedättekö te mitä Momo-koti tarkoittaa?



Momo-koti voi olla kerros-, rivi- tai omakotitalo, joka on rakennettu sotiemme jälkeen 1950, 1960 tai 1970 -luvulla. Momo-kodit ovat tavallisia taloja, niitä joita löytyy melkein joka lähiöstä, kaupunkien keskustoista ja maaseudultakin. Momo tulee sanoista "Modest & Modern" eli Vaatimaton ja Moderni. Siis aivan kuin meidän perheen vuonna 1971 rakennettu täystiilinen laatikonmallinen vaatimaton, mutta selkeälinjainen avara, yksikerroksinen, pulpettikattoinen kotimme. Jo kiinostuit lukemaan lisää klikkaa: http://momokoti.fi/
























Seuraavissa postauksissa pääsette kurkkaamaan meille. Meidän Momoomme. Meidän tavalliseen lapsiperheen kotiimme. Kotiin, joka toimii ja tuntuu hyvältä. Kotiin, joka on myös TERVE.



1970-luvulla Suomessa oli valtava rakennusbuumi. Meidänkin kotimme rakennettiin kasvavan kaupunkiväestön tarpeeseen Lahden Mukkulaan. Mukkulan pelloille nousi Momo-rivitaloja, -kerrostaloja ja näitä tiililaatikko-omakotitaloja. Lähiöstämme oli tarkoitus tulla vehreän puutarhamainen, ilmava ja vaatimattomasti moderni. Ja tätä se onkin tänäpäivänä.



























Kuvassa Doctor Designin Illu -valaisin, jossa kuvana kotitalomme / kotiseutumme rakennusvuonnaan. Löysin tämän upean kuvan lamppuumme muuttettuamme tänne Mukkula-seuran mapeista.





























1970-luvun alun taloissa oli vielä ennen energiakriisiä suuret ikkunat. Näin meilläkin. Olohuoneen ikkunat täyttävät koko pitkän seinän. Kun nyt tänä syksynä vaidoimme alkuperäset ikkunat uusiin, saimme maksaa aikasumman, sillä kodissamme on todella monta suurta ikkunaa. Mutta voi, mikä valo niistä kotiimme saadaankaan. Ja nyt toivottavasti myös lämpö!


























Kun muutimme tähän kotiimme, minä itkin. Itkin ikävääni Ouluun, jonne jäi kädentaidoista, taiteesta ja muotoilusta kiinnostuneita ystäviä ja upeat työpaikkani Oulun ja Kempeleen Kansalaisopistoissa. Mutta erityisesti itkin kotini rumuutta. Miksi rahamme ei riittäneet kauniimpaan? Miksi meillä ei ole erkkereitä, lasikuistia, mansardikattoa? Miten voin ikinä tulla onnelliseksi ja ylpeäksi kodistani? Miten ikinä kehtaan edes kutsua ketään kylään? Kukaan ei takuulla huokaile, "Oih, ihana!"  " Voi, kuinka herttainen!" "Upea tunnelma teillä!" Sniif... Pitääkö minun nyt sisustaa koko koti valkoisella ilmeettömällä ja kylmällä Muuramella, koska se on muotokieletään yhtälaatikkomainen kuin talomme?


























Meni yhdeksän vuotta. Yhdeksän pitkää vuotta, kunnes haaveeni ja käsitykseni meidän perheelle sopivasta kodista oli muuttunut. Kuulin tarinoita homeisista rintamamiestaloista, vuotavista mansardikatoista, järkyttävistä asuntolainoista, pikkuruisista huoneista ja ahtaista uusista asunalueista, joissa upeat uudenhohtoiset puutalot seisovat kylkikyljessä. Maalaisromantiikkaan ei enää kiehtonutkaan minua. Pitsiverhot ja ristipistoliinat eivät enää tuntuneetkaan omalta jutultani. Olen rakastunut aivan uudenlaiseen taloon, jonne aivan hyvin sopivat Muuramen kiiltovalkoisten kalusteiden sijasta meidän omat perityt puiset kalusteet ja ompelemani tilkkutäkit. Olen rakatunut Momoon!

(Tuon ruskean sermin taakse kätkeytyy nykyinen työhuoneemme, joka on rajattu tuunaamani Iskun työpistesermiin ja pianoon, jotta suloinen Wili-pupumme ei pääsisi pureskelemaan johtoja ja työpisteen kaoottinen paperimäärä pysyy silmiltä piilossa.)



