sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Tilkkutyön hinta


Taas on valmistunut käsissäni uusi tilkkutäkki kotiimme torkkupeitoksi. Tämän uusimman tilkkutäkkini suunnitteluun ja valmistukseen minua innoittivat taivaalta kurkkiva kevätaurinko ja ihanat Cicely Mary Barkerin keijukaiskuvat.

Tämän tilkkutäkin valmistuksen aikana kirjasin myös ylös, ihan tätä postausta varten, kaikkien käyttämieni materiaalien kustannukset sekä työaikani, sillä ilokseni useat "puuhieni seuraajat" ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kyselleet josko valmistaisin tilkkutäkkejä myös asiaskastyönä.

Tämä postaukseni sisältää myös ihanaakin ihanamman, uusimman yhteistyökumppanini,  KUKKAISELÄMÄÄ -puutarha- ja sisustusputiikin 5% alennuskoodin "NEULA" näille hurmaaville tilkkutäkkini värimaailmaa innoittaneille keijutyynyille ja muille verkkoputiikin upeille sisustus- ja puutarhatuotteille. Käykää ihmeessä katsomassa miten suloisia tuotteita Kukkaiselämää - kauppa myy. Tämän postauksen lopussa näette lähikuvia keijutyynyistä, joita sain tämän uusimman tilkkutäkkini kaveriksi Kukkaiselämää -puodista.


1) Tilkkutyön suunnittelu  (1-4 h)

Kun tilkkutyön tarve tai halu valmistaa sellainen itse iskee, on ensimmäisenä tehtävänä tilkkutyökankaiden hankinta ja tilkkupinnan värimaailman ja mallin suunnittelu. Minulla tämän täkin tekemisen into iski katsellessani yhtänä iltana pitkästä aikaa, jo vuosikymmeniä sitten lahjaksi saamiani, Cicvely Mary Barkerin kukkaiskeijukirjoja. 


2) Kankaiden hankinta, peseminen ja silitys  (2- 4 h)

Tilkkutöissä käytetään laadukkaita puuvillakankaita. Ne voivat olla jo käytettyjä, ns. kierrätyskankaita tai uusia pakalta ostettavia kankaita. Kummin vain, kankaan laadusta ei kannata yhtään joustaa, sillä tukeva, tiheäsidoksinen puuvillakangas kestää kulutusta ja pesuja vuosikymmeniä eteenpäin.

Itse hankin tähän täkkiin tilkkupinnankankaiksi Tori.fi -palvelusta uusia tilkkutyöpuuvillakangasnäytetilkkuja "sikasäkissä" - tyylillä, sillä tori.fi-myyjän tilkkujen värimaailmat ja kuosit miellyttivät minua. Tilkkutäkin taustakankaan ostin Eurokankaasta kangaspakalta.

Kankaat tähän täkkiin maksoivat 48€.  

Hankinnan jälkeen kankaat pestään 40 asteessa pesukoneessa, kuivatetaan ja silitetään. Jos on pienikään epäilys siitä että, joku tilkkutäkkiin suunniteltu kangas laskee väriä, täytyy sille kankaalle tehdä värinpitotesti: Kangaspala laitetaan  läpinäkyvään vesilasiin 40 C veteen vuorokaudeksi. Jos vesilasin vesi on värjäytynyt vähänkin, ei kangasta kannata tilkkutäkkiin laittaa. sillä irtoväri pilaa vaaleammat kankaat.


3) Tilkkutäkin kankaiden leikkuu ja sommittelu (3-6h)

Tilkkutäkkiin kankaat leikataan usein kaitaleiksi, neliöksi ja kolmioiksi. Leikkausta varten on olemassa monenlaisia läpinäkyviä viivaimia, leikkureita ja leikkuualustoja. Niiden käyttäminen nopeuttaa tilkkujen leikkuuta ihan älyttömän paljon. Minulla tämän täkin suunnitteluun ja leikkuuseen meni vain 3 h, sillä leikkasin ainostaan 8 cm ja 4 cm levyisiä kaitaleita ja olen suunnittelun suhteen aika suurpiirteinen, työstä tulee sellainen kuin tulee ja kaikenlainen suunnitelmien suunnitelmansoveltaminen kesken ompelun on minulle tyypillistä.


4) Tilkkupinnan ompelu  (6-12h)

Tilkkupinnan ompelu on tilkkutöiden teossa monien mielestä sitä parasta hommaa, sillä tilkkutyö alkaa pian saada näkyvää muotoa ja väriyhdistelmien yllättävyys on jokakerta hykerryttävän ihanaa. 

