lauantai 8. lokakuuta 2011

Pajutöitä koululaisen kanssa



Neulanhaltijan yksi lempparipajutyö on oksanhaarakori, jonka Neulanhaltija valmisti muutama vuosi sitten viinimarjapensaiden siistimisen ohessa. Viinimarjapensaan poisleikatut oksahaarat olivat niin herkullisen muotoisia ja  vahvoja, että niistä oli pakko työstää jotain. Ja koska pajua oli tuolloin Neulanhaltijan kodin lähellä pilvin pimein, työsti Neulanhaltija pajun vitsoista oksanhaaraan kauhamaisen korin. Tästä korista on tarjoiltu yhdet jos toisetkin hedelmät ja pikkupurtavat. Nykyisin se toimii pikkulintujen istumaortena.


Oksanhaarakorin valmistaminen on kranssia työläämpää, mutta huomattavasti helpompaa kuin perinteisen pajukorin työstäminen. Tämä oksanhaaratekniikka soveltuu hyvin koululaisten valmistettavaksi.



Oksanhaarakoriin tarvitaan vahva oksanhaara, josta lähtee pitkät yhtenäiset oksat. Tämä oksanhaara on omenapuusta.


Oksanhaara taivutetaan tukevaksi silmukaksi. Silmukka muotoillaan halutun korin suuaukon kokoiseksi.


Silmukkaan asetellaan ns. lisäloimia n. 5 mm paksuista pajuvitsoista. Pajuvitsojen kiinnittämisessä Neulanhaltija suosittelee käyttämään apuna esimerkiksi rautalankaa tms. jotta itsepäisen pajut saadan pysymään halutussa muodossaan.


Pajunvitsoilla aletaan punoa koria "yhden alta yhden päältä" - tekniikalla. Neulanhaltija suosittelee käyttämään punontaan ohutta pajua halkaisijaltaan n. 2 mm. Korin reunoilla käännöksestä tehdään napakka, oksanhaaraa nuoleva punos.


Oksanhaara koria kannattaa punoa vuoroin yläreunasta, vuoroin alareunasta, jotta kori pitää paremmin muotonsa työstämisen aikana. Koria työstettäessa oksanhaaran runkokeppi lepää punojan vatsaa vasten. Jatketut pajujen sojottavat tyvet ja latvat katkotaan oksasaksilla vasta kun kori on valmis.


Tässä Neulanhaltijan ekaluokkalaisen pojan työstämä oksanhaarakori. Neulanhaltijan apua tarvittiin jonkin verran, mutta aikahyvin kori työstyi jo ekaluokkalaiseltakin.

Oksanhaarakorista tulee myös aika vinkeän näköinen, jos pajun asemasta punonnassa käyttääkin vaikka kangasräsyä tai tukevaa taipuisaa lankaa!!!





2 kommenttia:

  1. Etsiskelen vasta aiheita, pallon olen jo tehnyt, mutta kovin vaikealta tuntuu.

    VastaaPoista
  2. Etsiskelen vasta aiheita, pallon olen jo tehnyt, mutta kovin vaikealta tuntuu.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!