sunnuntai 26. elokuuta 2012

Pikakolmioita kehtopeittoon


Nyt alkaa sitten tulla näitä tilkkutyöjuttuja oikein tuutin täydeltä. Väliin tosin saattanee tulla jotain ihan muutakin, kun tämä elämä menee aina miten menee ja joissain päivissä saattaa olla niin paljon taikaa, että sen haluaa heti postata tänne ; ). 


Tässä ensimmäisenä esittelen pikakolmiotekniikalla valmistamani kehtopeiton, joka toimisi myös nuppupeittona eli muutama postaus sitten esittelemässäni keskosvauvapeittona. Tämä kehtopeitto tilattiin minulta kesäreissullamme Koski-Tuurin Kammareilla. Tuon upean pohjalaistalon ullakolta oli löytynyt tälläinen mahtava ainakin satavuottavanha puukehto, joka kaipasi kovasti vanhan ajan henkeen soveltuvia vuodevaatteita ja tekstiilejä.


Koska perinteisesti pohjanmaalla rakastetaan punaista ja valkoista, halusin siirtää nämä värit myös kehtotekstiileihin.


Valmistustekniikaksi valitsin pikakolmiot. Minulla oli nimittäin paljon yksittäisiä punasävyisiä neliötilkkuja, joista oli ihan kiva päästä jo eroon.




Pikakolmion perusperiaate on seuraava: Piirretään neliöön lävistäjä. Ommellaan ompeleet lävistäjän molemmin puolin. Leikataan lävistäjästä tilkku kahtia ja silitetään kahdesta kolmiosta koostuvat blokit. Laitan seuraavaan postaukseen tarkempia tietoja pikakolmioista mm. kuinka paljon suurempi alkuneliön pitää olla, jotta blokista tulee tavoitellun kokoinen jne.


Sitten blokit ommeltiin toisiinsa normaaliin tapaan: ensin riveiksi, sitten rivit toisiinsa. Ompelussa kannattaa käyttää lippunauhatekniikkaa eli ommella kaikki blokit toisiinsa katkaisematta välillä lankaa. Näin säästää sekä lankaa että aikaa.





Ompelin työn pussiksi taustakankaan kanssa niin, että taustakangasta kääntyi myös peiton päällispuolelle. 


Ja viimeeksi ompelin myös ohuen vanun peiton väliin. Vanu kannatta aina leikata jonkinverran peittoa suuremmaksi, jotta mahdolliset tilkkupinnan heilahtelut eivät jätä vahingoissa jotain reunaa vaille vanua.


Lopulta reunojen ylimenevät vanut leikataan pois. Ja työ käännetään oikein päin. Kääntöaikko ommellaan käsin pienin piilopistoin.




Koska halusin peiton olevan pehmyt ja kevyen oloinen, tikkasin peiton käsin sieltä täältä. Tikkauksen tärkeyttä ei voi olla korostamatta liikaa. Täkkien pitää kestää vuosikymmenien ravistelua ja pesuja, joten vain tikkaamalla peitoista saadaan tukevat ja kuosissaan pysyvät.


Patjan ja tyynyn päälle suojuspusseiksi ompelin Eurokankaasta ostamani ohuen raitakankaan. Tyynyliinan ja aluslakanan tein vahoista lakanoista. Tyynyliinan ompelin taskutyynyliinaksi. Yritin kuvata taskutyynyliinankin valmistuksen tänne, mutta kuvista tuli niin epäselvät, että antaapi olla.

        
Peiton alareunaan tikkasin pieniä sydämiä ja muutoin tikkasin kolmioiden kärjet pienin pistoin vanuun ja taustakankaaseen kiinni. Tällä tavoin valmistettuja pussiin ommeltuja peittoja suositellaan myös nuppupeitoiksi, koska pussiin ommeltuna tilkkutäkin reunat pysyvät pehmeinä ja peitosta ei tule liian kankea.


Peitonsaumoja pääsivät koristamaan myös Tiimarin varastomyynistä ostamani puuvillapitsit.


Tänään sain siskoni mieheltä kuvan kehtopeitosta oikeassa ympäristössään: Hekin innostuivat maatilamatkailemaan viime viikon samaisella Koski-Tuurin Kammareilla www.maatilamajoitus.tk/. Ja mukavaa oli ollut, kuten meilläkin.

Kaikki postauksen kuvat viimeistä lukuunottamatta Copyright; S.Itäpää. Viimeinen Copyright; JL.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoille!



10 kommenttia:

  1. IHANA! SINULLA ON SILMÄÄ KAUNEUDELLE!

    VastaaPoista
  2. Kaunis, kivat pirteät värit. Kehto on upea löytö.

    VastaaPoista
  3. Sievä! Valehtelevatko silmäni, vai näyttääkö se vain, että yhdessä kankaassa on kuin legopalikoita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmäsi taisivat huiputtaa sinua, ei siellä legopalikkatilkua ole, Sellainen kangs olisikin varmasti meidän perheessä suosittua!!!

      Poista
  4. Kaunis peitto! Tämä pikakolmiotekniikka vaikuttaa tosi kivalta. Onnistuisikohan tämä tilkkualoittelijaltakin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikakolmiotekniikka onnistuu aloittelijaltakin ihan varmasti. Ohjeistusta pikakolmioihin löytyy tämän päivän postauksestani.

      Poista
  5. Tilkkutyöohjeistuksia on jo odoteltukin ;). Tässä blogissa ohjeet ovat todella yksityiskohtaisia. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista ihanat lukijat! Kiva,että tämä postaus oli teille mieluinen! Pyrin tekemään ohjeistuksistani sellaisia, että niistä löytää helmiä sekä aloittelija, että konkarikin. Tilkkutyöt ilmeisestikin kiinnostavat teistä lukijoista suurta osaa. Niitä on siis tulossa lisää!

    Halit! Ja tervetuloa kaikille uusille lukijoille ja FB tykkääjille!!!

    VastaaPoista
  7. Aivan upea peitto se tekee ken osaa!!!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!