maanantai 21. marraskuuta 2011

Pikaisesti valmistuva neulehuivi


Neulanhaltija bongasi alkusyksystä luonnoskirjaseensa kirjastossa I love Knitting -nimisestä  (Rachel Henderson) neulontakirjasta kivan nopeasti valmistuvan silkkiasusteen kuvan. Perjantaina "naisten neulekerhossa" idea työstyi huiviksi asti. Huivin silmukkamäärät ovat Neulanhaltijan omasta päästä, mutta alkuidea bongattu Hendersonilta.



Neulanhaltija työsti silkkihuivit Silkkituonti Merja Sorrilta tilaamastaan luonnonruskeasta ja valkoisesta silkkilangasta. Langat oli ostettu kahdeksan vuotta sitten, jolloin niistä oli ajatus neuloa esikoiselle vauvan nuttu - no, ajatukseksi jäi, sillä neulominen ei tuolloin oikein inspiroinutkaan... Mutta "aika tavaran kaupittaa" sanoi rakas mummoni aikoinaan, joten nyt langat päätyivät tyttären lätsän oivaksi asustekumppaniksi ja itselle asustekoruksi. Huivi toimii hyvin yksinkertaisten yksiväristen neuleiden asusteena.


Huivit on neulottu aina oikein silmukoin. Ohuessa kohdasssa on 5-6 silmukkaa ja leveässä kohdassa 11-14 silmukkaa huivista riippuen.


Neulanhaltija blogi täyttää tänään ruhtinaalliset 3 kk. Sivuja on luettu tätä kirjoittaessani 2836 kertaa. Ja palautettakin ovat jotkut lukijat jo uskaltautuneet laittamaan. Kiva, kiva!!! Jotta jatkossakin pystyisin palvelemaan teitä lukijoita mahdollisimman hyvin, niin antakaa blogille palautetta joko suoraan palautekenttään tai sitten sähköpostiini: neulanhaltija@gmail.com. Kaikkeen en pysty, mutta parhaani lupaan koettaa!

Neulanhaltija blogi alkaa nyt päivittymään noin joka toinen päivä. Tiedossa on pieniä ja isoja joulupuuhasteluja aikuisille ja lapsille. Maileg -perheen jouluvalmistelujakin pääsette varmaankin seuraamaan. 

Mukavaa alkavaa viikoa teille rakkaat lukijat!

4 kommenttia:

  1. Ihania huiveja! Oliko silkkilanka hankalaa neuloa?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Silkkilangan neulominen onnistuu parhaiten, jos kädet rasvataan ennen neulontaa hyvin imeytyvällä käsirasvalla, jolloin lanka ei takerru sormien kuivaan ihoon. Käyttämäni silkkilaka oli aika moni säikeistä, joten huolellinen sai olla, että kaikki säikeet olivat varmasti mukana jokaisessa silmukassa. Sinällään silkkilanka ei ole hankalampaa neuloa kuin mikään muukaan lanka.

    VastaaPoista
  3. Kivalta ja helpolta näyttää. Joululahjaksi lapsenlapselle(20v). Saa nähdä,mitä tykkää.Jos ei,niin mummu sitten juhliin,esim.edellisen häihin. Mulla on lankaa ennestään.

    VastaaPoista
  4. Uskon, että lapsenlapsi tykkää. Tämä huivi on tosi monikäyttöinen. Käy hyvin kaulakorunkin asemasta. Jos neulot silkistä tai angorasta, niin tämä nopeatekoinen huivi asusteena tekee arkipaidastakin juhlavan.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!