lauantai 19. maaliskuuta 2016

Raamatun kertomusten parissa osa 2.






























Tässä taasen askartelujani opintoihini liittyvän seurakunnan työelämään tutustumiseni tiimoilta. Nyt teemanani on palmusunnuntai.














Ensin valmistui nukketeatteri Raamatun Palmusunnuntai-kertomukseen. Kertomuksessani päähenkilöinä olivat pieni epävarma aasin varsa ja Jeesus. Rekvisiitta on valmistettu huopakangastilkuista, vessapaperirullista, maitotölkeistä ja kirpputorilta ostetusta aasin varsasta sekä pikkukorista. Taustamaiseman maalasin vesiväreillä.


Alttarille maalasin lehvä-taulun ja tein oman tyttäreni kanssa virvontaoksia. Alttarin sivulle askartelin reikäleivän muotoisen pääsiäisen aikajanan.






Kerhotilan sohvalle ja pöydille ompelin villakangas paloista teemaan sopivat liinat, jotka käyvät hyvin myös kevätkaudelle kerhoon suunniteltuun viidakkoteemaan.



Kerhon ikkunoihin laitoin Japanissakin taidegalleriassa esitellyt taidetekstiilini "Enkeliltä unohtuneet 1-3". Ikkunalaudoilla on huopakankailla verhoilluissa ruukuissa lasten istuttamia herneenversoja.


Kerhon lasivitriiniin tein palmusunnuntai teemaisen minikuvaelman. Taidetekstiileistäni ja niiden merkityksistä löydät tietoja täältä.

Näiden kuvien myötä siunattua palmusunnuntaita teille kaikille!

Minulla on edessä vielä kaksi työpäivää seurakunnalla ja sitten palaan taas koulun penkille opiskelemaan ensiapua ja teoriaa lapsi- ja perhetyöhön.












10 kommenttia:

  1. Siis niin hienoja. Kerrassaan upeat! T: Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Myös esitykseni tästä kertomuksesta oli aika hellyyttävä. Minua on kiitelty usein nukketeattereita esittäessäni, että nukkeni ovat olleet kauniita ja lapsen silmää miellyttäviä. Nytkin pyrin tekemään tälläiset hyvin lämminpiirteiset hahmot tähän koskettavaan tarinaan siitä kuinka pieni aasi pelkäsi sitä, kuinka hän jaksaa kantaa aikuisen miehen, vieläpä kuninkaan, selässään ja viedä hänet Jerusalemiin, jossa ei ole ikinä ennen käynytkään.

      Poista
  2. Kaunista ja herkkää. Hyvä, Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaunis! Herkkyyteen ja koskettavuuteen olen työssäni pyrkinytkin :)

      Poista
  3. Nämä ovat kaikki niin kauniita ja lapsiläheisiä, että pitää näyttää sivu rovastille, kun tulee pääsiäiseksi. Ylösnousemusiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Lapsiläheisyys on toiminnassani keskeisellä sijalla. Ylösnousemusiloa myös sinulle, Pirkko!

      Poista
  4. Upeita juttuja! Harmi ettet ollut meidän perhekerhossa harjoittelussa... Mulla jäi sairastelujen vuoksi rairuohot kylvämättä hoitolasten kanssa, mutta voisimmekin kylvää herneenversoja ja jutella keväästä ja kasvusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos; Minna! Herneenversot kasvat nopeasti, joten ehdit kyllä vielä hyvin pääsiäiseksi. Ja niitähän on mukava napostella myös pääsiäissalaatissa tai leivän päällä. Herneen kasvusta saa myös monta upeaa ihmetyksen ja ihmettelyn aihetta lasten kanssa: Iloista pääsiäistä sinulle ja katraallesi!

      Poista
  5. Ihastuttavia lapsityöhön sopivia somisteita ja rekvisiittaa. Olet oikealla kutsumusalalla, sillä olen nähnyt useita nukketeatteriesityksiäsi ja otat aina lapsi (ja aikuis-)yleisön loistavasti haltuun. Siunattua kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Kommenttisi sai minut kyyneliin. Oma kutsumukseni kun on ollut niin kauan hukassa. Muotoilijan sekä tekstiili- ja vaatetusalan opetustyöt kun vietiin minulta pois Lahteen muuton jälkeen. Olen tuntenut itseni siipirikoksi ja maahanlyödyksi jo usean vuoden ajan. Oli ihana kuulla, että kutsuit uutta tietäni kutsumusalakseni. Ehkä minä siis olen taas oikealla tiellä. Kiitos!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!