torstai 18. lokakuuta 2018

Syksyinen metsä asukkeineen, munakenno- ja pahviaskarteluja sekä teatteria lasten kanssa


Olemme saaneet taas ihastuttavan projektin hoitolasteni (2v,3v,4v, 4v) kanssa päätökseen. Tässäkin projektissa teemana oli syysmetsä ja lasten oma teatterillinen ilmaisu ja tarinan kerrontataitojen herättely. Tekniikkoina käytimme pahviaskartelua, maalausta, liimaamista, muovailua ja värittämistä. Tänään, Sadun päivänä, jokainen lapsi esitti ryhmälle itsesepittämänsä pöytänukketeatterin itse rakennetuin lavastein ja hahmoin. Videoin kameralla kaikki tarinat esityksineen ja jonain päivänä katsomme esitykset yhdessä vanhempien kanssa. Esitykset olivat hurmaavia ja hauskoja ja kaikki aivan täysin erilaisia keskenään!

(Postaus sisältää blogiyhteistyötä A.Wennström oy:n eli Vesiväritehtaan kanssa ja Iskun tehtaanmyymälän kanssa)

JA HUOM! Hoitoryhmässäni on vapautumassa yksi paikka maaliskuussa 2019. Ryhmäämme sopisi hyvin 2,5-5 vuotias lapsi. Yhteydenotot: neulanhaltija@gmail.com


Koko projektin idea lähti yhden hoitolapseni perheeltä saamistani tyhjistä Laitilan kantarhan munakennoista, joita leikkelin palasiksi syksyn askarteluideoita pohdiskellen eräänä päivänä päivälepoaikaan. (Kiitos, J , V & co!)



Leikattuani kennosta pois osan, kurkisti minua kennosta....


monen monta ketun naamaa. Joo, minä näin näissä monta kettua!


Eikö vain? Kuin tilauksesta samana päivänä naapurimme toi minulle varastoaan siivotessaan pienen pussillisen turkiksen palasia (jospa keksisit näille jotain käyttöä...) ja siitä se idea sitten lähti lentoon.... (Kiitos, Maikki!)



Ja niin meillä vietettiin monta kuvishetkeä syysauringosta nauttien ja metsäretkistä keskustellen.


Mattotelineestä ja Iskun tehtaanmyymälästä hankitusta huonekalulevystä sai hienosti tehtyä pihalle askartelupöydän, jossa mahtui askartelemaan sekä omat että naapurinkin perhepäivähoitajan hoitolapset. Teemme nykyään usein (yksityinen perhepäivähoitaja ja kunnallinen perhepäivähoitaja) projekteja yhdessä, sillä yhdessä on kiva tehdä. Vai mitä, Saara <3


Ajatuksena projektissa oli opetella mahdollisimman montaa eri kuvallisen ilmaisun tekniikkaa ja lopulta rohkaista lasta oman teatteriesityksen tekemiseen.



Lapset tekivät mm. perunapainantaa kankaalle, jossa opettelimme samalla värien sekoittumissääntöjä, kuten vihreä = sininen ja keltainen jne.  Serivärin kankaanpainovärit meille tarjosi Vesiväritehdas.



Painetuista kankaista työstettiin pienet teltat tai laavut. Laavujen runkoina toimi kenkälaatikoiden kulmat.





Laavun pohjalle liimattiin pala turkista. Samoin ketut saivat turkiksista hännät.


Meidän kotimme olohuoneen piano toimi koko projektin ajan taidenäyttelytelineenä :).  Metsämaa-tilkut saimme lahjoituksena Iskun tehtaanmyymälästä.


Pianon päältä jokainen sai aina hakea oman metsämaailman leikkeihin hoitopäivän aikana.



Ja eihän metsäretket ja laavuretket ole mitään ilman eväitä! Niinpä lapset tekivät FIMO- massasta miniatyyriruokia syksyiseen metsäänsä. Alustoina ruoille toimivat maito- ja mehutölkkien muovikorkit.



Masu täynnä oli mukava viettää lepohetkeä metsässäkin :) . Puiden lehdet ovat kurpitsan siemeniä. Itse kurpitsasta työstimme meheviä Kurpitsasämpylöitä oikeasti syötäviksi :)


Ja toki leikkeihin pääsi myös muutkin talon pikkukaverit :) ja barbeille tekemäni herkut haettiin lisäherkuiksi väen kekkereihin:)


Perhekerhossa työstettiin tällä viikolla ihan sattumalta myös tikkunukkeja pöytäteatterihahmoiksi ja niinpä me saimme vielä lisää rekvisiittaa pikkuteattereihimme.






Tikkunuket antoivat lasten tarinoihin ihanan lisän. On ilo saada uusia ideoita ja kasvatuskumppanuutta myös lähiseurakunnaltamme, jossa käymme niin perhekerhossa kuin muskarissakin. Kirkon muskarissa on vieläpä pääosin samat teemat kuin meidän askarteluissammekin, kuten nytkin metsäretkeily.


Ja niin meillä nähtiin tänään satupäivänä upeita teatteriesityksiä, joissa juonenkäänteet olivat huippuhauskoja :). Teatterit lähtivät tänään hoitolasten koteihin, jossa toivottavasti perheet saavat nauttia monista hassuista ja jännittävistä teatterihetkistä lastensa kanssa.


Teatteria voi lavastaa jatkossa vaikka kuinka laajalle ja teatterin osia yhdistää lasten tuleviin leikkeihin. Huopakankaat leikkialustoissamme iskun tehtaan myymälästä.

Mukavaa syyslomaa teille kaikille! Ja luovia hetkiä jokaisen lapsosen arkeen <3




6 kommenttia:

  1. Huikean hienoja juttuja olette tehneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulla on niin ihana ryhmä, että heidän kanssaan on mukavaa puuhailla. Ja hei, huomasitko, että nuo punaiset vaahteranlehdet on sinun lahjoituksesi viimesyksyltä kun käväisit meillä aarteinesi. Olivat kiinni sellaisessa valkoisessa resorityylisessä nauhassa, josta revimme ne irti ja liimasimme uudestaan noille Iskulta saaduille huonekalukangaspaloille. Että kiitos vaan paljon!!!!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos; Heidi! lapset ovat tosi taitavia ja upeita pikkutaiteilijoita!

      Poista
  3. On se ihmeellistä miten pienestä ajatuksesta lähtee kehittymään suurikin projekti. Lapset ovat olleet innokkaita toteuttamaan omia näkemyksiään, ihanan värikkäitä töitä. Porukalla on kiva jakaa kokemuksia. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irmeli! Projekti oli tosi opettavainen niin luonnontiedon kuin kuvataidetekniikoidenkin kannalta. Toivottavasti näillä leikitään myös lasten omissa kodeissa.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!