Tilkkutyö ommellaan useimmiten suuriksi neliöpinnoiksi, jotka yhdistetään lopulta tilkkujonoiksi ja lopulta yhtenäiseksi tilkkupinnaksi. Näin minäkin tein tässä tilkkutäkissäni.

Tilkkutyön ompelussa laadukas ompelukone, jossa on hyvä kankaansyöttö ja tasainen ommeljälki on ensiarvoisen tärkeää. Itse käytän Husqvarna Viking Topaz 50 ompelukonetta ja erityistä yläsyöttäjäpaininjalkaa. Ompelukoneeni kulkee rauhallisesti ja tikin jäki on kaunista.

Myös huolellinen vaihe vaiheelta saumojen ja tilkkublokkien silitys on erittäin tärkeää.



Ompelulankana käytän aina myös laadukasta vahvaa ompelulankaa. Tähän työhön, Coats Duet 100 -ompelulangat, ostin Eurokankaasta. kaksi rullaa maksoivat yhteensä 7,80 €.


Tilkkutyön pinnan kokoan usein kolmeen osaan, jonka jälkeen tikkaan jokaisen osan erikseen. (Yhdistän siis palat yhteiseksi pinnaksi vasta tikkauksen jälkeen!) Tässä täkissä päätin kuitenkin tikata koko peiton kerralla, sillä olin suunnitellut peittoon "vain" tikkauksen, joka kulkee jokaisen peiton tilkkuyhdistelmän sauman keskeltä. Kiemurainen tikkaus olisi vaatinut enemmän tilkkutyön kieputusta ompelukoneen paininjalan alla, joten se on helpompaa pienissä paloissa. Se vie myös huomattavasti enemmän aikaa kuin suoraan tilkkujen saumoja myöten tikattava tikkaus.


5) Tikkauksen esivalmistelut (4-8h)

Tilkkutyön tikkauksen esivalmisteluvaihe on hidas, mutta jotenkin minua miellyttävä vaihe. Esivalmistelussa tilkkutyön taustakangas leikataan/ommellaan ensin hieman suuremmaksi kuin päällisen tilkkupinta, ettei taustakangas vain vahingossakaan jäisi päällistä pienemmäksi. 

Huolella silitetyn päällisen ja taustakankaan väliin harsitaan sitten vanukerros tilkkutyöstä poikkevan värisellä langalla (sillä harsinlangat puretaan valmiista täksitä pois). Minä rakastan harsintaa! Siinä saa hompsutella kaikessa rauhassa senttimetrin mittaisia pistoja ja ajatukset voivat lennellä samalla vapaasti maailmän äärissä.

Vanun tähän täkkiin ostin Eurokankaasta. Tykkään käyttää tilkkutöideni välissä  joko puuvillavanua tai FINNFILL -lämpövanua, jota nytkin tässä täkissä käytin.

Lämpövanu maksoi 22,70 €.


Harsinta tehdään n. 8 cm välein kaikkien täkin kerrosten läpi, koko täkin alueelta. Pistot saavat olla pitkiä ja epätasaisiakin, mutta ne eivät saa kiristää.

Minulla meni tämän täkin harsintaan 4 h.


6) Tilkkutyön tikkaus (4-10 h)

Tilkkutyön tikkaus antaa täkille kestävyyden, tilkkutäkin tunnun ja ilmeen. Mitä monimuotoisempi tikkaus, sen näyttävämpi täkki. Mitä tiiviimpi tikkaus, sen kestävämpi ja kovempi täkki. Käsintehty tikkaus tekee tilkkutäkistä pehmeämmän tuntuisen kuin koneella ommeltu tikkaus. Tikkaus aloitetaan aina työn keskeltä reunoille päin.

Minulla tämän täkin konetikkauksen tekoon meni 4 h.


Tikkauksen ompelin myös yläsyöttäjällä. Tikkauslankana käytin samaa lankaa kuin tilkkupinnan ompelussakin, mutta usein tikkaukseen käytetään vielä vähän vahvempaa lankaa.


7) Tilkkutyön reunakaitaleen ompelu, harsinlankojen purkaminen sekä tikkauslankojenpäiden poisto (2h)

Tilkkutyön reunat työstän usein jäännöstilkuista ompelemalla ne yhteen n. 10 cm leväksi kaitaleeksi. Reunan ompelen kaksinkertaisella kaitaleella kanttaamalla.