Ja se Momo-talo on jo minun oma kotini. Koti ja talo, jota lapsemme ovat koko lapsuutensa palvoneet ja ihailleet, vaikka minä olen marissut, että "eihän tämä ole mitään, odottakaas vain kun näette sen ja sen kodin, ne vasta ovat ihania ja upeita". Mutta tämä, juuri tämä talo-rumilus on lapsilleni tärkeä. Täällä asuu äiti, isä, pupu, sisko ja veljet. Tämä on heille se ainoa oikea lapsuuden koti.




Nyt minäkin sen ymmärrän. Ymmärrän viimein, minä senkin pölkkypää. Tämähän on hyvä talo. Täällä on tilaa. Täällä on avaruutta. Talomme pohjaratkaisu on joustava. Ja hassua, mutta totta, myös ne kaikki huonekalut, joita meille ovat ajautuneet ja joita olen kotiimme vuosien saatossa hankkinut sopivat tänne kuin nenä päähän. Mitä ihmettä minä olen marissut?




























Talomme on rakentanut aikoinaan rakennusmestari itselleen kodiksi. Työhuoneeni itselleen työtilaksi. Sama rakennusmies on rakennuttanut myös nuo kerrostalot, joita näkyi Illu-lampun vanhassa valokuvassa. Talo on rakennettu laadukkaista materiaalista ja vasta nyt yli 40-vuoden jälkeen olemme kokeneet tarvetta uusia joitain kiintokalusteita, ovia ja ikkunoita sekä katon ja räystäät.  Arvanette varmaan, että rahaa on kunnostuksessa palanut ja kunnolla, mutta nyt kaikki on kuin uutta. Käyttövesiputkiremontin olivat tehneet jo edelliset asukkaat.
.
Ja teimmehän me sen ihanan terassinkin, jota olen täällä esitellyt loppukesästä. Nämä ihanat kuvan 1970-luvun keltaiset pullonpohjalasit jouduimme vaihtamaan pois uusien lämpimin ikkunoiden alta, mutta säästin ne varastoon. Ehkä näistä keksin vielä jotain.




























Mutta nyt Tervetuloa kotiimme kylään! Koska meillä ei jostain syystä juurikaan käy vieraita (kaikilla tuttavillamme taitaa olla ruuhkavuodet menossa), niin tehdäänpä sitten virtuaalivierailuja : ). Tervetuloa Momoon! Pistänpä siis virtuaalikahvit tippumaan, vai maistuuko mieluummin lämmin glögi, haudutettu tee vai lasillinen puna- tai valkoviiniä raakasuklaan kera?































Takit voitte ripustaa katosta roikkuviin Oka-naulakoihin ja kengät kenkätelineelle pitkulaiseen eteiseemme. Pikkuruiseen tuulikaappimme vieraiden ulkovaattet eivät mahdu. Laukut voitte ripustaa huoneidemme ovenkahvoihin. Innon Oka-naulakot olen ostanut sisustusliike Rondosta, neliölampun Kodin Terrasta. Kenkäteline on isäni tekemä, pikkujakkara on kirpputorilta ja Littlephant-laukku Tukholman BlaGungan - sisustusliikkestä.









Eteisen kattoa valaisee kolme alkuperäistä neliön mallista upotettua lamppua. Oman perheen ulkovaatteet mahtuvat hyvin tilanjakajinakin toimiviin Ikean vaatekaappeihin, joihin ProPuun puuseppä teki puusta mittatilauksena tyylikkään taustan.














Kaapistojen päässä on kälyni alakoulussa tekemä ihastuttava pieni lokerikko, jossa pidämme vaihtuvaa näyttelyä. Ajan eteisessä voi tarkistaa kirpputorilta ostetusta  Vedette -posliinikellosta.




























Kotimme ainut tulisija on vuolukivitakka, joka talomme aijempi asukas on 1990-luvulla hankkinut. Vuolukivitakka ei olisi ollut oma valintani, mutta näillä mennään. Kiva se kuitenkin on, että talossa on tulisija, jossa polttaa oman metsän klapeja. Meillä takka lämpenee useasti viikossa.





























