maanantai 25. helmikuuta 2013

Joskus tulee sutta ja sekundaa


Aivan mahtava hiihtolomasää on hellinyt meitä tänään Lahdessa. Ensimmäistä kertaa piti kaivaa aurinkolasitkin esiin. Upeaa, kevät tulee!!!!

Ehdin sen verran kuitenkin ompelukoneelle, että työstin pikapikaa toisenkin essun niistä Patinan löydöistäni. Tämän essun design ei mennyt ihan suunnitelmieni mukaan, mutta täyttänee silti käyttötarkoituksensa. Laitan sen silti tänne blogiin, sillä pitäähän teidänkin nähdä, että välillä täälläkin tulee sutta ja sekundaa ; ).




Tälläkertaa tein itselleni ihan tarkoitusta varten työessun suojaamaan vaatteitani esim kankaanpainannassa ja värjäyssotkuissa. Pilkoin nimikoidun tyynyliinan kolmeen osaan. Ompelin kaitaleet vyötäröltä toisiinsa kiinni. Vanhasta lakananreunasta työstyi essuun nauhat. Koska vaaleansininen tai pastellinen violetti eivät lainkaan kuulu lemppariväreihini, nakkasin valmiin essun vielä värikylpyyn.


Värinappi oli musta. Kuten huomata saattaa, ei väri ihan mennyt putkeen...




Ompeleetkin jäivät hohtamaan vaaleansinisinä ja vyötärökaitale nauhoineen oli aika ällö likaisen ruskea. No, tulipahan tehtyä kuitenkin ja voihan sen joku päivä pistää vielä uuteen väriliemeen... tai roiskia värjätessä vähän väriä vyötärökaitaleen somisteeksi ; ).   Ei näin hienoa lomapäivää voi yksi epäonninen essu pilata.  


Olen liimaillut viimepäivinä paljon valokuvia. Voi, että se on kivaa puuhaa! On hienoa palata muistoihin yhä uudelleen ja uudelleen. Kivat puuhat jatkuvat, sillä tällä lomalla on tarkoitus käydä lasten kanssa Tampereella delfiinejä ja planeettoja katselemassa ja vähän kylpylässäkin polskuttelemassa. Ja muutama ihana käsityöpainotteinen pikkuputiikkikin pitäisi käydä Tampereella fiilistelemässä ja sen sellaista.  Kyllä lomalla vaan on kiva olla!


5 kommenttia:

  1. Harmi! Essu on kaunis! Voisiko sen värjätä vielä uudelleen?

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Ihmettelin kovin, miten niin syttä ja sekundaa. Niin ihanan värinen essu on kuvissa. No enhän tajunnut, että tuo väri ei kuulu suosikeihisi. Itsekin kokeilin joskus värjäämistä ja etenkin ompelulangat jäivät yleensä loistamaan toisen värisinä kuin itse vaate.

    terv. Minna

    VastaaPoista
  3. Minusta rusehtava pinta näyttää mielenkiintoiselta pitsiin yhdistettynä, mutta ei tosiaan ehkä sovi siihen essumalliin... jätä hautumaan, niin siitä voi tulla vaikka mitä hienoa myöhemmin.
    Anu

    VastaaPoista
  4. Kaunis essu. Mukava kierrätysidea. Eikä ruskea väri ole muuten yhtään hullumpi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Itse tykkään kyllä ruskesta ja tuo hennosti violettiin taittuva essun ruskea on itseasiassa yksi tämän hetken suosikkiväreistäni, mutta kun mustaa tavoittelin, ei lopputulos ollut ihan nappi. Tuo öklöruskea vyötärökaitale minua eniten harmitti. Mutta kyllä essu käyttöön pääsee .. ja ehkä vielä uuteen väriliemeenkin ; ).

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!