torstai 25. lokakuuta 2018

Pellavalankakoristeita kolmireikäisellä nyörijalalla ja konekirjottuja ristipistoja leivinliinoihin


(Postaus sisältää blogiyhteistyötä Husqvarna Vikingin kanssa)

Isänpäivä lähestyy ja pikkuhiljaa myös minun perhepäivähoitoryhmässäni tulee olemaan aiheena isänpäivälahjojen valmistaminen. Tänä vuonna isänpäivälahjaksi valmistuu erään hoitolapseni mummin lahjoittamasta laadukkaasta luonnonvalkeasta puuvillakankaasta ja pellavanauhasta leimasinpainallalla koristeltu leivinliina ja itsevalmistettu leivonnainen. (Kiitos Raili kankaista!)

Lisäksi halusin tehdä yhden leivinliinan /keittiöpyyhkeen ihan itselleni Husqvarna Viking Topaz 50 -kirjontakoneellani itsesuunnitellulla ristipistokuviolla. Siitä myös tässä postauksessa.


Isänpäivälahjoihin kokeilin Husqvarna Vikingiltä saamaani upeaa kolmireikäistä nyörijalkaa. Paininjalka oli jo visuaalisesti niin kaunis, että jo pelkästään sen katseleminen sai minut huokailemaan.


Paininjalka oli suunniteltu kolmen samanaikaisen nyörin, efektilangan, villalangan tms ompelemiseen. Minä käytin näissä leivinliinoissa/keittiöpyyhkeissä paksua pellavalankaa, jolla työstin leivinliinan käänteet. Tämä ompelu olisi onnistunut lapsiltakin, mutta työstin silti ompeleet nyt sarjatuotantona ihan itse. (Samalla tohinalla valmistui myös liinat naapurin perhepäivähoitoryhmälle.) Kiitos pellavalankalahjoituksesta Vuokko H!


Tässä paininjalan pakkaus ja koodi.




Ensin silitin käänteet huolella. Kolmilankainen koristeommel työstetään nimittäin kankaan oikealle puolelle ja halusin nyörikirjonnan toimivan myös päärmeen tikkauksena.



Ompeleena käytin kenno-ommelta. Kenno-ommel kiinnitti nyörit kerralla kauniisti niin kankaaseen kuin myös toisiinsa.



Kenno-ommel kiinnitti nyörit myös kauniiksi ripustuslenkkinauhaksi.


Jätin aluksi pellavanyörit kulmissa pitkiksi. Pesin sitten liinat 60 C asteessa ja lopuksi leikkasin pellavanyörit oikeaan mittaan. Pellavanyörit eivät kiristyneet eivätkä kutistuneet pesussa.



Kaunista ja jotenkin niin suomalaista :)

Lasten kanssa koristelemme sitten seuraavalla kuviskerralla liinat leimasinpainannalla. Olen ostanut kauniita Mandala -leimasimia, joilla painannan teemme. Jos joku lapsista haluaa hän voi myös leimasinpainannan sijasta piirtää kangastusseilla leivinliinan/keittiöpyyhkeen kulmaan isänsä ja itsensä kuvan.


Halusin myös yhden liinan itselleni ja päätin kokeilla siihen koristeeksi itse PREMIER + ohjelmalla suunnittelemani kansanomaisen vapaallahiirellä piirretyn ristipistokuvion.



Ristipistojen tekemistä oli ihana seurata, mutta minun oli myös todettava, että tämä ensimmäinen "Ilmava" ristipistosuunnitelmani vaati koneelta aikamoista lankojen päättelyä, sillä pistot pomppivat niin paljon. Kone teki tyytyväisenä kyllä suunnitelmani loppuun, mutta kenties olisi fiksumpaa suunnitella jatkossa ristipistokuviot yhtenäisemmäksi pinnaksi.


Mutta voi kuinka kaunis kuviosta tulikaan!!!!!


Nurjapuoli oli tosin aika hirvittävä lukuisten päättelyiden ansioista. Ristipistohevonen, jonka tyttäreni kirjontakoneellani valmisti (postaus tässä), oli sensijaan ihan todella kaunis myös nurjaltakin. Joten oppia ikä kaikki. Tälläinen ilmava ristipistotyö tarvitsee siis jatkossa vuorituksen, mutta nyt kyllä tämä leivinliina saa nurjasta puolesta huolimatta pääsi heti koristamaan meidän keittiötä.

Hoitolasteni kanssa työstämme kuviot kauniilla leimasimilla, sillä en millään ehdi työstää heidän piirroksiaan kirjontakuvioiksi ennen isänpäivää. Mutta onneksi tässä on vielä monta kuvistiistaita tulossa, jolloin varmasti ehdimme vielä heidänkin hellyyttäviä piirroksiaan työstää kirjontakoneella vielä loppuvuodesta tai ensi vuonna.


6 kommenttia:

  1. Kiva idea. Varmasti isät ilahtuvat. -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan niin. Ehkäpä leivinliina innostaa isiäkin leipomaan lastensa kanssa <3

      Poista
  2. Kauniita leivinliinoja ja ristipistokirjonta. Kivat lahjat isille suunniteilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hoitoryhmäni lapset rakastavat leipomista ja omien leivonnaisten syömistä. Joten leipomista on kiva tehdä vähän extrapäivinäkin kotiin vietäviksi.

      Poista
  3. Ompelukoneen avulla kiva lahjaidea ja itsetehty leivonnainen. ihana yllätys juhlittavalle. Lapset rakastavat leipomista, kaiken muotoiset tuotteet maistuvat. Meillä sekä tytöt että pojat leipovat aikuisinakin mielellään ja monet viemiset ja lahjat hoituvat kakun tai piirakan avulla, käy tottuneesti. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Irmeli! Se on totta että lapsena opittu leipomisinto ja -taito kantaa aikuisuuteen asti. Pidän hyvin tärkeänä, että opetan lapsille hoidossani elämänhallinnantaitoja. On hienoa ymmärää kuinka leipä ja muut leivonnaiset syntyvät ja kuinka kaiken syötävän voi tehdä ja monesti kasvattaakin itse. Uskon, että vaikka lapset eivät leipoisi kodeissaan, heille jää muistijälki mukavista leivontahetkistä hoidossa ja herkullisista itsevalmistetuista välipaloista.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!