Keittiön teetimme kokonaan uusiksi aika pian muuttomme jälkeen. Vain vanhan suuren kylmiön säästimme. Se toimii nyt siivouskaappina ja kaikkien tyhjien maito-, lasi- ja peltipurkkien sekä Wilin ruoan säilytyspaikkana. Joulun ja muiden suurten talvijuhlien aikaan se toimii myös kylmiönä.

Olisin halunnut keittiöön puusepän tekemät vaaleat puuovet, mutta jotenkin päädyimme kuitenkin muotivirtausten mukaan valkoisiin ja harmaisiin kiiltokalusteisiin. (Se Muurame- pakkomielle varmaan sekoitti ajatukseni.) Nyt asia hieman harmittaa, mutta koska keittiöremontti oli hurjan kallis, emme takuulla uusi kaapistoja vuosikausiin.  Mutta tuohan valkoinen väri onneksi keittiöömme runsaasti valoa.

Kaappeja halusin paljon, vaikka sisustuslehdet toitottavat kaapittomia keittiöitä. Minä rakastan astioita ja astiastoja ja vanhoja suomalaisia värillisiä maljakoita ja kynttilänjalkoja. Kaappeja on kaikilla neljällä seinällä. Ruokapöytää keittiössä ei ole. Syömme erillisessä ruokailutilassa olohuoneessa (sillä pöydällä, jolla myös ompelen, jos ompelen täällä kodin puolella enkä erillisessä työhuoneessani.) Kaakelien asemesta laitoimme keittiön seinille helppohoitoiset lasilevyt. Keittiökoneet ja altaat ostimme Smegiltä.


























Yksi heikkouksistani ovat valaisimet. Näissä kuvissakin vilahtelee hankintojani. Osa on ostettu vartavasten tähän kotiin. Osa, kuten nuo tämän postauksen ylimmän kuvan Wirkkalat ovat kulkeneet meillä kaikissa kodeissamme.  Haaveeni on vielä jonain päivänä saada kotiimme myös Artekin jalkalamppu, joka sopisi sohvamme viereen täydellisesti. Kyseisten lamppujen hinnat ovat vain niin huimia, että voipi olla, että tämän haaveen kanssa kuluu vielä muutama vuosikymmen. näitä kun ei paljon kirpputoreilla näe.


































WC:t teetimme myös uusiksi. Niistä molemmista puuttui lattialämmitys ja toisessa oli vieläpä istuma-amme. Niissä oli kyllä upeat mustat kuuskulmiokaakelit ja hienot keltaiset seinät (aivan kuten tuossa Momo-kirjan kuvassa vasemmalla alhaalla), mutta sori, lämpö ja toimivuus voittivat retroilun. Toiseen vessaan saimme ammeen paikalle pyykkikoneen ja kunnon kaapiston.












Kylpyhuoneen olivat uusineet meitä edelliset asukkaat, joten sinne ei meidän tarvinnut kuin vaihtaa lasiovet alkuperäisten puuovien tilalle. Pukuhuoneessa maalasimme ruskean puupanelikaton valkoiseksi ja vaihdoimme ulkooven lasioveksi. Ovesta pääsee terassillemme ja sinne ihanaan keijupuutarhaamme.




Saunaan emme ole tehneet pullonpohjaikkunan vaihdon lisäksi mitään muuta. Tässä kuva alkuperäisestä ja yhä toimivasta Upo-kiukaastamme. Se on ihana ja siitä tulee upeat löylyt!







Saunan jälkeen on mukava loikata sohvalle katsomaan telkkaria, pelaamaan lautapelejä (tai pleikkaa) ja lukemaan kirjoja.




Tai sitten voi vaikka kellahtaa sängylle ja miettiä kuinka kaunista elämä onkaan. Ja kuinka upeaa muotoiluosaamista meillä Suomessa on.



Kiitos vierailustasi! Olisi ollut mukavaa vaihtaa ajatuksiakin. Mutta laita nyt ainakin vieraskirjamerkintä tuonne kommenttipalstalle, niin tiedän ketä sain virtuaalisesti kestitä ja kenen kanssa sain viettää aikaa edes pienen hetken näin koneen ruudun kautta.



Lastenhuoneisiin pääsette kyläilemään joskus toisella kertaa. Nyt molemmissa on niin valtavan luovat leikit meneillään, ettei sinne mahdu edes jalalla astumaan :).

Rauhaisaa Pyhäinpäivää teille kaikille!