maanantai 19. marraskuuta 2012

Kierrätyskoruja osa 4.


Tässä viimeisin kierrätyskorukurssituotokseni, jonka toteutin ihan oikeaan tarpeeseen. Minulla on nimittäin muutamat ihanat housut ja hamoset, joissa ei ole taskua avaimia varten. Lasten kanssa ulkoillessa käsilaukku avaimien takia on mielestäni ihan pöllöjuttu, kun käsiä tarvitaan koko ajan johonkin ihan muuhun kuin laukusta kiinnipitämiseen. Tämä koru saa nyt kätkeä avaimeni niinä kertoina kun käsilaukku ei sovi ulkoilumme henkeen.


Korun materiaaleiksi valikoituivat nahkapalaset sekä yksi rikkinäinen mummon perintönapeista aikoinaan ompelemani nappirannekoru.


Ompelin nappeja nahkaneulalla ihan fiilispohjalta nahkaläpyskään. Pintarakenteen rikkomiseksi sujautun joukkoon myös pari helmeä ja ruokorullaverhonnuppia. (Käytän huovutuksessa noita ruokorullaverhoja rullaukseen ja nupithan olisi siinä hommassa vain tiellä). Rannekkeen letitin nahkasuikaleista. Sitten kaksi nahkaläpyskää päällekäin ja nips, naps pistelin reunat kiinni avainaukoa lukkunottamatta.


Korusta tuli aika ronski, mutta jotenkin mun näköiseni. Tollainen nappitatuointi tyypille, joka ei ikuna ottais sitä oikeaa tatsaa ; ).

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoille!

13 kommenttia:

  1. Hei!

    Halusin antaa sinulle tunnustuksen, jonka voit käydä lukemassa blogistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitän mitä kauniimmin http://joulusivut.blogspot.fi -bloggaria Liebster Blog-tunnustuksesta! On hienoa lukea, että minulle täysin tuntemattomat ihmiset antavat positiivista palautetta harrastuksestani tämän blogin kanssa. Kiitos!

      Poista
  2. Tuollaista minäkin olen vailla, varsinkin kesällä kun ei ole edes takkia mukana, jossa olisi taskut. Ehkä mä kesään mennessä sellaisen jopa saisin aikaan ... tai en :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neula käteen vain ja tämä läpsykkä valmistuu vaikka telkkaria katsellessa ... jos nimittäin ehdit sellaista aparaattia katsella - minä nimittäi en. Meillä koko kapine on turhake, kun ei kellään ole aikaa tai passivisuutta sen ääressä istua. Mukavaa joulun odotusta sinne Kanadan maalle!

      Poista
  3. Hauska! Erilainen, oiva idea! -siskosi

    VastaaPoista
  4. Hieno! Tälläiset menis varmaan kaupaksikin. Laita äkkiä oma nettikauppa pystyyn, ennen kuin muutra myy ja tienaa ideoillasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettikauppaa on ehdoteltu minulle usemmastakin suusta. Protyyppejäni riittäsi kyllä myyntiinkin asti. Otan joku päivä harkää sarvista, lupaan sen! Sillä meidänkään perheessä ei rahaa ole yllinkyllin.

      Ja tuosta ideoideni kopionnista... Kun niitä tänne laittelee, toivoo tietysti, että ihmisillä olisi kunnioitusta sen verran, että tekisivät kopioita vain omiin tarkoituksiinsa, myyntiin tehtävissä tuotteissa pitäisi mielestäni jokaisella olla omaa designia! Mutta kaikki eivät ole yhtä kilttejä kuin minä - se olen karvasti saanut kokea. Yhtenä vuonna Naistenmessuilla Oulussa oli täyskopioita suunnittlemistani joulukoristeista kaupan, Seinäjoen kädentaitomessuilla parhaaksi tuotteeksi valittiin yksi vuosi täyskopio minun Mikkelin Kenkäveron kesämarkkinoilla tekemästäni & myymästäni tuotteesta. Ja tälläkin hetkellä parissa blogissa löytyi minun ideani lähes kopiona, mutta tekijä esittelee idean omanaa. Harmi! Pitäisi aina osata kaupallistaa kaikki ja nopeasti...

      Poista
  5. Oikein hyvä, ei mitään piperrystä.

    VastaaPoista
  6. Täällä myös tykätään!

    VastaaPoista
  7. Heips,
    aiemminkin olen blogiasi vilkuillut silloin tällöin, lähinnä eksynyt jonkin ohjeen/idean perässä tänne tai facebookin Lasten kanssa askartelevan ideapankkiin laittamasi linkin perusteella. Nyt kuitenkin kahlasin koko blogisi läpi ja varmasti jään seurailemaan mitä kaikkea ihanaa teidän perheessä tapahtuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! On hienoa kun pidätte ideoistani!

      Poista
  8. Tääkin koru on hieno ja idea käsikorusta avaimen tai setelin säilyttämiseen on superhieno! Kehitä ja myy! Oma lemppari rannekoru ( jonka vohkin äidiltäni) tulee myös teidän perheestä! Esikoisen tekemä nappirannerengas. Tosi hieno ja oliko kaveri silloin ehkä neljä vuotta! Annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin tykkäsin tästä protosta paljon! Ja kiva, että perheemme designia on Suomen rajojen ulkopuolellakin ; )

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!