Näytetään tekstit, joissa on tunniste e-tekstiili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste e-tekstiili. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. tammikuuta 2015

Taikalaatikko nukketeatteriin


Minulta on viime aikoina puuttunut keskittymiskyky. En saa mitään aikaan, hukkailen tavaroita ja ajatuksen sinkoilevat sinne tänne. Aivan kuin olisin juuri saanut vauvan, vaikka meille tuli "vain" kani. Jotenkin tuo suloinen elukka sekoitti minun päiväjärjestykseni ja ajatukseni, Samoin näin vuoden alussa palaan taas omaan ahdistukseeni joka riipii minua öisin: "Löydänkö ikinä paikkaani työelämästä? Onko minulla enää mitään annettavaa? Tarvitseeko työpanostani kukaan muu kuin oma perheeni? Mille polulle minun pitäsi astua, etten kulkisi harhaan?..." Olen yrittänyt niin paljon, pyytänyt ohjausta, tarttunut intohimolla heittäytyen toimeen kuin toimeen, mutta mikään ei riitä. Aina tulee joko toinen joka vie paikkani, minä jään aina yksin itkemään...


Jotta saisin edes jotain rotia tähän elämääni, olen alkanut ideoida taas uutta nukketeatteria, joka kertoo kirjoista ja kirjastosta. Nukketeatteria varten tarvitsin kirjojen pienennöskoneen, sillä en olisi jaksanut kuljettaa suuria kirjoja ympäri Lahtea nukketeatterikiertueellani ;).





Rakensin pahvilaatikosta, huopalevyistä, vanhasta mitasta ja led-lampuista pienen kirjojen pienennyskoneen, jota käytän myös nukketeatteriesityksieni aikana. 

























Mukavaa saada edes jotain aikaan. Ehkä tämäkin vuosi tästä taas suttaantuu. Ja saan joskus taas hymyillä onnellisena ja tarpeellisena (ja palkallisena!).

Viikon loppuna meillä juhlitaan oman tyttäremme 5 -v synttäreitä. Teemalla kani (yllätys, yllätys). Seuraavissa postauksissa lienee kuvia näistä pippaloista. Nyt lähden askartelemaan omalle muruselleni synttärirekvisiittaa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

E-tekstiilikortteja lasten kanssa



Joulutunnelma alkaa pian (vihdoin ja viimein) vallata mieltämme. Maisema vaihtui hetkessä lumesta valkoiseksi ja päiviin tuli valoa roimasti lisää. Joulukortit on lähetetty ja joitain lahjojakin jo työstetty. Pääosin askartelimme vanhoista nuoteista jouluksi pöllöpallokortteja, mutta muutama E-korttikin oli ihan pakko tehdä :)!



Tässä postauksessa kuvakollaasia E-tekstilikorttitalkoistamme omien lasteni kanssa. E-tekstiilikortit ovat joulukortteja, joissa on yhdistettynä tekstiiliä ja elektroniikkaa.



Lapset suunnittelivat kortit itse ja ompelivat elektroniikan ohjauksessani.



Tarkkaa puuhaa...



Ja valo voitti aherruksen!


Mukavaa joulun odotusta teille kaikille! Minulla meinaa flunssa iskeä päälle. Lähden lepäilemään ja keräämään voimia ensi viikkoa varten.


maanantai 20. lokakuuta 2014

E-tekstiilejä


Minun työni ja intohimoni hyppivät tyylistä toiseen, kuten pitkäaikaiset blogini lukijatkin ovat varmaan huomanneet. Ehkä juuri tuo on tämän blogini rikkaus, sillä minun elämäni rikkaus se ainakin on. Nyt uusin kokeilualueeni ovat tallukoiden ohella E-tekstiilit. Häh? Ihmettelee varmaan nyt moni. No, minäpä kerron lisää....




Tänä syksynä olen saanut toimia parin kuukauden ajan teknisten töiden opettajana. Työssäni ja uutta OPSia kunnellessani olen sisäistänyt sen, että tulevaisuuden koulussa käsitöiden opettajien olisi hyvä ymmärtää molemmat suuntaukset (tekstiili- ja tekninentyö) mahdollisimman hyvin. Tällöin jo kauan kaipaamani oppiaineiden integraatio sujuisi saumattomammin.  

Koska puuntyöstö, maalaaminen ja huonekaluverhoilu olivat jo minulle jotenkin tuttua, päätin tarttua härkää sarvista ja haastaa itseni myös elektroniikan kanssa. Kuin tilauksesta Lahden tekstiiliopettajat järjestivätkin viime viikolla iltamat, joissa tutkittiin E-tekstiilejä. Sinne oli siis minunkin päästävä!





E-tekstiilissä on kyse tuotteista, joissa on yhdistetty elektroniikkaa ja tekstiilimateriaaleja. Pelkistetyimmillään E-tekstiili voi olla esim kangaskoru, johon on integroitu valaiseva komponentti. Yksinkertaisimmillaan E-tekstiilin valmistukseen tarvitaan siis tekstiilimateriaalia, sähköä johtavaa ompelulankaa, kytkin, ledejä ja paristo. Tulevaisuuden E-tekstiileissä kyse voi olla tietoteknisesti ohjautuvista älytekstiileistä ja puettavasta teknologiasta. Huimaa!


Tässä minun työstämäni yksinkertainen E-tekstiilin virtapiiri. Virtapiiriin kuului "Keskusyksikkö" eli pariston paikka + ja - puolin, josta sähköä johtava lanka kulkee on/off katkaisijaan. Katkaisijasta sähköäjohtavalanka jatkoi ledien + puolelle ja vastaavasti - puolelta takaisin "keskusyksikköön".




Nurjalta puolelta näkyy hienosti solmukohdat, eli kohdat joissa sähköäjohtavalanka pitää virtapiirissä katkaista. Ja tsadaa pikku E-perhonen on valmis. (Joudutte nyt vähän jumppaamaan niskoja, koska kuva on vaakakuvan asemesta pystyssä)





Tein myös led-kukka kokeilun, johon käytin perusledejä, joiden + ja - johteet käänsin pihdeillä rullalle.



Kukassa käytin virtajakajana yhtä kappaletta, jossa oli + ja - puolien lisäksi myös on/off virtakatkaisija. Taas sähköä johtava lanka ommeltiin käsin harsinpistoin huopaan. Lankaa voi muuten myös ommella ompelukoneella alalankana ihana tavallisen rullalangan parina!


Tälläiset pienet näytteet sain inspiraatioiden ohella illasta kotiin tuomiseksi. Ostin myös muutamia valaisevan konponentin osia ja ledeineen, jotta voin jonain iltana askarrella näitä myös omien lapsosteni kanssa.

Elektroniikka antaa valtavat mahdollisuudet monenlaisille sovellutuksille ja yhdistettynä tekstiilitöihin mahdollisuuksia tulee aina vain lisää. Kunhan aina vain muistamme, että E-tekstiilileilläkin pitää olla jokin oikea funktio, ettei elektroniikkaa haaskaa ihan turhantakia ongelmajätevuortamme kasvattamaan.

Illan meille opettajille tarjosi STEP Systems, Solutions for Technology Education Askonkadulla Lahdessa. Heiltä voi myös tilata komponentteja omiin E-tekstiilikokeiluihin. Ohessa linkki heidän verkkosivuilleen. Kiitos Eija-opelle inspiraatioista!

Ja hei, täältä pääsette katsomaan minun uusinta tekstiiliäni, joka palasi juuri näyttelystä Ranskan St.Marie-Aux-Minesista.