maanantai 10. lokakuuta 2011

Käpytähtiä, lehtipalloja ja viinimarjateetä



Neulanhaltijalla on ollut pari viimeistä päivää armoton päänsärky. Niskat ovat ilmeisesti juntturassa neulonnan tuloksena. Oikea työasento on siis vielä kateissa ja keho viestii virheestä pään jomotuksella.

Tänään Neulanhaltija kykenikin vain pieniin kädentöihin ihan lasten mieliksi..


Lapset poimivat viikonloppuna tulevia askarteluja varten ison määrän kuusenkäpyjä ja tänään niistä työstyi Neulanhaltijan ideoimia käpytähtiä.

Tähdensakarat liimattiin toisiinsa kuumaliimapistoolilla ja tähdet ripustettiin roikkumaan ikkunaan.


Koska Neulanhaltija oli hieman kipeänä, pojat piristivät äitiään poimimalla isom kimpun vaahteranlehtiä. Niistä työstettiin pallo makuuhuoneen koristeeksi. Tulipa lehtipallosta muuten kesäinen tuoksu!


Lehtipallo sidottiin ohuella langalla.


Kesän tuoksu sai Neulanhaltijan ja lapset muistamaan kesällä kuivattamansa mustaherukan lehdet. Niinpä yhteistuumin keitimmekin makoisat viinimarjateet ja teen särpimeksi sulatimme pakkasesta Vaahterasiirappimuffinit.


Mustaherukkateen valmistaminen on hyvin yksinkertaista. Poimitaan puhtaita ja tuoreita mustaherukanlehtiä pari leivonta pellillistä. Pellit lehtineen laitetaan saunaan tai uuniin tai muuhun lämpimään tilaan kuivumaan. Kuivumisen aikana lehtiä käännellään muutaman kerran. Kuivaneet lehdet murskataan sormin ja säilötään peltirasiaan. Sama ohje pätee myös vadelma teehen, joka myös on todella maukasta.


Ja ei kun teellä herkuttelemaan.


Vaahterasiirappimuffinien ohje on Neulanhaltijan yhdestä lempparileivontakirjasta: Raisa Kettunen Puputyttö ja Vohvelisankari.

Jos Anu-ystäväni luet tämän blogin, niin kiitos Kanadan tuomisista! Vaahterasiirapista leivoimme monet ihanat muffinit! Voin laittaa ohjeen, jos haluat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!