lauantai 24. maaliskuuta 2018

Pikkupuutarhat lasten kanssa askarrellen



Mitä syntyy kun ottaa kenkälaatikon, pahviputkea, vessapaperirullia, kananmunakennoja, huopalevyä, maalia ja vähän sitä sun tätä.... sekä monenmoisia kuvis- ja käsityötekniikoita? 

Tässä postauksessa pääset tutustumaan hoitoryhmäni pikkupuutarha-projektiin.

Reilun kuukauden ajan joka tiistai aamu me opettelimme kuuntelemaan ohjeita, leikkaamaan saksilla, piirtämään tarkkaa viivaa ja maalaamaan suuria pintoja. Opimme idoimaan, sommittelemaan, kertomaan tarinoita ja kunnioittamaan toisen "puutarhaa" ja ajatuksia.

Perjantaina järjestimme perheille taidenäyttelyn, jossa jokainen lapsi pääsi esittelemään tuotoksiaan ja muita keväällä syntyneitä kädentöitään sekä esittämään vapaita musiikkiesityksiä, joita lapsoseni olivat itse ideoineet.


Projekti sai alkunsa perheeseeni hankittujen lenkkarien laatikoista ja lahjoituksena saamistani maaleista. Kiitos Anna-Liisa O-K!






Kiitos myös projektin tukemisesta pahvikartioin ja kassapaperirullin @kirsimaritta! Ja kiitos huopakangaspaloista Iskun tehtaanmyymälälle sekä munakennoista hoitolasten perheille!




Ja niin pikkuhiljaa vaihe vaiheelta puutarha kasveineen ja asukkeineen alkoi jovalmistua. Koko projektin aikana lapset eivät kyselleet, että joko tämä projekti loppuu, vaan ideoivat koko ajan lisää ja lisää asioita puutarhoihinsa. Keskeneräisillä puutarhoilla leikittiin kovasti jokaisessa vaiheessa.


 Puutarhassa piti olla ehdottomasti kaivo ja ämpäri, milläs sitä muuten kukkia ja kasveja kastelisi.


Ja pääsiäisen alla tietysti myös kanoja ja kukkoja! 



 Ja tottakai puutarhatonttu!




Wili-kanimme oli myös projektista hyvin kiinnostunut. Sekin, pieni reppana, odottaa jo kovasti puutarhan lumien sulamista ja uuden tuoreen ruohon maiskutusta.


Ja tottahan toki puutarhurilla on myös kasvikirja ja muistilehtiö :).


Uuden kasvun ihmettä on aina ilo seurata.



Ja koska pääsiäinen on ihan ovella, saivat kukot selkäänsä isot tussein koristellut munat ja koivunrisuista metsäretkellä tehtyihin pesiin huovutettiin pienet huopamunat.



Huopamunien huovutuksessa hyödynsimme vanhoja pääsisäismunien sisuksia. Keltaisiin muovimuniin tehtiin reikä naulalla ja vasaralla ja sitten ne täytettiin vedellä ja saippualla esihuovutetulla huopamunalla. Kokongit laitettiin askarteluessujen ja askartelualustojen kanssa pesukoneeseen huopumaan loppuun. Helppoa ja nopeaa!


Lisäksi piknik-leikkejä mieluusti leikkivät lapset halusivat työstää huovuttaen myös puutarhaan  oman pienen piknik-peiton ja tyynyn huovuttaen :).


Näyttelyä edeltävien päivälepojen aikaan jostain ilmestyi kaikkien tonttujen käteen vielä herkullinen kävelysauva ja puutarhoihin kaksi pientä ujoa chenille-tipua.







Ihana projekti, joka innosti lapsia moniin leikkeihin. Ja innostaa toivottavasti vielä lasten kodeissakin.

Tähän pikkupuutarhaan voi muuttaa jatkossa vaikka mitkä lasten omat leikkihahmot ja lapset saavat jatkaa ideoidensa työstämistä kodeissaan vanhempiensa kanssa mielin määrin.



Pieni puutarha toimii myös ihastuttavana pääsiäiskoristeena. Ja menee tarvittaessa kasaan pelkäksi laatikoksi.


Projektin aikana luimme useita puutarha-aiheisia satuja ja tarinoita. Ja jatkamme projektia lumien sulettua ihan oikeilla istutuksilla ihan oikeassa puutarhassa.


Mukavaa pääsiäisen aikaa teille kaikille! Ja kiitos hoitolasteni perheille ja hoitolapsille mukavasta illasta! Ihanaa kun olette olemassa!!!



4 kommenttia:

  1. Voi ku ihania kuvia.. Voin vaan kuvitella sen riemun tuota tehdessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihastuttava ryhmä, jossa kaikki pitävät askarteluprojekteista. Heidän kanssaan on mukava touhuta ja heitä ohjata.

      Poista
  2. Lapsilla ja sinulla on ollut pitkiä ja värikkäitä työpäiviä projektin kanssa, paljon uutta oppia ja onnellisia muistoja. Aurinkoista pääsiäis aikaa. Irmli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja uusia projekteja on jo mielessä vaikka kuinka monta. Mukavaa pääsiäistä sinulle!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!