sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Keilapeli vanhoista farkuista


Neulanhaltijan siskon tytöllä oli eilen synttärikekkerit. Synttärilahjaksi tyttöselle Neulanhaltija valmisti lastensa kanssa keilapelin Neulanhaltijan vanhoista farkuista ja huopapallosta. Itseasiassa keilapelejä tehtiin kaksi, koska lahjan valmistuttua omalle perheellekin haluttiin samanlainen.


Keilapeli ja sen säilytyspussukka valmistettiin kierrätetystä farkkukankaasta, pellavatilkuista ja puuvillanauhasta. Keilojen täytteenä käytettiin riisiä ja polyester vanua.


Keiloihin applikoitiin pellavatilkuista naamat, joihin kirjottiin villa- ja puuvillalangalla suu, silmät ja hiustupsu.


Kuvioinnin jälkeen keilat ommeltiin pötkylöiksi niin, että alas takasaumaan jätettiin täyttöaukko. Täyttöaukkoon asetettiin pieni pellavakankaasta ommeltu riisipussi ja loppupötkö täytettiin vanulla. Riisi, ohra, hiekka tai muu ruohea ja painava materiaali auttaa keilaa pysymään pystyssä, joten sen lisääminen keilaan on ehdotonta.


Keilapallot huovutettiin mahdollisimman koviksi ja suuriksi.


Ja heti kun viimenen täyttöaukko oli suljettu piilopistoin ja peli oli kuvattu, alkoi keilaturnaus.

Maileg valmistaa myös kankaisia keilapelejä, joissa keilaukkelit ovat herttaisia englantilaisia poliisisetiä. Mailegin setti on omaamme tyylikkäämpi, mutta myös teollisemman näköinen. Koska meillä ei ollut varaa Maileg keilojen hankkimiseen ja kopionti sellaisenaan olisi ollut tosi mautonta ja törkeääkin, tuli sitten värkättyä tälläinen Neulanhaltija-risain lasten kera. Ja lapsoset ainakin olivat ihan tohkeissaan sitä synttärilahjaksi antaessaan, olihan se ihan itse tehty!




6 kommenttia:

  1. Hei! Kierrättäjätäti/ammattikasvattajatäti täällä iloitsee suuresti nähtyään noin mahtavan idean!! Loistava lahja!!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että olet löytänyt blogini! Olen suunnattoman iloinen, että laitoit palautetta tästä kierrätysideasta, joka tosiaan on mitä mainioin lahjaidea kaiken sen perinteisen muovilelutarjonnan keskelle. Olin jo viimepäivinä vaipua pienoiseen epätoivoon, että antaako blogi kennellekään mitään vai onko bloggaamiseni ihan hyödytöntä, kun kommenttikenttä huutaa niin usein tyhjyyttään. Sata halia sinulle, sinä todella piristit flunssaisen päiväni!!!!

    VastaaPoista
  3. Hei tämä on aivan ihana! Kuulostaa kivalta ne poliisisedätkin mutta tässä on jotain tosi hurmaavaa!

    VastaaPoista
  4. Kiva, että ideoistani on iloa sinullekin! Mukavaa päivää ja hurmaavia projekteja sinullekin!!!

    VastaaPoista
  5. Upea idea ja yhdessä tekemisen riemua. Tosi hieno lahja.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!