sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Sukkia, sukkahousuja ja käsineitä



Neulanhaltijan perheessä pieneksi jääneitä sukkia ja sukkahousuja kertyy läjäpäin vuoden aikana. Yksittäisistä parinsa kadottaneista sukista ja käsineistä ei myöskään ole pulaa. Neulanhaltijan ja perheen isän omat käytöstä poistetut sukat kierrätämme autonsiivous ja -vahausriepuina. Lasten sukat olivat pitkään pelkkänä kysymysmerkkinä luonnoskirjassa.


Neulanhaltijalla on heikkous kauniisiin raidallisiin ja kuviollisiin sukkiin sekä sukkahousuihin. Ja koska niitä kertyy myös poistettujen + tuunattavien -vaatteiden laatikkoon kiitettäviä määriä, alkoi Neulanhaltija työstää niistä monenmoista.


Tyttären ensimmäiset sukkahousut päätyivät mustekalan lonkeroiksi. Mustekalan pää on Neulanhaltijan oman piloille pestyn neuleen hiha.


Sukkahousuista ja paripuolista käsineistä syntyi paratiisilinnun ja papukaijan rakkauden hedelmä. Myös muita lintuja on syntynyt urakalla, mutta ne ovat lenneleet jo kaukomaille uusiin perheisiin. Työstän vielä muutaman pikkusukkalinnun lasten kera joku päivä, että saan tänne kuvia.

Seuraavassa päivityksessä sukkaperheen uusin tulokas: Riemunkirjava matto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!