sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Huovutetut vipeltäjät



Neulanhaltijan perhe on lisääntynyt pikkuvipeltäjillä. Lastemme käsissä meille syntyi huovutuspäivän päätteksi pieniä marsuja, gerpiilejä ja hiirulaisia. Ja voi, minkä määrän rakkautta pieni itsetehty lemmikki voikaan saada...


Hiirulaisen huovuttamisen perusteet olivat seuraavanlaiset:

Laita Marseille-saippua astiaan, jossa lämmintä vettä. Ota ohut levy villaa n 6 g. ja kourallinen vanhoja huovutuspalasia tai vaikka villalangasjämiä tai yksinäinen villalapanen. Pyöritä villalevy jämävillan ympärille hiiren muotoon niin, ettei jämävillaa pilkistä mistään. (Jos käytät pelkkää huovutusvillaa, pyöritä 15  g villalevystä hiiren vartalon mallinen pallero)


Kuvassa hiiren "kuohkea" huopalevyvartalo ennen märkäkäsittelyä.


Kastele hiiri marseille-saippuavedessä ja valele kätesi aivan saipuaisiksi. Silittele hiirulaista kuin oikeaa hiirtä, hellästi, mutta napakasti. Jatka silittelyä niin kauan kun hiiren pinta on kovettunut, eikä siitä kysillä kevyesti nipistäessä irtoa villalevyä käteesi. Pese hiiri kylmässä vedessä kevyesti puristellen niin kauan kuin saippuaa ei enää irtoa hiirulaisen sisältä, eikä pinnasta. Muotoile hiiri kosteana muotoonsa. Venyt hiiren korvat hiiren vartalosta parsinneulaa apuna käyttäen.(Rajun näköinen toimenpide, mutta ehdottoman tärkeä) Kuivata hiiri. Kirjo kuivalle hiirelle villalangalla nenänpää, silmät ja viikset.


Tässä meidän lemikkikatras. Oranssilla rusetilla koristautunut vipeltäjä on meillä kylässä 4 v tytön tekemä. Neulanhaltijan omat huovutajalapsoset olivat 4v ja 7 v poikia. Lapset huovuttivat vipeltäjät täysin omatoimisesti, mutta kirjonnat toteutti Neulanhaltija.


Nyt vipeltäjät asustavat lastenhuoneemme karkkirasioista askarrelluissa häkeissä ja niistä pidetään todella hyvää huolta. Vipeltäjien ruoat on ostettu Tiimarista.

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi! Haluaisin kyllä lukea enemmän lapsista ja nähdä kuvia.Tee vielä yksi blogi heistä!
    Annoin jo Liinalle vihjeen tästä. Liina muuten tekee koruja siellä Kanaatassa. Kato sen sivu youjane.net.
    Annu

    VastaaPoista
  2. Kiva kun pidit blogistani! Käsityöideoita on vielä takataskussa ainakin pariksi vuodeksi ja niitä syntyy myös koko ajan lisää. Kun vain ehtisi kuvaamaan ja bloggaamaan... Tässä talossa käsillä tekeminen on äidin ja lasten elämäntapa.. ja joskus isänkin ; ) Lapsosteni kuvat pidän blogista pois ainakin toistaiseksi, vaikka he niin suloisia ovatkin .. ja tiedän että se syventäisi blogin sielua, mutta en ole vielä sinut sen asian kanssa, että lasteni kuvat olisivat yleisessä levityksessä.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!