keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Huovutettuja enkeleitä ja 7 faktaa Neulanhaltijasta


Aloitimme lasten kanssa tällä viikolla pääsiäisarkartelujen valmistamisen. Tässä postauksessa esittelen muutama vuosi stten ideoimiani ja työstämiäni huopaenkeleitä, jotka nostin nyt esille kotiimme pääsiäistunnelman nostattajiksi.


Olen työstänyt vastaavanlaisia enkeleitä myös valkoisin päin ja siivin, mutta nämä keltaiset ovat mielestäni näin keväällä iloisempia katsella.

Maalaus seinällä on vanhimman poikamme eskarivuodelta.


Siipien kiinnitysompeleet toimivat myös enkelin "nappeina".

 

Sain tämän tunnustuksen bloggarilta osoitteesta www.kesatuulia.blogspot.com. Kesatuulian kätten töitä -blogi oli saanut tunnustuksen myös itse ja ihana bloggari halusi jakaa palkinnon eteenkin päin. Kiitos kaunis! 

Tähän tunnustukseen kuuluu pyyntö kertoa itsestään 7 faktaa kaikille blogin lukijoille.Tässä minun elämäni 7 faktaa:

1) En ollut lukenut blogeja ennen kuin aloitin bloggaamisen. Enkä lue vieläkään. Silmäilen joskus muutamia, mutta siihen se jää. Tulen yleensä vain joko pahalle mielelle, kun muilla on graafisesti niin hienoja blogeja tai sitten pelkään, että toisten suunnittelemat mallit tulevat ajatuksiini ja omat ideani unohtuvat.

2) Toisinaan saan ylimääräsisiä sydämentykytyksiä siitä, että minulla ei ole mitään visiota ammatillisesta tulevaisuudestani. Elämä on aina mennyt mukavasti raiteillaan huolehdin tai en, mutta jotenkin aina välillä sitä iskee epäusko omasta riittävyydestä ja tulevaisuuden leivästä perheemme pöydässä.

3) Meillä ei ole lemmikkieläintä, mutta jos jonkun ottaisin, se olisi ehdottomasti kissa. Kissassa on paljon yhtäläistä luonteeni kanssa. Viihdyn yksin, en ole laumaeläin, mutta hyvässä seurassa kehrään. Kun minua ärsyttää, näytän myös kynteni ja sihahdan. Nykyään tosin olen "vanhuuttani" hieman tasaantunut ; ).

4) Pidän ihmisyydestä ja ihmisistä. Haluan tuntea ihmisiä monista eri genreistä ja sosiaaliluokista. Uskon, että laaja tuttava- ja ystäväjoukko on iso rikkaus ja avoin maailmankatsomus pitää ajatukset inhimillisinä.

5) Poden huonoa omaatuntoa iltaisin siitä, että muistinko näyttää ja kertoa tänään lapsilleni tarpeeksi usein, että rakastan heitä.

6) Olen tajunnut vasta lasten synnyttyä kuinka loistava muovailumassa lumi on. Tänäänkin tehtiin lumesta piha täyteen dinosaurusten pesiä ja munia. Käsityön ja kuvataiteen opetuksessa lumen monet mahdollisuudet jäävät usein muiden materiaalien ja tekniikoiden varjoon.

7) Unelmoin maailmasta, jossa ihmiset, joilla on ylimääräistä maallista mammonaa, ymmärtäisivät antaa omastaan niille, joilla syystä tai toisesta ei ole edes välttämättömintä. Ja että jokaisella olisi turvallinen käsi, johon hädän ja pelon hetkellä tarttua.


******

Tänään blogini täytti tänään 7 kk, kiitos kaikille lukijoille vierailusta minun kädentaitojeni maailmassa!



2 kommenttia:

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!