tiistai 12. marraskuuta 2013

Joulutontun pajassa


Mulla on jo ihan täysi tohina joulujuttujen kanssa. Suunnittelen par´aikaa myyjäisompelujen kera jouluista pöytänukketeatteriesitystä. Esitys kertoo Pekka-tontusta, joka on touhunnut joulun alla vähän tuhmantemppuja ja päättää hyvittää tekonsa valmistamalla jokaiselle perheen jäsenelle parhaan joululahjan. Olen ihan täpinöissäni! Toivottavasti saan esittää tätä teatteria mahdollisimman monelle lapselle ja aikuiselle ennen joulua. Omat lapseni hinkuvat päästä jo ensi-iltaan. Mutta projekti on vielä vähän kesken... Mutta tilata esitystä jo saa!







Kaikkea pientä käsityötä on siis luvassa herkän musiikin ja koskettavankin joulukertomuksen kera.

Työhuoneellani on nykyään ihan tunkua. kun minä työstän tonttuteatteria, lapset leikkivät Schleichin leluilla ja muovaavat pikkusormin leluille ruokaa ja astioita. Yritän välillä livahtaa työhuoneelle yksin, mutta aika harvoin se onistuu.







Että näin satumaisissa tunnelmissa täällä eletään tätä nykyä. Tämä on juuri sitä elämää, joka minut saa hykertelemään - elämää jossa mielikuvitus laukkaa vapaana kuin villivarsa. Ja työtä, joka saa ihmiset hyvälle tuulelle.

Nukketeattereita voi edelleen tilata minulta niin lasten päivähoitoon kuin syntymäpäiville tai yllätykseksi ihan muuten vaan, joulukuullakin on vielä paljon vapaita esityspäiviä. Tonttuteatterille tuli heti siitä kerrottuani varaus yhden päiväkodin joulujuhlaan. Kiva, kiva!

4 kommenttia:

  1. Ihania tonttutyttöjä ja -poikia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen aika täpinässä tonttujeni kanssa. Mukava tarina joulusta tiedossa!

      Poista
  2. tosi kivalta vaikuttaa sinun tonttuteatterisi. toivottavasti saat paljon esityksiä. olet niin mainio siinä(kin) hommassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin toivon, että saan jakaa jouluiloa ja teatterielämyksiä mahdollisimman monelle pikkuihmiselle.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!