torstai 11. syyskuuta 2014

Kirjatuunauksia


Voi vitsit tätä kiirettä. Olisi taas niin paljon kaikkea kirjattavaa, mutta aika vuorokaudessa loppuu aina kesken. Onneksi tälle illalle tuli lapsen kanteleensoiton tuntien peruutus, joten sain pitkästä aikaa lasten kanssa koti-illan. Kun kolme lasta ja kaksi aikuista harrastaa ja tekee iltatöitäkin on illat aikamoista aikataulutusta. Miten tähän on tultu? Vastahan vietin pitkiä päiviä lasten kanssa kotona ja huokailin teekupin ja itseleivotun sämpylän kera rauhaa, läsnäoloa ja verkkaisuutta.




Mutta ihanaa on sekin, että on töitä. Saa kokea itsensä yhteiskunnalle tarpeelliseksi ja antaa omalla työpanoksellaan lukuisille ihmisille iloa, taitoa ja elämyksiä. Tätähän olen jo kauan, kauan ammatillisesti halunnut, toivonut ja unelmoinut : ). Mieheni sanookin aina: "Pitäisi olla varovainen , sen suhteen mitä toivoo" ; ).

Tässä postauksessa esittelen Lahden pääkirjaston ympäristöviikon kirjatuunauspajan touhuja. Kävin pitämässä pajan viime viikolla. Seuraavat kirjatuunauspajat ovat Muukkulan kirjastossa 24.9 klo 17-19 ja 29.9 Renkomäen kirjastossa klo 17.30-20.30. Tervetuloa ilmaiseen pajaan!












Uutuutena kurssilla oli mm. rintanappikone, joka on pääkirjaston omaisuutta.































Kurssilla syntyi taas jos jonkinmoista rasiaa ja kirjasta. Taitavissa sormissa tuli kaksi risaa kirjaakin korjattua ja sidottua uusiksi. Antoisa päivä siis.



























Tähän loppuun laitan vielä mukavan kirjatuunauskuvan kirjastosta löytämästäni Värikäs koti kirjasta. Aika makea kirjanselkä-seinätuunaus vai mitä?

Mutta nyt leikkimään lasten kanssa, kun kerrankin on AIKAA!

lauantai 6. syyskuuta 2014

Korusynttärit heppateemalla


Mukava, touhukas kädentaitotäyteinen viikko takana. Tiistaina aloittelin Hollolassa Wellamo-opiston tilkkutyörymän kanssa tilkuista työstettyjen tekstiilien saloihin tutustumasta. Keskiviikkona tuunasimme Lahden pääkirjastossa ympäristöviikon kunniaksi kirjaston poistokirjoja. Tänään taidelauantaina vietimme neljän tytön kera heppateemaisia 12 v. korusynttäreitä työhuoneellani. Mä olen taas niin liekeissä : )!!!


























Tässä hieman kuvakollaasia tämän päiväisistä kekkereistämme. Kirjatuunausillan kuvia laitan sitten vaikka seuraavaan postaukseen.










 Näillä synttäreillä käytimme askarteluissamme uunissa kovetettavaa Fimo-massaa.









Uunissa paistetut hepat, helmet, hevosenkengät ja muut uniikit koruriipukset pujotettiin keskeytymättömän heppa-höpötyksen lomassa vahattuun puuvillanyöriin puu- ja metallihelmien seuralaisiksi.






Kiitos tyttöporukalle mukavasta taidelauantai-hetkestä! Ja onnittelut vielä ihanalle, käsistään taitavalle synttärisankarille!



Jiiihaaa....

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Äidin ja tyttären maalaushetki


Kylläpäs tämä lukuvuoden käynnistäminen ja opetustuntien suunnittelu on vienyt voimia ja aikaa. En ole juuri työhuoneelleni ehtinyt, joten tännekään bloginkaan ei ole liiemmin mitään syntynyt. Mutta nyt päivät alkavat jo sujua koululla ilman jatkuvaa illallista suunnittelutyötä, joten omaakin aikaa alkaa taas omien lasten harrastusrumban välillä silloin tällöin löytyä.


Luotsaan nyt kolmatta luokkaa ja ilokseni saan opettaa tällä erää todella ihanan luokkani lisäksi teknistä työtä kolmosille ja kutosille. Tänne blogiinkin saattaa siis tulla jotain pieniä teknisentyön ideoitani ja kenties luvan saatuani oppilaidenkin töitä. Syksyyn mahtuu myös mahdollisesti tilkkutyön opetusta kansalaisopistossa, muutamia kirjatuunausiltamia- ja käsityösynttäreitä sekä yksi hykerryttävän mielenkiintoinen Tallukas-kurssi, jonne osallistun oppilaana.




Oppilaideni kanssa kuvataiteillaan myös mahdollisuuksien rajoissa paljon. Työstinkin oppitunteja ajatellen syksyn teemaan sopivan kirjasoittorasian. Samaa soittorasiaa saa kuunnella myös tulevassa syksyisessä Nukketeatterissani. Voipi olla, että lastenkin kanssa päästään tuunaamaan kirjoja, jos löydän vain jostain parikymmentä kutakuinkin samanvahvuista poistokirjaa.




Neljä-vuotiaan tyttäreni kanssa ideoimme myös kuvikseen ja äidinkieleen postikortteja. Kortin hahmon voi irroittaa ja sillä voi leikkiä. Hahmon kanssa voi myös keksiä yhdessä hauskan tarinan ainevihkoon. Tuskin maltan taas odottaa ensi maanantain kuvistunteja. 

Ideoita pyörii mielessä paljon. Mä olen niin innoissani tästä työstä! Kuinka mukavaa onkaan yhdistää logiiggatehtäviä, numeroita, kirjoitelmia, lukuelämyksiä, ymäristöoppia ja elämänhallintaa yhdeksi vyyhdiksi, kun lapset ottavat kaiken tarjoamani opinhaluisin silmin vastaan. Olen onnellinen!


Elämäniloa teidän jokaisen päiviin!

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Amppari vai mehiläinen?


Kaikkialla puhutaan nyt hulluista amppareista, jotka sekoilevat janosta ja toimeettomuudesta kuningattaren hylättyä työläisensä tyhjäntoimittajiksi. Pistelevät sitten sekoillessaan viattomia ihmisiä, eivätkä yhtään edes katso onko piikitettävä yliherkkä vai ei. Meidän lapset eivät onneksi ole allergisia, joten meillä kaikki hyönteiset ja ökömöllikät ovat niin mielenkiintoisia tuttavuuksia, ettei niitä edes ymmärrä kukaan pelätä. Nuorin jopa tilasi itselleen minulta mehiläisasun syksyn kerhopäiviksi. "Kun se hunaja on niin maukasta hänenkin mielestään." 

Suuresta käsityölehdestä 4/2014 löytyi sattumalta hyvä ohje, jota noin suurin piirtein noudatin. Materiaalit hankin Wexlerin alennusmyynnistä.


Ja tälläinen sekopää hyönteinen sieltä sitten kuoriutui : )

Tuli kuulemma lempparimekko syksyn rientoihin.





Nautinnollista, ampparin pistovapaata, elokuuta kaikille! Käykää ihmeessä vielä uimarannoilla, vedet ovat vielä ihanan lämpimiä ja suurin uimariryysis loppunut!