Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikakolmiot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikakolmiot. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. syyskuuta 2012

Veljeni Leijonamieli


Vuonna 2003 minua pyydettiin valmistamaan tekstiili tai tekstiilisarja Oulun kaupungin nuoriso- ja kulttuuritoimen näyttelyyn Nangijala. Olin näyttelykutsusta innoissani, sillä Astrid Lingrenin Veljeni Leijonamieli -kirja oli tehnyt minuun 9-vuotiaana suuren vaikutuksen. Vaikka minulta odotettiin varmaankin näyttelyyn Galleria Satu Itäpää -tyylisiä hempeitä töitä, en kyennyt tämän kirjan perusteella sellaisia tuottamaan. Minun mielikuvani Nangialasta olivat vahvoja, värikkäitä ja taijanomaisen jännittäviä.


Ensimmäinen tekstiilini "Sofia" kuvaa tunnelmiani ja mielikuviani Nangialan Sofiasta, kyyhkyskuningattaresta.





    Tekstiilin toisella puolella on katkelma kirjasta Veljeni Leijonamieli.



Toinen tekstiilini kuvaa mielikuviani Katlasta, Nangijalaa vainoavasta verenhimoisesta lohikäärmeestä.





Kolmas tekstiilini on omistettu mielikuvilleni Joonatanista -tuosta rohkeasta kaikkien rakastamasta hyväsydämisestä isoveljestä.









Ja viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä tulee pieni Korppu ja mielikuvani hänestä, suloisesta pikkupojasta, joka taistelee pelkoaan ja heiveröisyyttään vastaan.








Kaikki tekstiilit on valmistettu pikakolmiotekniikalla puuvillasatiinista. Postauksessa esiintyneet kuvat on kopioitu Astrid Lingrenin kirjasta Veljeni Leijonamieli. Kuvat on piirtänyt Ilon Wikland.

Unohdin nämä tekstiilit tyystin tuolta galleria -blogin puolelta, joten olkoot ne nyt täällä Neulanhaltijan kansiossa ; ).

Ja vielä yksi maininta. Meidän tokaluokkalainen poika tuli äsken kirjastosta posket hehkuen, hän oli voittanut kirjaston Lukevin lomalainen -kilpailun. Sivuja oli kertynyt luetuiksi kolmen kuukauden aikana 4947 ja kirjoja 69. Eli lukutoukka on tullut hänestäkin, kuten äidistään ja isästäänkin.... Veljeni Leijonamieltä hän ei kuitenkaan vielä uskaltanut lukea, vaikka kaikenlaiset lasten dekkarit ovatkin tällähetkellä must-juttuja.







torstai 30. elokuuta 2012

Pikakolmioteoriaa osa 2.



Tässä postauksessa jatkan edellisen postauksen pikakolmioteoriaa. Viimepostauksen jälkeen on kuitenkin tapahtunut niin paljon kaikkea jännää, että poikkean taas muutamaksi postaukseksi pois tilkkutyöjutuista.  Meillä on vietetty upeita lasten roolileikkihäitä ja Maileg hiirulaisetkin ovat saaneet uudet upeat kalusteet kotiinsa -kirpparilta tietty. Kirpparilta on kantautunut kotiimme muutakin herkullista tuunausmateriaalia, joista osaa olen jo ehtinyt vähän sörkkiäkin. Omenoita ja yrttejä on survottu jos mihinkin sortimenttiin ja pari nuppupeittoakin on päässyt jo tikkausvaiheeseen. Niin ja kävin katsomassa viimein Lahden Taidemuseon Metamorfoosi -näyttelyn (tästä postaus ehkä myös tulossa), joka oli ainakin minulle uskomattoman täydellinen taide-elämys! Lauantaina Lahdessa vietetään taidelauantaita ja ajattelin käväistä katsomassa samaisen näyttelyn uudestaan lasten kera. Taidemuseo onkin jäänyt lapsilta vielä näkemättä. Hiihtomuseon, Radiomuseon ja Historiallisen museon sen sijaan olemme kolunneet lapsiryhmäni kanssa hyvinkin tarkkaan... Mutta nyt siis taas pikakolmioihin...

