torstai 4. toukokuuta 2017

Raitatallukkaat


Koska opintoni ovat huomenna nyt tältä erää ohi, on minulla taas aikaa kiertää nukketeatteriesitysteni kanssa ympäri Lahtea ja ympäristökuntia. Aikaa on myös kodin perusteelliselle siivoamiselle (kylläpä meillä onkin tihraista ja pölyistä joka puolella) ja pienimuotoiselle KonMarituksellekin (Lapset saivat työhuoneestani puolet omaksi hengailu- ja peliluolahuoneeksi). Ja tsadaa, myös ompeluprokkiksille ja puutarhanhoidolle on nyt aikaa,

Niinpä esittelen tässä taas uudet tallukkaani, jotka ovat nyt työn alla. Nämä jalkineet saivat ideansa terveyskeskuksen aulassa näkemistäni toisen asiakkaan nilkkureista, joissa oli kivat moniväriraitaisiksi kudotut varret.

Nilkkureita en nyt kuitenkaan lähtenyt tekemään, vaikka sää olisikin sellaisille nyt otollisempi. Halusin saapikkaat, jotka sopivat "työmekkojeni"pariksi tulevaan syyskauteen. (Ajatella, vaikka kesä on tulossa, minä ajattelen jo syksyä, ihme tyyppi!)


Nämä saapikkaat työstän paksusta beessistä villakankaasta ja villalankojeni jämistä.


Välivuoriksi silppusin yhden vanhan & nuhruisen torkkuhuovan ja vuoriksi shakkiruutuista kuosiinkudottua puuvillakangasta. Tallukkaat etenevät nyt verkkaisella vauhdilla ja tämä bloggailu myös. Kuulemisiin siis seuraavan kerran, kun jaksan tänne koneelle istahtaa ja  olen saanut aikaan jotain ylös kirjattavaa.


Mukavaa toukokuuta kaikille teille! Toivotaan oikein paljon auringonpaistetta ja yökastetta, niin luonto virkoaa talven jäljiltä uuteen kukoistukseen.



Heippatirallaa!

4 kommenttia:

  1. Näyttää ihan mahtavalle!Kiva blogi sinulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mamma A! Kiva kuulla että pidät blogistani. Täällä onkin ollut viimepäivät kovin hiljaista, joten erittäin paljon kiitoksia kommentistasi 😃,

      Poista
  2. Siis wau! Noista tulee kyllä kauniit tallukkaat. Just ihanat värit syksyyn<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä jäivätkin kesänkorvalla kesken. Syksyllä projekti jatkuu, kun käyttötarvekin tulee 😃.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!