maanantai 2. joulukuuta 2013

Sukkatuunauksia tilaustyönä


Sain tässä jonkin aikaa sitten mielenkintoisen liikelahjatilauksen. Asiakas tilasi minulta omille asiakkailleen yksillölliset villasukat. En ehtinyt muilta kiireiltäni neulomaan lukuisia sukkapareja tilausta varten, mutta keksin ostattaa asiakkaallani suomalaiset sukat torilta. Minun tehtäväkseni jäi siis harmaiden perusvillasukkien tuunaus asikaalle yksilölliseksi.


Tuunausta varten keräsin tietoja sukkien saajien harrastuksista, työkuvioista ja lemppariväreistä. Tuunauksen suoritin erittäin laadukkaalla rispaantumattomalla, kutistumattomalla ja väriäpäästämättömällä veralla, jota ostin Wexleriltä. Verka-palat ompelin kiinni sukkiin vapaalla koneparsinnalla.

Lisäksi jokainen sukka nimikoitiin asiakkaan nimen mukaan. Nimikointilenkissä on napinläpi ja nappi, jotta sukkaparit voi kiinnittää helposti toisiinsa kiinni.













Ihana projekti, sai käyttää päätä ja kättä ihan yhtä paljon. Toivottavasti nämä sukat ilahduttavat maailmalla saajiaan ja pitävät heidät lämpiminä talven tuiskuissa.

Lämpimiä ajatuksia teidän jokaisen joulukuuhun!  Ja kaunis kiitos sukkien tilaajalle, mahtavaa kun uskoit minuun!

Meillä juhlistetaan tänään 13-vuotis hääpäiväämme. Pitänee mennä leipomaan jotain suussa sulavaa iltateelle ja silittämään häälahjaksi saatu pellavaliina juhlapöydälle. Pöydälle katetaan tietysti häälahja-astiat ja kyntteliköt myös ; ).

18 kommenttia:

  1. Onnellista hääpäivää! Kivasti olet sukat tuunannut. :)

    VastaaPoista
  2. Upeat sukat! Kyllä noita kelpaa käyttää. ;)

    VastaaPoista
  3. Oih, upeita olet taas työstänyt! Oletko kuullut Suomen suurin joululahjaprojektista, jonka loppukiri on parhailaan menossa https://www.facebook.com/notes/suomen-suurin-joululahja/haluatko-tulla-mukaan-tekem%C3%A4%C3%A4n-suomen-suurinta-joululahjaa/493526874078490 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Katsotaan miten ehdin Joulun suurimman lahjan loppukiriin mukaan!

      Poista
  4. Onnea hääpäiväänne näin päivän myöhässä! Teillä ainakin helposti muistaa montako vuotta olette olleet naimisissa, vuosi 13 ja 13 vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vuoteen 2000 tosiaan päädyttiin ihan oman muistin helpottamiseksi : )

      Poista
  5. Muistinkin hääpäivänne, myöhäiset onnittelut! Ja sukat ovat nii-iin hienoja, varmasti saajat tykkäävät. Modernit, retrot, kauniit ja tyylikkäät ja ennen kaikkea erilaiset! Upeat!!!! -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sukan saajissa oli monten alan ihmisiä, osaa yhdisti työ erilaisissa rengas-firmoissa, yksi harrasti sukellusta, yksi hevosia, yksi eräilyä jne. Hauska prosessi kaiken kaikkiaan!

      Poista
  6. Kiitos Satu vielä kerran :). Lahjat postitetaan pian saajilleen. T. Tyytyväinen tilaaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava tehdä yhteistyötä yrityksesi ja sinun kanssa! Kiitos!

      Poista
    2. Asiakkaat soittivat tai laittoivat meiliä perään ja kiittivät sukista erikseen (todella harvinaista). Onnistunut lahja, tyytyväiset asiakkaat. Kiitos vielä kerran :) /R

      Poista
  7. Siis vähänkö hienoja. Olet sä vaan aika luova ja näppärä. Upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä pidän itse kovasti tälläsistä uniikki-projekteista, missä tuotesarja ei ole kovin iso ja joissa saan käyttää aivoja ja päätä ihan yhtä paljon.

      Poista
  8. Wow!! Eksyin tänne ihan jonkun muun välittämän linkin kautta ja ihastuin :) Siis aivan huikeeta, että voi jollain olla tällainen luovuuden määrä hallussa...ei voi kuin ihailla ja ihmetellä!! Wow!!

    -kipa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, etä löysit blogini. Kiitos kannustuksesta, sitä on aina mukava saada. Kannustus pitää käynnissä, vaikka rahatuloja ei vielä ole juurikaan kertynyt.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!