torstai 11. syyskuuta 2014

Kirjatuunauksia


Voi vitsit tätä kiirettä. Olisi taas niin paljon kaikkea kirjattavaa, mutta aika vuorokaudessa loppuu aina kesken. Onneksi tälle illalle tuli lapsen kanteleensoiton tuntien peruutus, joten sain pitkästä aikaa lasten kanssa koti-illan. Kun kolme lasta ja kaksi aikuista harrastaa ja tekee iltatöitäkin on illat aikamoista aikataulutusta. Miten tähän on tultu? Vastahan vietin pitkiä päiviä lasten kanssa kotona ja huokailin teekupin ja itseleivotun sämpylän kera rauhaa, läsnäoloa ja verkkaisuutta.




Mutta ihanaa on sekin, että on töitä. Saa kokea itsensä yhteiskunnalle tarpeelliseksi ja antaa omalla työpanoksellaan lukuisille ihmisille iloa, taitoa ja elämyksiä. Tätähän olen jo kauan, kauan ammatillisesti halunnut, toivonut ja unelmoinut : ). Mieheni sanookin aina: "Pitäisi olla varovainen , sen suhteen mitä toivoo" ; ).

Tässä postauksessa esittelen Lahden pääkirjaston ympäristöviikon kirjatuunauspajan touhuja. Kävin pitämässä pajan viime viikolla. Seuraavat kirjatuunauspajat ovat Muukkulan kirjastossa 24.9 klo 17-19 ja 29.9 Renkomäen kirjastossa klo 17.30-20.30. Tervetuloa ilmaiseen pajaan!












Uutuutena kurssilla oli mm. rintanappikone, joka on pääkirjaston omaisuutta.































Kurssilla syntyi taas jos jonkinmoista rasiaa ja kirjasta. Taitavissa sormissa tuli kaksi risaa kirjaakin korjattua ja sidottua uusiksi. Antoisa päivä siis.



























Tähän loppuun laitan vielä mukavan kirjatuunauskuvan kirjastosta löytämästäni Värikäs koti kirjasta. Aika makea kirjanselkä-seinätuunaus vai mitä?

Mutta nyt leikkimään lasten kanssa, kun kerrankin on AIKAA!

4 kommenttia:

  1. Olen tosi iloinen, että sun mahtavat taidot ovat käytössä! Hauskoja tuunauksia ootte tehneet.
    Niin, se elämä menee että aina vähän toivoo jotain mitä ei ole. Mutta kuuluisa sisustustekstilause ´Carpe Diem` on niin oikeassa, oppisimmepa nauttimaan jokaisesta hetkestä. Ja lapsethan sen taidon jo osaa, miten me ollaan se unohdettu!
    Mukavia työ- ja leikkihetkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Elämä on nykyään tosiaan aika hektistä, mutta aika aikaa kutakin, ehkä tämä kiirekin tästä joskus helpottaa ja minulle jää taas aikaa näille omille prokkiksille, joita tänne postailla.

      Poista
  2. Tuo kirjatuunaus on hauskaa puuhaa. Keskeneräinen työ odottaa tuossa valmistumistaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva : ) . Uusin kirjatuunauspaja olikin toissapäivänä Mukkulan kirjastossa ja maanantaina on paja tarjolla Renkomäen kirjastossa.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!