Lopuksi pesen aina  valmiin tilkkutäkin, jotta peitto saa "antiikkisemman", vähän ryppyisen ilmeen.


Ja niinpä taas valmistui uusi tilkkutäkki.

Materiaalikustannukset tässä täkissä olivat 48 € + 7,80 € + 22,70 € = 78,50 €
Työaikaa meni 21 h.
Materiaalikulujen ja työpalkan ohella tilkkutäkin jälleenmyyntihinnassa täytyy huomioida arvokkaiden tilkkutyötarvikkeiden (leikkurit, viivaimet, alustat, mallineet) käyttö, ompelukoneenkäyttö, ompeluneulojen ja erikoispaininjalkojen käyttö sekä sähkönkäyttö pesun, silityksen ja ompelun aikana.

Ompeluyrittäjän tilkkutyön valmistuksen tuntipalkkaa mietittäessä voi kukin pohtia onko ompeluyrittäjän palkka verrannollinen siivoustyöstä, kampaamo- tai kosmetologityöstä, putki- tai sähkötyöstä, konsulttityöstä, autonhuoltotyöstä, myyjän työstä, pitopalvelun työstä jne. maksettavaan palkkaan. 

Jos ompelijan tuntipalkaksi määrittelee verojen ja muiden kulujen jälkeen minimissään vaikka 25  €/h. Tulisi tämän suhteellisen helpon ja nopeasti valmistuvan tilkkutäkin hinnaksi n. 600€.


Tähän loppuun vielä muutamia kuvia näistä herttaisista Kukkaiselämää - verkkokaupan keiju- tyynyistä. Ne sopivat peiton pariksi täydellisesti! Vai mitä mieltä olette?






Oikein mukavaa talviaikaa teille teille ihan jokaiselle! Ihanaa kun saimme tänne Suomeen lunta, pakkasta ja aurinkoa!!!!!

6 kommenttia:

  1. On siinä melkoinen työ! Itse en osaisi, enkä jaksaisi. Upea lopputulos ja nuo tyynyt sopivat tuohon ihanaan peittoon todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Tämä tilkkutäkkien teko on minun rentoutuskeinoni. Tapa, jolla saavutan flown. Ja nuo tyynyt ovat täydelliset, kiitos! Nyt on kankaat taas loppu. Pitänee alkaa haalimaan lisää.

      Poista
  2. Tämä oli todella mielenkiintoinen postaus, kiitos. Itse en tilkkkuile mutta tuttuni LeaP ja Marle tekevät ja heidän blogejaan seuraan, tai Leahan onkin lopettanut bloggaamisen. Aina ihailne kuinka monimuotoisia ja näyttäviä töitä tilkuilla saa aikaiseksi. Hienosti näytit ja kerroit nämä eri työvaiheet. Ehkä taas ymmärrän vähän enemmän tästäkin tekniikasta.
    Tuotteen hinta on aina se iso kysymys. Monet haluavat kauniita tuotteita mutta eivät halua maksaa juurikaan mitään. Aina hinta on liian kallis, miten se voikin maksaa noin paljon? Laadukkaasta langasta neulotut sukat eivät kympillä lähde, mutta oikealla hinnallaan niitä ei kukaan osta. Noh, en kyllä kerkiä myytäväksi mitään tekemäänkään. Ystäville annan lahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteestasi, Kristiina! On todellakin melkoisen mielenkiintoista kuinka käsityötuotteiden arvostus, etenkin naistentekemien käsitöiden arvostus, näkyy yhä rahallisesti aika heikossa valossa. Kuinka niin moni mieltää esim kirvesmiehen euron tai maalarin euron suuremmaksi kuin pehmeistä materiaaleista tehtyjen tuntitöiden euroarvon. Designista ja yksilöllisyydestä ollaan valmiita onneksi tietyissä piireissä maksamaan, siksi juuri tyylikkyyteen ja laatuun kannattaa satsata. Ihmisten mielikuvien muuttamiseen menee aikaa yllättävän paljon. Minä itse olen ostanut esim upeita polvimittaisia kirjoneule villasukkia satasella, koska ymmärrän miten paljon niiden tekemiseen menee aikaa ja omat ranteeni ovat jo omat neulomisensa neuloneet.

      Poista
  3. Kaunis peitto. Selkeä. mutta hienostunut. Minkä kokoinen valmiista peitosta tuli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Pirjo! Peiton koko valmiina on n. 120 cm x 170 cm.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!