torstai 7. helmikuuta 2013

Yllätyslähetyksiä ja tunnustusta



Minulle tuli tänään yllättävä vapaapäivä ja sehän menikin sutjakasti virastoasioita hoidellen ja jämävarastoni tilkkuja silputen. Pilkoin kaikki punaiset, oranssit ja keltaiset  puuvillatilkkuni 8 cm x 8 cm kokoon. Ajatus olisi työstää näistä lasten kanssa täkki. Lapset saisivat sommitella ja vähän ommellakin. Mutta katsotaan mihin väen kiinnostus ja virta riittää.


Loput silput, jotka olivat kooltaan max 4 cm x 4 cm säilöin minigripiin. Teen niistä sitten vaikka keskospeittoja tms. Nuukana ihmisenä ei käyttökelpoista kangasta raaski heittää roskiin.


Juuri kun oli silpunnut viimeiset palat toi postinkantaja minulle ihanan paketin. Olin kysellyt FB:ssä puuvillatilkkuja lasten askarteluja varten. Ja pari ihanaa ihmistä ovatkin minua jo avustaneet. Kiitos viimeviikon lähetyksestä Roselle ja tämän päivän lähetyksestä Minnalle! Kaikki ihanat kankaat pääsevät varmasti käyttöön ja blogi-postauksista sitten näette mitä niistä on syntynyt.


Tiistaina sain upeaa tunnustusta kädentaitotuotteiden ja taidetekstiilien ideoinnistani minulle ennestään tuntemattomalta ihmiseltä kasvotusten. Se tuntui todella hyvältä ja tsemppasi minua tulevaisuuden suunnitelmien kanssa kovasti. Muutama aika sain myös blogi-tunnustuksen Kesätuulia-blogista http://www.kesatuulia.blogspot.fi/ . Alan taas pikkuhiljaa uskoa itseeni kädentaitajana ja muotoilijanakin. Kiitos kaikille kannustajille!




New Blog Love - tunnustukseen kuuluisi esitellä 5 ihanaa alle 200 lukijan blogia teille lukijoille. Mutta teen taas poikkeuksen, sillä löysin eilen Etelä-Suomen Sanomista aivan ihanan blogin, jonne haluan teidän jokaisen kurkkaavan. Blogi on Lahden Tiirismaan koulun (minunkin opinahjoni vuosina 1987-1993) käsityöopettajan pitämä blogi, jossa esitellään oppilaiden tekstiilikurssien töitä. Aivan tolkuttoman hienoja produktioita ja tuotoksia! Olen aivan ihastuksissa!    .... Tahtoo taas opettamaan.... 



Mukavaa loppuviikoa kaikille lukijoille!

**************************************

Tiedotus!

Lahden Mukkulan kirkolla on lauantaina 9.2 klo 10.30-13 Mukkulan Talvitapahtuma lapsiperheille.  Tapahtuman tuotto ohjataan Yhteisvastuukeräykseen. Tapahtumia on sekä kirkon pihalla että sisällä. Minäkin pidän kirkolla yhden pienen askartelupajan teemalla "Ollaan enkeleitä toisillemme!" Työpajaani tukee suurella kangasmäärällä Kangaskauppa WEXLER.


4 kommenttia:

  1. Ihania herkullisen värisiä tilkkuja! tämä tilkkutyöalue on elämässäni täysin vielä valloittamatta!! pitää joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen tilkkuompelun kokeilua jokaiselle. Tilkkutyöt ovat ihanaa terapiaa. Kun sarjatyönomaisen tilkkutyön ompelutekniikan oppii, niitä syntyykin nopeasti kuin sieniä sateella.

      Poista
  2. Onpa niin hauskaa lukea toisen nuukailijan juttuja, minäkään en haluaisi heittää mitään pois. On tosi kiva, että blogisi on saanut lyhyessä ajassa noin paljon lukijoita, se kertoo jotakin juttujesi sisällöstä :)

    Kiitos vielä tuosta Tipalan tekstiilit -vinkistä, tilasin heti bogin syötteet itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäätte blogistani ja julkaisuistani! Ja siitä nuukuudesta. Se vain taitaa olla verissä joilla ihmisillä ; ). Kun on paikka paikan päällä, niin on markka markan päällä - sanottiin ennenvanhaankin : )!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!