sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Ristipistoinkirjotulla villahameella Kätevä- ja Tekevä messuille


Lahdessa on tänä viikonloppuna Kätevä ja Tekevä -messut, jonne minäkin olen tänään menossa katselemaan kädentaitojen uusia tuulia ja kenties ostamaan muutaman joululahjankin jo joulupukinkonttiin.

Viime vuonna liikuin messuilla tallukkaat jalassa ja kerroin suu vaahdossa tallukkaiden valmistuksesta ihmisille omassa pienessä Kätevä ja Tekevä -työpisteessäni. (Postaus täällä ja täällä)

Nyt lähden Kätevä ja Tekevä -messuille asiakkaana juuri valmistuneessa villahameessani, jota koristaa itsesuunnittelemani ompelukonekirjonnalla valmistettu ristipistokukka.

(Postaus sisältää blogiyhteistyötä Husqvarna Viking Topaz 50 -kirjontakoneen ja PREMIER + ohjelmiston kanssa)


Ensin suunnittelin siis hameeseeni kirjonnan PREMIER + ristipisto-ohjelmalla.


Halusin tehdä ristipiston, joka on yhtä suuri kuin suurin konekirjontakehykseni.

Ja koska odotan jo kovasti kevätkukkien loistoa puutarhassani, halusin työstää hameeseen satumaisen taikakukan.


Suunnitteluohjelmassa ristipistojen kokoa näytöllä voi tsuumata vaikka kuinka suureksi, jotta pienetkin yksityiskohdat on helppo piirtää hiirellä ristipistopohjaan.


Tälläisen satumaisen taikakukan sain suunnitelluksi reilussa puolessa tunnissa.


Kankaana käytin taas Iskun tehtaanmyymälästä blogiyhteistyönä saamaani villakangasta. Jotta kangas riitti hyvin hameeseen, kaavotin hameeseen saumoja. Hameen saumat ompelin pykäpistoin ennen kirjonnan valmistamista. Pykäpisto on yksi lempiompeleitani niin koristelussa kuin saumojen yhdistämisessäkin.


Pykäpistojen ompeluun ompelukoneeni suosittelee J-paininjalkaa.



Saumojen ompelun jälkeen oli ristipistokirjonnan vuoro.


Ensimmäisen kirjonnan tein kankaasta ylijääneeseen suikaleeseen, josta saisi hyvin työstettyä koristetyynyn, sillä en ollut vielä ihan varma kirjontalankojen oikeista sävyistä.



Kone valmisti ristipistokirjonnan siinä järjestyksessä, jossa olin kirjonnan suunnitellutkin, eli ensin kasvinvarsi.



Ja niin ensimmäinen satumainen taikakukka tulivalmiiksi. Kuten arvasinkin, osa valitsemistani langoista oli vähän liian vaaleita, joten valitsin hameeseen tulevaan kukkaan vahvemmat värit.
 

Satukukka oli nurjalta puoleltaankin hyvin kaunis. Leikkasin varovasti applikaatiosaksilla tukipaperin pois kirjonnan ulkopuolisilta alueilta.





Ja näin syntyi kirjontakokeilusta kaunis tyyny joulupukinkonttiin.


Ja minulle mukava talvihame. Hameen vuoriksi pääsi 1990-luvun alussa Luhdan tehtaanmyymälästä ostamani kultapilkullinen vuorikangas, jota olin pyöritellyt varastossani vuosikymmeniä. Jo oli aikakin laittaa kangas käyttöön.


Ja nyt tämä rouva lähtee messuilemaan :)


Mukavaa marraskuuta teille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Uudet ompelukoneet taitavia toteuttamaan ideoita. Pykäpistot ovat nättejä, leveämpi tikki näkyy hyvin, lanka taitaa olla tavallista paksumpaa. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli! Käytin ihan tavallista konekirjontalankaa eli itseasiassa ohuempaa kuin tavallinen perusompelulanka.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!