sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Keinutuolinpeitto asiakkaalle


Olen vihdoinkin taas kunnossa. Lähes viikko siinä vierähtikin, että olin sängynpohjalla poissa pelistä. Mikä lie tauti. Ihanaa olla taas voimissaan ja kykenevä ties mihin : )!

Tässä postauksessa esittelen tänään asiakkaalle toimittamani keinutuolin tilkkupeitteen. Olipa kiva projekti, sillä en ole aikoihin tehnyt käsityötuotetta asiakkaan omista materiaaleista ja omasta suunnitelmasta. Eikä tilkkutöitäkään ole tullut ommeltua vähään aikaan. 

Suunittelun ja valmistuksen lähtökohtana toimi asiakkaan lehdestä leikkaama kuva ryijystä, hänen oma piirroksensa ja hänen ostamansa materiaalit.


Tästä lähdettiin liikkeelle: Leikkasin kankaat suikaleiksi ja neliöiksi. Ompelin tilkut hirsimökkiblokin mukaisiksi ja blokit toisiinsa kaitaleiksi.

Suoristin reunat. Ompelin tilkkupinnan, puuvillavanun ja taustakankaan pussiin. Tikkasin työn ompelulinjoja pitkin.


Tänään toimitin työn asiakkaalle ja näin työn oikeassa ympäristössään.


Tilkkupinta väreineen sopi loistavasti asiakkaan kodin muuhun väri- ja sisustusmaailmaan. Hip hurraa! On tämä tilkkutöiden tekeminen vaan NIIIN KIVAA!!!! Materiaalit tähän työhön maksoivat n. 60 €. Työaikaa meni kahden työpäivän verran. Tämän asikkaan kanssa emme vaihtaneet tällä kertaa rahaa, vaan lastenhoitopalvelua. Sekin on toisinaan oikein tervetullutta palkkaa : ).

9 kommenttia:

  1. Apua miten iso ja tarkka homma tuo on ollut! Oot kyllä taitava!!! Lopputulos on mahtava ja varmasti omistaja on tyytyväinen;)

    VastaaPoista
  2. Upea tilkkutyö. En itse erityisemmin pidä tilkkutöistä, mutta tämä on hieno!

    VastaaPoista
  3. Upea ja kaunis tilkkutyö! Kauniit kankaat!

    VastaaPoista
  4. Mageen kansallisromanttinen look.

    VastaaPoista
  5. On se vaan hieno hyvän palkan sait. Kannatan vaihtoautot.

    VastaaPoista
  6. Kaunis tilkkutyö. Perinteinen, mutta silmälle moderni malli.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommetoijille! Mukavaa että noin moni teistäkin tykkäsi asiakkaani perheen ohella tästä keinutuolin peitosta. Mitähän tilkkutyötä sitä alottaisi seuraavaksi työstämään? Valko-beige tilkkutyö voisi olla kokoelmastani puuttuva helmi. Pitää vaan ensn käväistä kangaskaupassa, sillä nykyinen kangasvarastoni on minimaalinen.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!