sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kirjatuunauskurssin satoa


Anteeksi, etten ole ehtinyt kirjoitella tänne blogiini pitkään aikaan. Tämä kulunut viikko on ollut yhtä haipakkaa. Olen saanut opettaa luokanopettajan sijaisena suloisia ekalauokkalaisia koko viikon ja kirjojakin tuunailtiin ojauksessani Launeen kirjastossa. Viikonloppuna hiljennyttiin suvun kesken elämän ja kuoleman edessä hautajaisissa Kaarinassa. Ja kierreltiin ihailemassa Turun keskustan hulppeita vanhoja rakennuksia ja upeaa arkkitehtuuria. Voi kumpa Lahdessa olisi yhtä kaunis keskusta....


























Lahden seudulla ilmestyvässä Etelä-Suomen Sanomat -sanomalehdessä oli lauantaina juttu työhuoneestani teemalla "Satu Itäpää taikoo neulalla ja langalla vaikka kevään keskelle talvea". Oli oikein kiva artikkeli. Laitan siitä otteita seuraavaan postaukseen. Tässä postauksessa hieman kuvakollaasia keskiviikon Launeen kirjaston kirjatuunaustyöpajasta.







Tässä pajassa tutustuimme pajan lasten kanssa myös origamien maailmaan. Aikuiset sensijaan työstivät kirjoista tuunattuja laukkuja, kirjasiilejä, revittyjä taidekirjoja, pikkupussukoita ja rasioita jne. Kaikkien oppilaiden kirjoista ei tullut otettua kuvia, kun juttu luisti välillä niin, että kuvaaminen unohtui. Voi minua!

















Ihania juttuja ja hienoa naisenergiaa oli koko kirjasto täynnä! Kiitos kaikille! Seuraavat pajat pidän pääkirjastolla hiihtolomaviikolla:
Aikuistenosasto: 26.2.2014 paja 1. klo 14-16, paja 2. klo 18-20 
Lastenosasto: 25.2.2014 klo 10-12. Lastenosaston työpajaan on ilmoittautuminen.



6 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää ja kivan näköisiä töitä tulossa!

    VastaaPoista
  2. Upea juttu sinusta ESS lehdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juttu on julkaistu myös uusimmassa postauksessani.

      Poista
  3. Hienoja kirjatuunauksia ja todella kiva artikkeli sinusta Etlarissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Myös verkosta löytyy pieni juttu os: http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/02/15/poistokirjasta-tehty-kasilaukku-ja-muita-kasityobloggaajan-keksintoja

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!