perjantai 6. huhtikuuta 2018

Ristipistoin ja kirjaimin koristeltu pannumyssy sekä erikoispuolakotelo paksulle alalangalle


Tämä postaus sisältää blogiyhteistyötä Husqvarna Vikingin kanssa.

Valon lisääntyminen ja päivien piteneminen tuntuu upealta. Iltaisin jaksaa touhuta vaikka mitä, kun ei heti työpäivän loputtua ole säkkipimeää. 

Koska puutarhani on vielä metrin korkuisten lumikinosten ja kuraliejun alla nukkumassa, olen malttanut istua iltaisin ompelukoneen ääreen ja toteuttaa vinon pinon rästihommia, vaatteiden paikkauksia, blogiyhteistyöompeluita ja sisustusjuttuja omaan kotiin. Kunhan puutarha sulaa, jää ompelut ja käsityöt varmasti taas vähemmälle, koska mullassa möyriminen ja uuden elämän ihmettely on vaan niin ihanaa puuhaa! saati sitten kun pääsen metsämarjojen kimppuun.... Ah!


Sain blogiyhteistyön merkeissä Husqvarna Vikingiltä mielenkiintoisen tuotteen, erikoislangoille tarkoitetun puolakotelon, jonka avulla voi ompelukoneen alalankana käyttää vaikka paksua villalankaa, helmilankaa, nyörejä, efektilankaa tms.


Puolakotelossa alalangan kireys oli säädetty jo valmiiksi löyhäksi tai koko kiristyksen voi tarvittaessa jättää poiskin. Tämänhän voi toki tehdä useimpien koneiden puolakoteloihin ihan itsekin ruuvimeisselillä  lankakiristimen ruuvia säätäen, mutta minä en lähtisi sitä tekemään. En ikinä saisi säädettyä ruuvia enää oikealle kireydelle, sille ihan peruskoneompelulangalle.


Samassa blogiyhteistyölähetyksessä tuli myös ompelussa apuna käytettävää veteenliukenevaa tukimateriaalia ja kangastussi, jonka piirrosjälki haihtuu muutamassa päivässä ilman hapen vaikkutuksesta. Näille onkin käyttöä paljon ja monenlaisissa projekteissa.


Löysin jonkin aikaa sitten Pelastuarmeijan kirpputorilta huikean taitavasti työstetyn hyvin suuren ristipistoverhon kolmella eurolla, josta ajattelin työstää kaksi pannumyssyä ja yhden liinan. Nyt blogiyhteistyö antoi hyvän sysäyksen projektilleni. Pannumyssyistä toisen saatan sujauttaa äitienpäivälahjaksi äidilleni, joka rakastaa sinistä ja valkoista.


Toinen pannumyssy valmistuikin suit sait. Sen lähtökohtana oli hyödyntää kokonaisuudessaan ristipistoverhon kaunis telttakuvio. Toiseen pannumyssyyn sen sijaan työstin lisäkoristeita blogiyhteistyötuotteilla.




Ensin tuin ristipistokankaan liimapintaisella veteen liukenevalla tukimateriaalilla, joka liimautuu kiinni tuettavaan kohtaan tosi tiukasti. Sitten kirjoitin katoavajälkisellätussilla liimatukiliinaan haluamani tekstin nurin päin, sillä en uskonut osaavani kirjoittaa kaunokirjoitusta takaperin ilman apukirjoitusta.



Seuraavaksi vaihdoin puolakotelon, joka antoi myös hyvän syyn putsata vanhan puolakotelon alapuoli kaikesta kuituhahtuvasta. Paininjalaksi vaihdoin jousivartisen Husqvarna Vikingin vapaakirjontapaininjalan, jolla kirjoittaminen ja piirtäminen on helppoa. Vaihdoin myös ompeluneulan uuteen.





Puolakotelon vaihtaminen oli todella helppoa.



Minä käytin alalankana helmilankaa. Alalanka kannattaa puolata puolalle käsin. Ylälangaksi asetetaan tavallinen koneompelulanka. Paksulankakirjonta ommellaan siis työn nurjalta puolelta.


Ensin kannattaa aina malttaa kokeilla ompelua harjoitustilkulle. Minä esimerkiksi huomasin, että ommeljälki on kauniimpaa kun alalanka kulki suoraan puolakotelosta ylös eikä lainkaan kiristimen kautta. Myös ylälangan väri kannattaa miettiä tarkkaan, sillä ylälanka näkyy lankalenkkeinä paksun alalangan päällä.



Ompelin kirjonnan kahteen kertaan, sillä jostain syystä ylälankani katkeili usein ja yhden ompeleen jälkeen kirjonta oli epäsiisti. Luulen että syypää oli liimatukikangas, joka teki ompeluneulasta tahmaisen. Kysyin onko muilla blogiyhteistyökumppaneilla ollut vastaavaa kokemusta liimatukikankaan kanssa, ja he kokivat että veteenliukenevaliimatuki oli toiminut heillä oikein hyvin. Mietinkin josko minulla probleemani johtui harvasidoksisen kankaan ja liimatuen yhteydestä ja liian tiheästä ommeltikutuksesta. En tiedä. Palaan kyllä liimatukilevyyn toistekin, sillä materiaalina se on kyllä kirjonnan apuvälineenä hyvä, kun sen poistaminen tapahtuu vedellä huuhdellen.



Molemmat pannumyssyt sopivat hyvin myös omiin astioihini, mutta tiedän, että sopivat myös äitini astioihin. Joten saapa nähdä raaskinko antaa myssyjä lahjaksi sittenkään ;).



Sinivalkoisia terveisiä teille kaikille!


10 kommenttia:

  1. Huikeen hienot myssyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse tykkään kovasti myös näistä ja pannumyssyista ylipäätään.

      Poista
  2. Upea löytö kirpputorilta, minäkin tuollaisia nähdessäni mietin kuinka kauan ja hartaasti työ on edistynyt jollakin. Uudet ompelukoneet tarjoavat monia mahdollisuuksia kirjontaan, itselläni on berninassa ompelujalka n. 46 jolla olen kirjonut päältä päin vaikka villalangalla. Tuo veteen liukeneva tukikangas ei ole tuottanut vaikeuksia, ehkä välillä hieman tahmea neula. Enemmän olen ommellut vapaakirjontaa 'reiän' päälle, kivaa. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Irmeli! Taidat olla aikamoinen tehonainen käsitöiden kanssa. Ja ihanaa kun jaksat aina kirjoitella ❤️

      Poista
  3. Ihanat pannumyssyt! Mikä on tuo punainen missä on lanka kieputettuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Punainen lanka on Lidlin helmilankaa.

      Poista
  4. Aivan huikean hienot lopputulokset, jälleen! Olet kyllä ihan huipputaitava ja innovatiivinen!

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniit! Näitä katsellessa aloin jo haaveilla kesäpäivien kahvihetkistä☕️☀️💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tulehan joskus meillekin kahvihetkelle!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!