torstai 5. tammikuuta 2012

Hiippahattuja pakkasia odotellessa


Neulanhaltijan ja lasten iloksi lumi ei eilen täysin sulanutkaan. Saimme tänäänkin nauttia talven valkoisuudesta, vaikka plussalla mentiinkin. Neulanhaltijakin sai kuvattua kauniissa lumimaisemassa joululomalla työstämänsä pikkukeijukaisen hiippahatun.


Hiippahattu suunniteltiin aijemmin täällä blogissakin esiteltyjen "turkis"lapasten pariksi. Nyt ei sitten kuin paukkupakkasia odottamaan...


Vaikka Neulanhaltija työstääkin huopahatut useimmiten 100 % suomenlampaan villasta, tämä Talvi-keijukaisen huopahattu on tuunattu Masku Kodista viime talven joulualennusmyynnistä ostetusta aikuisten huopatonttuhatusta. Hatun hinta oli  alkuperäisenäkin mitätön villan hankintahintaan verrattuna, joten alessa hattu oli lähes ilmainen. Hattuja lähti muutama Neulanhaltijan varastoon tuunausta odottamaan.


Ilokseen Neulanhaltija sai siskonsakin innostumaan huopahatuan tuunauksesta ja siskon käsissä syntyi lumihiutalehattu hänen pikkutyttärelleen.


Merinovillaiset kuviot hattuihin kiinnitettiin huopaneulalla käsin suberlonpalan päällä pistellen.


Kuviot huovutettiin kiinni märkähuovutuksena rullaamalla hattuja useaan kertaan ruokorullaverhon välissä.


Lopuksi hatut vanutettiin vielä pesukoneessa 60 C: ssa ja hakattiin puukapulalla hattutukin päälle sopivaan pikkuväen päänkokoon. Kyllä nyt pikkukeijujen tarkenee talvella hangessa vilistellä...

5 kommenttia:

  1. Hauskaa ja helppoa :) Ja näyttää ihan itse tehdyltä ainakin näin kauempaa :) Loistavasti visioitu tontusta siellä kaupassa!

    VastaaPoista
  2. Ihanat keijuhiippalakit! Lumihiutaleesta tulee mieleen väriliuoksella lumipenkkaan tehdyt kuviot. Sydän tälle!

    VastaaPoista
  3. Ihania hattuja ja upeita ovat muutkin Neulanhaltijan huovutustyöt!!! Oletko koskaan ajatellut tehdä käsityöideoistasi kirjaa? Näissä ideoissasi ja ohjeissasi olisi ainesta jo vaikka mihin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista ja kiva että ideat otettiin taas ilolla vastaan! Huovutus on vapaankonekirjonnan ja ompelun ohella yksi Neulanhaltijan suosikkitekniikoista. Villa on niin upea materiaali luonnollisuutensa, muokkautuvuutensa ja lämpönsä ansiosta.

    Kirjan kirjoittamista minulle on ehdotettu useamminkin, mutta rohkeus ja taito tarttua yksin puuhan puuttuu. Jos vain löytäsin jonkun graafikon ja valokuvaajan, jotka taikoisivat visuaalisesti houkuttelevan opuksen, niin kyllä minä ideoisin, muotoilisin ja värkkäisin vaikka minkälaisia käsitöitä. Olen vain toistaiseksi aika yksin omien juttujeni kanssa... suhteita piireihin ei ole mihinkään suuntaan... Lasten kanssa kotona vietetty aika on syönyt paljon mahdollisuuksia edetä tällä uralla, mutta onhan minulla nyt tämä blogi, katsotaan muutaman vuoden päästä onko tämä johtanut mininkään...

    VastaaPoista
  5. hauska idea tuo solmu , hatut ovat varmasti lämpimät kun nyt tuli ihan talvikin pakkasineen

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!