maanantai 12. joulukuuta 2011

Huopaomenat pesukoneessa huovuttamalla


Neulanhaltijan pihalla kasvaa yksi jos toinen kaunis vanha puu. Puut ovat silmää hiveleviä niin lehti- kuin lumiverhossaan. Aika useana jouluna vain harmiksemme puissa ei ole ollut niistä kumpaakaan. Tämän vuoksi Neulanhaltija on koristellut pihapuutkin jouluasuun. Omenapuut ovat saaneet huopaomenat oksiinsa, osa puista on valaistu pienin kynttilöin ja osan oksilla roikkuvat lintujen kauralyhteet ja talopallot.


Omenapuiden koristelu vaati kuitenkin eräänkin omenan huovuttamisen. Siksi Neulanhaltija, käsiensä ihoa ja ranteitaan säästäen, huovutti kassillisen omenoita pesukoneessa. Pesukonehuovutus on nopeaa, helppoa ja tuottoisaa puuhaa. Lopputulos ei ole yhtä kaunis kuin käsinhuovutettuna, mutta pihapuihin oikein riittävä!


Villapallot sidotaan ihonvärisiin ohuisiin sukkahousuihin kuvan osoittamalla tavalla, yksi pallo tiukasti yhteen solmuväliin. Mustat sukkahousut eivät tähän projektiin käy, silä ne laskevat väriä! Samoin liukaspintaiset sukkahousut ovat karheapintaisia parempia, sillä ne on helpompi repiä irti huopuneiden omenoiden pinnasta.

Neulanhaltija myös esihuovutti omenoita ensin kevyesti käsissään ennen niiden sukkahousun sääreen pujottamista.


Sitten vain sukkikset omppuineen pesukoneeseen  (60 C + linkous) ja odottamaan. Kun kone on pysähtynyt, omenat itrrotetaan sukan sisältä, muotoillaan haluttuun muotoon ja laitetaan kuivumaan. Kuivuneisiin omppuihin kannattaa ommella vielä ripustuslenkki ja mahdollisesti myös kara ja lehti.

Ja ei kun hommiin....

3 kommenttia:

  1. KLINIKA+ tykkää ja kiittää!
    Ihailin niin kateellisena edellisen päivityksen huopakoristeita, kun tiesin ettei niitä meillä ikinä tule valmistumaan. Mutta pesukonehuovutus sopii ehkä meidän arjelle paremmin, kone pyörii samalla kun itse pakerran töissä :)

    VastaaPoista
  2. Aivan, aina aika ei riitä kaikkeen.. En minäkään näitä kaikkia tähän tulevaan jouluun värkännyt ; )

    VastaaPoista
  3. Tuskin tuolla sukkahousujen värillä on mitään väliä. :D

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!