keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Valmiina Ranskaan




On ollut haipakka viikko. Olen alkanut vetää 7-10 vuotiaille tuunauskäsityökerhoa ja touhunnut valmisteluja tulevia käsityösynttärijuhlatilauksia varten. Nukketeatterin kanssakin on saanut kiertää siellä ja täällä. On hienoa kokea itsensä työrintamallakin tarpeeliseksi : ).


Sain vähän aikaa sitten myös valmiiksi Ranskaan tilatun näyttelytyön. Työ tulee esille St.Marie-aux-Minesiin syyskuussa. En voi laittaa vielä tänne blogiini kuvia työstä kokonaisuudessaan, sillä näyttelyn järjestäjä vaatii töiden olevan ennalta esittämättömiä. Mutta tässä vähän ennakkomakustelua parin kuvan verran ; ). Työ on valmistettu kierrätysmateriaaleista (pellavasta ja silkistä) ja siinä lukee tekstiä. Työ kuvaa hyvin tunteitani menneinä kuukausina.

Ihastuttava Jurgita Mozuraite kävi kuvaamassa työni. Hänen kotisivuilleen pääsette täältä.. Olemme tehneet Jurgitan kanssa ennenkin yhteistyötä. Hän on lainannut minulta upeisiin, sadunomaisiin vauvakuviinsa käsinhuovutettuja huopiani ja  vastaavasti kuvanut muutamia kuvia ammattiatidolla puolestani. Palkitsevaa vaihtokauppaa siis! Tässä linkki Jurgitan kuviin jouluisesta nukketeatteristani "Joulun paras lahja".




Ranskaan lähtee myös yksi 50 cm x 50 cm taidetekstiilini sarjasta "Päiväkirjani neljä vuodenaikaa", tämä työ on ollut jo kertaalleen v. 2006 esillä St.Marie-Aux-Minessa. Tähän tulevaan näyttelyyn pyydettiin minulta yhtä vanhaa ja yhtä uutta työtä. Tälläiset sinne sitten lähtee - au revoir!




Itse en pääse taloudellisista syistä (mitä suuremmalla todennäköisyydellä) tälläkään kertaa katsomaan kyseistä näyttelyä, mutta tiedän sinne matkaavan useammankin suomalaisen tilkkutekstiilitaiteilijan ja -harrastajan, joten nauttikaa näyttelystä sitten syksyllä minunkin puolestani ja kertokaa sitten millaista siellä oli. Tässä linkki  näille The European Patchwork Meeting for 20 years -näyttelyiden sivuille. Käykää katsomassa netinkin kautta, miten upeita tilkkutöitä jotkut osaavatkaan valmistaa!!! Nämä minun ovat tälläistä -ei niin perinteistä tilkkutaidetta - vaan ennemminkin konekirjontaa ja pieniä tilkkupintoja.

Mukavaa Maaliskuuta kaikille lukijoille! Huomasin juuri, että kohta taitaa tulla 200 000 lukuklikkauksen merkkipaalu tässäkin blogissa koetuksi. Kun näin tapahtuu, järjestän varmasti arvonnan teille ihanille uskollisille ja satunnaisillekin lukijoille!

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen näköistä! Olet sinä monipuolinen ja ideoita riittää vaikka kuinka. Toivotan menestystä näyttelylle.
    Olisi kiva käydä tuolla Ranskassa, ehkä joskus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Myös minä toivoisin pääseväni joskus taas kokemaan suuren tilkkutyöfestifaalin tunnelman. Edellisen (ja sen ainoan) kerran kävin Barcelonassa 2001 Quilt Expossa. Se oli upea kokemus ja muistelen sitä viikkoa varmasti mieheni kanssa lopun elämäni. Sain silloin matkan hotelleineen palkintona Feel Free -tilkkutyökilpailusta : ).

      Poista
  2. Upeaa! Olen ajatellut lähteä Elsassiin taas tänä vuonna niitä näyttelyitä katsomaan ja osaan nyt etsiä hienoja töitäsi sieltä.

    Muuten, jos saat edullisen lennon Straßbourgiin tai Sveitsiin, itse paikan päällä ei ole kallista Suomessa matkailuun verrattuna. Ja siellä on niin paljon muutakin nähtävää, hyvää ruokaa, viiniä, upeita maisemia, kukkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töideni hienoudesta en tiedä, mutta katseltavaa siellä St.Marie-Aux-Minesissa varmasti riittää ja väri-ilottelua. Nämä minun on vähän tälläisiä ladontaustaseiniä, mutta toisaalta kun saa tarpeeksi väriä itseensä, harmaat ladotkin näyttävät silmälle miellyttävän rauhoittavilta. Juuri rauhan tunnetta haluan tässä sekasortoisessa ja moniulotteisessa maailmassa taidetekstiileilläni jakaa.

      Tuo Ranskan matka kyllä houkuttaa ... mutta kesällä meillä olisi tiedossa lähes 20 000 €:n kattoremontti : (.

      Itseasiassa en päässyt silloin aijeminkaan Ranskaan (vaikka minulla oli siellä Yksityisnäyttely!), koska mieheni isä kuoli juuri silloin ja minua tarvittiin enemmän täällä lapseni ja puolisoni luona. Sain onneksi järjestettyä sinne ystäväni Marjan Genevestä, joka hoiti monikielitaitoisena näyttelyni esittelyn loistavasti. MInä sain vain kokea upeat näyttelyt kuvina.

      Mutta taidan silti vähän kurkkia noita lentoja nyt - jospa pääsisi sittenkin siipan kanssa reissuun kun tulee noita pöyreitäkin molemille tänävuonna ; ).

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!