Kahdesta kolmioista koostuva 90 asteen pikakolmio 

Tällä tekniikalla saadaan työstettyä kerralla useita kolmiotilkkuja.

Jos haluat, että valmissa työssä neljästä kolmiosta koostuvan blokin sivun pituus on 10 cm, tulee piirretyn sivu pituus olla 13.2 cm. Eli lisää aina 3,2 cm halututtuu pituuteen piirrettävän neliön sivun pituuteen. 






Kuvassa yksi taidetekstiilini sarjasta Veljeni Leijonamieli. Tein aikoinaan tilaustyönä Oulun lasten- ja nuortenkulttuurikeskuksen järjestämään Nagniala -näyttelyyn neljä tilkkuteosta Nagniala -teemalla. Tämän yllä olevan tekstiilin nimi on "Sofia". Sofia oli Astrid Lingrenin Veljeni Leijonamieli -kirjassa iäkäs herttainen rouva, joka kasvatti Nagnialassa valkoisia kyyhkysiä. Teoksen toiselle puolelle olen kirjonut otteita Astrid Lingrenin kirjasta Veljeni Leijonamieli. Esittelen teos-sarjan täällä yksityiskohtaisemmin joku päivä. Se nimittäin unohtui totaalisesti esittelystä tuolta www.galleriasatuitapaa.blogspot.com  -blogista.

                                                 




















Kahdesta suorakulmaisesta kolmiosta koostuvat suorakaideblokit

Aseta suorakaiteen malliset tilkut toistensa päälle kuvan osoittamalla tavalla. Piirrä päällimmäiseen tilkkuun lävistäjä. Ompele lävistäjän molemmin puolin ompeleet. Ja leikkaa tilkku lävistäjää pitkin.

Jos hlauta että suorakaiteen malliset kahdesta kolmiosta koostuvat blokit ovat valmiissa työssä esim 8 cm x 14 cm, tulee alkuperäisen suorakaidetilkun olla kooltaan 10.2 cm x 16.2 cm. Eli lisää aina 2,2 cm haluttuun blokkikokoon alkuperäiseen leikattuun neliötilkkuun.




Tässä kuvassa tikkausta odottava tilkkutäkkini. Saapa nähdä jääkö tikkaus ensi kesään. Ulkona kun on niin ihanaa ommella. No, hyvä harsinta on nyt ainakin suoritettu ;o).

Tässä vielä muutamia kuvia blokeista, joissa olen käyttänyt pikakolmioita. Näitä mallineita minulla on varastossani vaikka parin peiton verran ; ). Joissan on rynttyjä vähemmän, joissain enemmän -näköjään rouvalla on ollut kiirus kun näitä on ommellut.....






Pikakolmiomuunnelmia on tilkkutöiden valtakunnassa vielä lukuisia näidenkin esittelemieni lisäksi. Mappini tuolla pursuavat näytteistä ja kokeiluista. Postailen niitä tänne aina silloin kun niitä toivotaan tai muut projektit ovat kesken tai jäissä. Tilkkutyömaailma ja sen erinäiset blokit ovat loputon suo, mutta palapalalta nekin voi itselleen avata.  Se on vähän niinkuin omenan kanssa. Kun syö hitaasti, nautiskellen ja pikkupaloina pureskellen, ei tule mahanpuruja....

Työn iloa tilkkuilijoille!

tiistai 28. elokuuta 2012

Pikakolmioteoriaa osa 1.


Ulkona on mitä mainioin syyssää. Olemme lasten kanssa aivan onnessamme tästä lämpö- ja valoilmiöstä! Tässä postauksessa esittelen muutamia pikakolmiotekniikan faktoja. Kuvat eivät olen lähelläkään ammatilaistasoa (jos ne ovat sitä olleet muulloinkaan), koska aurinko teki tepposet ulkokuvauksiin ja ohjekuvaukset olen laiskana kuvannut omista vuosien takaisista itsetekemistäni opetusmonisteista. Mutta toivottavasti saatte jotain tästäkin postauksesta irti. Ohjeet saattavat sanallisesti kuullostaa ihan sekoboltseilta, mutta kun pikakolmioita kokeilee ihan oikeasti itse, niin ohjeistus varmasti aukeaa itsekullekin.


