torstai 15. syyskuuta 2011

Karviaiskiisseliä ja pajutöitä


Neulanhaltijan puutarhassa kasvaa villissä luonnontilassa monenmoista marjaa, yrttiä, kukkaa ja hedelmiä. Viime vuonna omenoita tuli niin paljon, että niitä jaettiin säkkitolkulla ystäville ja naapureillekin. Omenahilloja, pikkelsejä ja lohkoja säilöttiin talvenvaralle oikein urakalla. Tänä vuonna omenapuut sitten päättivätkin pitää lepovuoden. Saimme vain kymmenisen omenaa, jotka lapset pistelivät suihinsa.


Karviaiset jaksavat kuitenkin palkita meidät joka vuosi. Tänäkin vuonna pensaat olivat ääriään myöten täynnä.


Sadonkorjuuta varten Neulanhaltija  on punonut läjäpäin erilaisia pajukoreja. Neulanhaltijan mies on erikoistunut punontapajujen poimintaan ja Neulanhaltija hoitaa punonnan. Yllä olevia venekorejakin on useampia pihavarastossa, mutta tänä vuonna ne jäivät tyhjiksi, koska kymmentä omppua ei tarvinnut koreissa kauaa säilöä.


Yksityiskohtakuva pajupinnasta


Yllä oleva kori huopaomenoineen on yksi Neulanhaltijan suosikkikoreista. Se on valmistettu ns. kaaospunonnalla. Kaaospunonnassa pajun oksia  pujotellaan sinnetänne toistensa yli ja ali ilman minkäänlaista järjestelmää. Tekniikka on hyvin terapeuttinen, eikä voi epäonnistua. Neulanhaltija suosittelee kokeilemaan. Punonta onnistuu parhaiten pajusta, joka on pudottanut lehtensä. Huopaomenat on valmistettu pesukonehuovutuksella, joska tarkemmin tuonnempana.

Tätä blogia kirjoittaessa Neulanhaltija nautiskelee syksyn viimeisestä karviaskiisselistä. Alla oleva kiisselikulho on Arabian Teeman uuniastia ja liina on Hanna Korvelan designia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!