lauantai 2. maaliskuuta 2019

Pahviroskista askarteluja leikki-ikäisten kanssa



Meillä on tapana viettää tiistaisin tunnin-parinmittaista kädentaitohetkiä hoitolasteni kanssa. Väillä aiheena on piirtäminen, välillä maalaaminen, välillä tekstiilityöt, välillä askartelu, kesäaikaan teemme nikkarointiakin. Aiheet askarteluihin lähtevät lasten kiinnostuksen kohteista ja ajankohtaisista aiheista.

Nyt viimeaikoina kaikenlaiset prinsessa ja ritarileikit ovat olleet lapsille mieluisia, joten lähdimme yhdessä työstämään Playmobil prinsessoille ja ritareille linnoja. Yksi lapsista halusi työstää myös Playmobileille raketin ja yksi Playmobileille jalkapallokentän.


Projekti lähti liikkeelle omien lasten synttäreiltä jääneistä Pringless-purkeista ja muista pahvi ja muoviroskista, joita olin pidemmän ajan askarteluihin säästänyt.


Ensin lapset päättivät mitä tekevät ja mitä värejä haluvat työhönsä käyttää. Tämän jälkeen lapset maalasivat useamman paperin, jotka kuivuttuaan liimasin lasten valitsemien "roskien" päälle. Tässä tapauksessa Pringless-purkkien ja talous- ja vessapaperihylsyjen päälle.


Minä itse tein pikaisesti yhden mallitornin kukkaiskansalle lasten omaa suunnittelua helpottamaan.


Linnojen muurien teko oli silminähden lapsista mielenkiintoista puuhaa. Kuinka muutamalla saksilla leikatuilla viilloilla saakaan hienon muurin aikaiseksi.



Yksi lapsista halusi torniin myös parvekkeen, jonka muotoilimme yhdessä. Ikkunoiksi linnoihin laitoimme glitteritarra-arkista leikattuja paloja. (Kiitos glitteritarra-arkeista lelukauppa Tingeling!)


Seuraavaksi lapset suunnittelivat linnoilleen pihapiirit.


Kiiltäviä materiaaleja luistelukentille löytyi esimerkiksi mehutölkkien sisäpuolelta.


Raketintekijä maalasi tulenlieskat oranssilla ja ne tuettiin lahjoituksena saadulla muovikalvolla. (Kiitos Messutuloste Rolleri! )


Minä liimasin lapsen leikkaamat tulenlieskat kuumaliimalla rakettiin, jotta lieskat pysyvät kiinni leikin temmellyksessäkin.


Wiuuh!!!!!


5..4...3..2..1..0.....


Lisäksi lapset askartelivat kanssani linnoihin monenmoista lisätarviketta, kuten karkkisuihkulähteitä ja aarrearkkuja. 



Ja pian koko ruokapöytämme oli vallannut ihastuttavat satumaailmat <3



Kyllä näillä itsetehdyillä linnoituksilla syntyikin upeat leikit!



Yhteen linnoitukseen tarvittiin vielä jalkapallokenttäkin, sillä linnan kuningas rakastaa jalkapalloa. Kenttä tehtiin teipaten leikkelealustat yhteen. Maalit leikattiin mehutökeistä ja katsomo maitopurkista.




Ja voi sentään kuinka upeita turnauksia kentällä käydäänkään!

Tälläistä leikinriemua tällä erää. Mukavaa maaliskuuta teille kaikille! Muistakaa antaa leikille tilaa!

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on, tosi Wow! Lasten kanssa on niin ihana touhuta!

      Poista
  2. Voin kuvitella lasten innostuksen toteuttaa tuota ihanaa satumaailmaa. Idea toisensa jälkeen syntyy alkuperäisen suunnitelman edistyessä. Oikea aarreaitta talteen laitetut purkit, paperit ja pahvit, niitä riittää nykymaailmassa. Työn iloa. Irmeli

    VastaaPoista
  3. Olettepa askarrelleet upeita juttuja! Muutaman idean nappasin mukaani omien hoitolasten inspiraatioksi. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi, Irmeli ja Minna! Ja tuo on niin totta että roskaa kertyy tänäpäivänä ihan hirmuisesti tälläisessä 9 hlö:n ja yhden kanin huushollissa. Kierrätämme kaiken minkä voi ja koko ajan pää raksuttaa mitä kaikkea roskasta voisi vielä ennen kierrätystä työstää. Tuota kaiken ruoka-aineen pakkausmateriaalia tulee ihan jätesäkkikaupalla viikoittain.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi, Irmeli! Ja tuo on niin totta että roskaa kertyy tänäpäivänä ihan hirmuisesti tälläisessä 9 hlö:n ja yhden kanin huushollissa. Kierrätämme kaiken minkä voi ja koko ajan pää raksuttaa mitä kaikkea roskasta voisi vielä ennen kierrätystä työstää. Tuota kaiken ruoka-aineen pakkausmateriaalia tulee ihan jätesäkkikaupalla viikoittain.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!