lauantai 20. helmikuuta 2021

Tilkkutyö pääsiäiseksi, tilkkutäkki munablokeilla



Viime postauksessa esitellyn "kevätkaiho" tilkkutäkin valmistuksen jälkeen minulle jäi pyörimään jonkin verran tilkkutyökankaita, joista halusin vielä työstää jotain pääsiäiseksi. Niinpä suunnittelin munan mallisen tilkkublokin ja aloin ommella kaitaleita ja puolikaaria yhteen.


Tilkkublokkeja ommellessa en vielä yhtään tiennyt mitä tuotetta teen. Ajattelin vain katsoa mihin kaitaleet ja jämätilkkuni riittävät. 



Sain tilkuistani aikaan kaksi viiden munan jonoa. Ajatuksekseni tulikin oitis valmistaa niistä kaitaliinat. Kysyin kuitenkin idealleni vahvistusta instagramissa ja facebookissa (at) Neulanhaltija -sivuilla.


Ja siitähän sitten seurasikin ihania yhteydenottoja. Ystäväni Taina Mansikkatilan mailla - blogista ja ystäväni Katri P tyhjensivät kangaskaappejaan ja sain heiltä lahjoituksena lisää tilkkutyökankaita, jos vaikka jaksaisinkin ommella liinojen sijasta pääsiäiseksi tilkkutäkin.


Ja tottahan minä jaksoin :) Eipä näin korona-aikoina ole muuta tekemistä kuin hiihtää tai ommella. Telkkarin katsominen kun ei kuulu aktiivipuuhiini, enkä iltapimeällä näe kunnolla kirjojakaan lukea. Neulominenkaan ei sovi kroonisen oikean rateeni jännetuppitulehduksen vuoksi minulle enää oleenkaan. Eikä puutarhakaan ole vielä kuopsutuskunnossa.



Mutta ompelu, se on vaan niin ihanaa <3


Tälläkertaa tikkasin täkin valkoiset osat vapaatikkauksena vapaatikkausjalalla.





Munat tikkasin erilaisin koristeompelein, kuten pykäpistoin.


Munien tikkauksessa käytin siksak-ompeleelle tarkoitettua yläsyöttäjäpaininjalkaa.


Munablokkien tikkaukset tein keltaisella langalla. Ja täkistä tuli tosi iloinen ja kiva!


Ihan oman mielenkiintoni vuoksi merkkasin taas itselleni ylös kaikki tämän tilkkutäkin valmistukseen kuluneet minuutit ja tunnit sekä materiaalikustannukset. 

Tämän tilkkutäkin kankaat olivat ilmaiset, mutta vanu maksoi 25,40 € ja lankaakin kului pari rullaa. Aikaa tilkkutyön tekemiseen meni seuraavasti: 

3 h Suunnittelu, kaavoitus ja sommittelu
9 h Leikkuu
14 h Ompelu
3 h Harsinta tikkausta varten
9 h Tikkaus
3h Siistiminen ja kanttaus

Yhteensä 40 h. 


Peitosta tuli upea pääsiäistilkkutäkki. Peiton koko on 102 cm x 185 cm.

Jos myisin tämän tilkkutäkin, verollisella tuntipalkalla 25€/h, täkin hinnaksi tuli 1000€ + 25,40€ valmistus materiaalit. Mutta peitto ei ole myynnissä vaan koristaa kotimme olohuoneen sohvan selkänojaa <3