Lahjapaketti roskiksesta poimituista silkkisilpuista

Kun työstin tuunattuja kirjoja kirjaston näyttelyä ja tulevia työpajoja varten muistin yhden tilkkumaalaus / tilkkupizza - näytteeni, joka jäi 10 vuotta sitten kesken. Nyt päätin työstää näytteen loppuun.

Anteeksi, kuva tilkkupinnasta on surkeaa laatua, mutta se on otettu tilkkupintaa esittävästä kiiltäväpintaisesta valokuvasta silloin 10 vuotta sitten diaksi.

Pidin siis jokus Kansalaisopistolla miniatyyri-tilkkukurssia ja näytin tällä näytteellä mitä ihan niistä pienimmistä tilkuista voisi työstää. Tässä näytteessä komeilivat roskiksesta otetut silkkitilkkupalaset. Palaset aseteltiin liimakankaan päälle ja koko palameren päälle asetettiin tylli.

Tilkut silitettiin kiinni liimakankaaseen ja sitten ommeltiin ihan vimmatusti ompeleita päälle. Tämä näyte työstyi aina samalla kun oppillaat halusivat kerrata tilkkumaalauksen valmistusprosesia. Ja sitten se jäi mappiin muovitaskun väliin lepäämään muiden tilkkumaalaustöiden joukkoon kymmeneksi vuodeksi.

Nyt kirjan tuunaushuumassa muistin vanhan keskeneräisen tilkkusilppunäytteen ja päätin työstää siitä lahjapaketin. Taas yksi John Londonin muistelmateos sai uuden elämän pienenä lahjarasiana.

Liimasin tilkkutyön kirjan kanteen erikeeperillä ja silitysraudalla. Sattumalta löysin pienen suikaleen samaa silkkiä silkkilaatikostani ja työstin siitä rusetti-sulkijan kirjan reunalle.

Lopuksi vielä kirjoin hopealangalla ommellen lehtiköynökset rusettiin. Ei mikään kauniin muotoilun huipentuma, mutta tulipahan työstettyä taas uusi näyte - aina vain kasvavaan näyterepertuaariini.

Olen viime aikoina miettinyt ihan vakavasti, että mitä näille minun näytteilleni olisi viisainta tehdä jos tieni täällä maanpäällä katkeaa yllättäen. Kuka näitä osaisi arvostaa? Kenelle voisi testamentata laajat kokoelmat käsitöitä ja käsityönäytteitä? Materiaaleista pääsee aina eroon, eikä niitä kohtaa minulla ole mitään sidettä, mutta olisi suuri suru jos suurella vaivalla työstämäni opetusmateriaalit päätyisivät kaatopaikoille mustissa jätesäkeissä. Miten te muut käsityöihmiset olette asian ratkaisseet vai onko asialla teille edes merkitystä? Minä toivoisin, että joku voisi hyödyntää tuotteitani minunkin vaellukseni jälkeen. En voi olettaa, että oma suku haluasi niitä rasitteekseen. Kaikilla on omissakin rojuissa kestämistä. Eikä heistä edes kukaan ole käsitöistä kiinnostunut, mappeihini ja niiden sisältöihin ei ole vilkaissut yksikään sukulainen koskaan.

En ole kuolemassa, enkä edes sairas, Luojan kiitos, mutta en myöskään ole niin typerä, että kuvittelen eläväni ikuisesti. Elämä on toisinaan kovin arvaamaton - meille nuorillekin.

Tulipa surullinen loppu tälle postaukselle. Mutta joskus asioita vaan on hyvä pohtia, vaikka se tekisikin kipeää..