maanantai 12. syyskuuta 2011

Syksyä ja sipuleita



Viime yö oli todella sumuinen täällä Lahdessa. Neulanhaltijan pihalla kasvit ja pensasmarjat olivat aamulla paikoitellen kuin hopeahunnun peitossa. Tunnelma oli kuin kauniissa unessa.


Lehtiäkin oli viime yönä leijunut maahan jo niin paljon, että haravatkin oli noudettava pihaliiteristä käyttöön. Syksy on eittämättä saaput luoksemme.


Neulanhaltijan äiti ja isä kävivät viikonloppuna pistäytymässä tuoden tullessaan muhkeita tulppaanin sipuleita. Tulppaanien sipulit olivat jo sellaisenaan niin kauniita, että viikonlopun ne saivat olla puuvadissa olohuoneen pöydällä ihan sellaisenaan.


Viimevuodesta viisastuneena Neulanhaltija päätti kuitenkin kaivaa sipulit maahan jo tänään lastensa avustuksella. Viimevuonna lumi pääsi yllättämään Neulanhaltijan perheen liian aikaisin ja kolme pussia narsissin sipuleita jäi silloin istuttamatta.

Puutarhavälinelaukkuna toimii Neulanhaltijan huovuttama ruusulaukku. Lukun kantorivat on poistettu vanhasta rikkimenneestä kassista. Koristeruusut on huovutettu kolmiulotteisiksi ja neulattu huopaneulalla kiinni laukkuun.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!