Tasakylkinen kolmio

Tasakylkisen kolmion pikatekniikka koostuu kahdesta kaitaleesta, jotka ommellaan kuvan osoittamalla tavalla oikeat puolet vastakkain toisiinsa kiinni. Sitten kaitaleet leikataan 60 -asteen kolmioksi. Helpoin tapa on piirtää 60-asteen kolmio leikkausta varten on työstää kolmio kolmioviivaimella tukevalle pahvikaavalle.

Jos haluat, että 60-asteen kolmiosi ovat valmiissa työssä sivultaan esim 3 cm, tulee ommeltavien kaitaleiden leveys olla 5,5 cm leikattuina. Eli sinun täytyy lisätä aina leikkaamaasi kaiteleeseen 2,5 cm lisäys lopullisen halutun kokoisen kolmion sivun pituuteen!




Kuva tekemästäni sivustalevitettävän sohva-sänkymme 60-asteen pikakolmiopäiväpeitteestä.


Kahdesta suorakulmaisesta kolmiosta koostuva neliö

Voidaan työstää kuten edellisen postauksen punaisen kehtopeiton yksittäinen kahden kolmionblokki tai alla esiteltävänä sarjatuotantona. Tärkeintä on muistaa ommella ompeleet aina neliön lävistäjien molemmin puolin ja laittaa ommeltavat kankaat oikeat puolet vastakkain.

Jos haluat, että kolmiosi ovat valmiissa työssä lyhyimmältä sivuiltaan 5 cm, tulee piirretyn neliön sivun pituus olla 7,2 cm. Eli lisää aina piirrettävän neliön sivuun 2,2 cm lisäys lopullisen kolmion lyhyemmän sivun pituuteen.








Tässä suorakulmaisista kolmioista valmistamani peitto. Minulla on yksi yliäyriensä pursuava mapillinen täynnä erilaisia versioita suorakulmaisista kolmioista valmistetuista blokeista. Sieltä löytyy mm. laivoja, kaloja, kukkia, tuulimyllyjä, tähtiä jne. Laitan niistä kuvia tänne seuraavan postauksen: Pikakolmioteoriaa 2. yhteydessä.


Kahdesta suorakulmaisesta kolmiosta koostuva suorakulmainen kolmio

Piirretään kankaaseen kuten edellä esitelty kahdesta suorakulmaisesta kolmiosta koostuva neliö -blokki. Mutta nyt ompelu tapahtuu samansuuntaisten suorien piirroslinjojen molemmin puolin. Syntyvät tilkut ovat keskenään täysin samanlaisia.

Valmiissa työssä kolmioista muodostetaan neliöitä joko keskenään tai yhtenäisen kangaskolmion kanssa. Jos haluat että pikkukolmioista koostuva neliö on valmiissa työssä sivuiltaan 8 cm, tulee piirretyn neliön sivun pituus olla 9,4 cm Eli lisää aina 1,4 cm piirrettävän sivun pituuteen lisättynä lopullisen neliön sivun pituuteen.





Tässä blokki, jossa käytetty kahdesta suorakulmaisesta kolmiosta koostuvaa suorakulmaistakolmio-tilkkua.

Sama tulos tulee myös seuraavalla tekniikalla. Tällöin kahdesta tasakylkisestäkolmiosta koostuvia kolmioita vain syntyy neljä kappaletta.

Valmiissa työssä näistäkin kolmioista muodostetaan neliöitä. Jos haluat että tällä tekniikalla valmistetut neliöt ovat valmiissa työssä sivultaan 10 cm, tulee piirretyn neliön sivun olla 14,5 cm. Eli lisää aina 4,5 cm piirrettävän sivun pituuteen lopullisen sivun pituudesta.




Olipas paha ryntty tässä näytteessä, mutta laitoin sen nyt kuitenkin tänne postaukseen. Ei ne minunkaan ompeleet aina niin priimoja ole. Tikkauksella voi muuten korjata monenmonta runttua huomaamattomiksi ; )

Lisää pikakolmiojuttuja seuraavassa postauksessa.