sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Baskerin tuunaus konekirjotuin kukkasin


Sain pari päivää sitten yhteydenoton asiakkaalta, joka toivoi minulta kukkakirjontaa uuteen viininpunaiseen baskeriinsa. Vastasin oitis, että asia järjestyy kyllä, sillä minulla on kova polte puutarhahommiin sekä käsitöihin, erityisesti ompelukonekirjontaan uppoutumiseen.


Tälläisestä pitkästä baskerista oli siis kyse. Asiakas toivoi siihen iloista kukkaiskuviointia, joka sijoittuisi melko laaja-alaisesti tuon keskusnupin ympärille.


Asiakas oli ostanut juuri itselleen viininpunaiset kengät, joiden värimaailmasta lähdin hattua työstämään. Hän kertoi myös, että Gudrun Sjöden - vaatebrändin boheemin romattinen tyyli oli hänelle hyvin mieluinen.


Baskerin koristeluun valitsin konekirjontalankavarastostani nämä kahdeksan väriä. Alalankoina käytin vanhoja puolanloppujani: ruskeaa, punaista, vihreää ja mustaa.

Kirjontatekniikaksi valikoitui minulle mieluisin tekniikka; Vapaa koneparsinta eli vapaakirjonta. 


Ensin hahmottelin kevyesti kuvioiden paikat ommellen ne ääriviivoin.


Ja sitten aloin täyttää suorapisto-ompeleita koneparsinnalla ees taas ja oikealle sekä vasemmalle ommellen. 


Koneparsinnassa ompelukone tikuttaa siis ommelta kokoajan samaan paikkaan ja kirjojan kädet  toimivat ompeleen ohjureina. Koneen syottäjänhampaat otetaan konekirjonnan ajaksi pois käytöstä.


Paininjalkana käytetään tälläistä silmukan mallista paininjalkaa.


Ja niin baskerin kuviointi alkoi valmistua yksi värialue kerrallaan.


Kun kuviointi oli valmis. Käänsin baskerin nurinperin ja katkoin kaikki langanpäät pois. Silitin baskerin höyryllä nurjalta puolelta isäni kanssa tekemääni hihanistutuslautaa hyödyntäen.


Ja niin tämä kukkaisbaskeri valmistui kolmessa tunnissa kaikkinensa. Ja asiakas oli kovasti siihen tyytyväinen.


Itseni yllätti se, että baskerin nurjapuolikin oli niin siisti, että sitähän voisi käyttää myös nurinpäin. Tällöin värimaailma olisi ruskanvärinen.

Eli yllätyksenä yhdestä baskerista tulikin kaksi baskeria. Sekä asiakas että minä olimme asiasta tosi iloisia.

Mukavia kukantuoksuisia päiviä teille kaikille tähän vuoteen 2022!