maanantai 21. joulukuuta 2015

Musta-valkoinen Musteläiskä -tilkkutäkki




Muistatteko Musteläiskä tilkkutyön, jota tein kesällä? Se on nyt valmis! Minä ehdin sittenkin saada sen jouluksi valmiiksi. Ja se on kuin piste I:n päälle meidän tämän vuoden musta-valkoiseen jouluun.



Työn tikkauksesta löydätte postauksen täältä.









Tikkasin työn kahdessa osassa. Tikkauksen jälkeen ompelin osat toisiinsa kiinni tilkkupuolet vastakkain. Nurjan puolen sauman ompelin käsin pienin piilopistoin kiinni.





Lopuksi kanttasin täkin ja revin keltaiset harsinlangat lasten kanssa pois. (Tämä on lasten lemppari puuhaa!!!) 

Kuvan Risto Rasan runolla kirjotun tyynyn olen valmistunut opetusmateriaaliksi reippaat kymmenen vuotta sitten.









Tälläinen Musteläiskä-testi tästä nyt sitten tuli :).  Mitä sinä siinä näet?



Täkki istuu hyvin tämä vuoden jouluteemaamme, joka on musta-valkoinen. Kuvan muut peitot olen valmistanut myös tämän blogin aikana. Keskimmäisen virkkaamalla ja ikkunanpuoleisen tilkkutyönä.




Myös kuvien tyynyt ovat valmistuneet työhuoneellani täksi jouluksi.




Tämän postauksen myötä toivotan teille kaikille oikein mukavaa joulunaikaa ja loppuvuotta 2015!

Näkemisiin ensi vuonna!

Jouluhali!


perjantai 18. joulukuuta 2015

Pimeitä laskuja


Ollaan me suomalaiset aika pimeitä tyyppejä. Tulipahan tuokin lause taas eilen elettyä todeksi.






























Eilen illalla satoi kauan kaipaamamme lunta. Ja siitä ilostahan oli ihan pakko ottaa kaikki ilo irti. Me lähdimme kelkkailemaan ilta yhdeksältä, sillä silloin lunta oli viimein tarpeeksi lumileikkeihin.




Mukaan lähti tietysti iki-ihana Kelkkis Peruskelkkamme, joka on meillä blogiyhteistyön tiimoilta lainassa tämän talven ajan. Voi, että kuinka kaunis tämä kelkka on!!!! Ja katsokaa kuinka ergonomisesti sitä voi kantaa selässäkin.




Olimme ainoat mäessä. Mutta voi kuinka meillä oli hauskaa!!!






Kotiin tultuamme. Kelkka laitettiin kuivahtamaan ja minä livahdin vielä ompelemaan työhuoneelleni. Arvatkaa mitä? Mustavalkoinen musteläiskä tilkkupeittoni on nyt viimeistelyä vaille valmis... Voi jee, kuinka olen iloinen!!!! Meillä on jouluna taas uusi tilkkutäkki sohvan karmilla :) . Tilkkutöitä siis tiedossa seuraavassa postauksessa.






























Valoa teidän jokaisen pimeyteen! Meidän joulustamme tulee tänävuonna näiden kuvien tapaan musta-valkoinen ;) !

(Ps. Tänään täällä onkin sitten satanut koko päivän, että eilisen kelkkailut ovat nyt vain kaunis muisto!)


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Puodilla jouluostoksilla


Minun Lahteni kiertue jatkuu. Tällä kertaa esittelen teille Rautatiekadun ihastuttavan Puodin, life style -kaupan, josta löytyy mm. kukkia, vintageasuja ja -asusteita sekä suomalaisen vaate- ja piensisustusmuotoilun helmiä. Puoti on myös tarjonnut useampaan otteeseen asiakkailleen nukketeatteriesityksiäni. Olen siitä hyvin otettu. Tälläisessä putiikissa on ilo esiintyä ja vierailla. 









Puodin ostoksilla on hyvä henki. Tuotteista moni on lähituotantoa ja kaikki tuotteet ovat suomalaisia. Tämä putiikki on myös 5-vuotiaan tyttäreni mielestä yksi Lahden mielenkiintoisimpia kauppoja, jota edes lelukaupat eivät voita. Kaunis, ajaton ja leikkisä muotoilu puree siis myös lapsiin. Puodissa vierailun jälkeen mieli on levollinen ja ravittu kuin taidenäyttelyn tai sinfoniakonsertin jälkeen. Ihana Puoti, suosittelen!



Puodin tuotteita löytyy 22.12 asti myös Designed in Lahti PopUp -putikista Vesijärven kadulta Kauppakeskus Trioa vastapäätä..




sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Vähän fiinimmällä iltapäivän teellä



Olen tänä syksynä rakastunut kotiini kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen. Nyt alan huomata viihtyväni myös "uusvanhan" kotikaupunkini kanssa. Silmäni ovat alkaneet löytää Lahdesta minun kaunista arkkitehtuuria, muotoilua, viihtyisiä kahviloita ja pikkuputiikkeja. Olen huokaillut kauniita puistoja ja tyylikkäitä istutuksia. Alanko viimein siis kotiutua?





No, tiedä häntä, mutta minun kauneussilmääni ja sieluani hiveleviä paikkoja on nyt jo pakko esitellä täälläkin. Joten tästä alkaa nyt satunnaisesti, muiden postausten lomassa päivittyvä, Minun Lahteni -postausten sarja. Olisi mukavaa saada myös vinkkejä teiltä lukijoilta Lahden paikoista, joita voisin täällä esitellä, joten rohkeasti vain vinkkejä minulle joko tänne, instaan #neulanhaltija tai fasebookiin.































Aloitan tämän kierrokseni Rautatienkadulta Kahvi- ja teehuone Renessassista, jossa kävimme maukkaalla iltapäiväteellä ja skonssi-hampurilaisilla joululahjaostosten lomassa 8-vuotiaan poikani kanssa.



Renessanssi on minulle itsellenikin melko uusi tuttavuus, johon iskin silmäni matkalla rautatieasemalle. Sen kaunis, tyylikäs, lämminhenkinen, rento ilmapiiri kutsui heti luokseen. 





Renessanssi tarjoaa tyylikkäässä ympäristössä viittäkymmentä eri teelajia, raakakakkuja. raakasuklaata, suolaisia piirakoita ja skonsseja lisukkeineen.



Kaikki tuotteet ovat luomua ja ne on asetettu esille kauniisti. Tee-hetki on ylellinen ja hienostunut, vailla minulle ahdistusta tuovaa pröystäilyä tai hienostelua. Tunnelma oli rento ja siitä pitää aika-ajoin myös huolta ihastuttava kahvilakoira Martta, joka meidän vierailumme ajan oli ulkoilemassa, joten harmikseni en saanut sulosilmästä nyt kuvaa tähän postaukseen.


Eli tälläistä tällä erää.

Maukasta joulukuuta ja Lucianpäivää teille kaikille!