Näytetään tekstit, joissa on tunniste savitöitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste savitöitä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Pahvinen puumaja ja muita pikkuaskareita



Päivät jotenkin juoksevat näin keväisin sellaisella vauhdilla, että joskus tuntuu, että elämä on yhtä aamu- ja iltapalan pöytään laittamista. Omat käsityöt ovat jääneet täysin paitsiolle, mutta kädentaitoja olen sensijaan saanut ohjata jokapäivä sieluni kyllyydestä. Olen edelleen peruskoulussa hoitamassa "pitkää" luokanopettajan ja tekstiiliopettajan sijaisuutta ja nauttinut työstäni lasten parissa täysin rinnoin. Kevät-nukketeatterikiertuekin on kovassa vauhdissa ja esityksiä on lähes jokaiselle illalle. Mitä kaunein ja nöyrin kiitos teille kaikille nukketeatterini tilaajille!!!!!!

Mutta jotain on onneksi kotonakin tapahtunut. Tyttäreni 4 v pisti taas hihat heilumaan ja loi leikkihuoneeseensa uusia tuulia.



Muistatteko joskus aijemmin kertomastani joulusomisterekvisiittalahjoituksesta, jonka sain Jumbon Accesorie -liikkeestä tammikuussa? Nyt tyttärellemme iski tarve päästä tuunaamaan yhdestä valkoisesta pahvipuumajasta lelu omaan huoneeseensa.






Minä visoin sieluni silmin jotain hempeää ja romanttista puumajaa vaikka Maileg-hiirulaisille, mutta tomeralla neidillä oli asiasta ihan eri  visiot.


Omatoimisesti hän oli roudannut akryylivärit pihalle ja alkanut sutia puumajaa visioidensa mukaiseksi...





Ja jonkin ajan kuluttua maja oli valmis. Ja katsokaa kuinka siistiä jälkeä!?! Olin aivan hämilläni. Tyttären visiossa maja kuului tällähetkellä rakkaimmille leluille eli Moshi Monstereille. Eipä siinä äiti voinut kuin monttu auki tuijottaa ehtiväistä tytärtään....


Välillä maja on puussa, välillä maassa. Ja voi kuinka sillä onkaan leikitty : ).

Laitan tähän postauksen loppuun vielä pari kuvaa, jossa ekaluokan oppilaideni uskontotunnin töitä teemalla: Jumalan kämmenellä.




Minusta näistä tuli jotenkin söpöjä. Saas nähdä kuinka taikataikinalle käy työn kovetuttua, mutta prosessi oli ainakin palkitseva.


Ja tässä toisen ryhmäni saman teeman alaiset työt "tuunauskurssilta".

Nyt sormia alkaa jo syyhytä omien tekstiilitöiden kimppuun, kun vain keksisi mitä tekisi. Jokin vaalea tilkkupeitto olisi sohvan nurkalle kiva, tai jotain vaatteitakin voisi kesäksi surauttaa....

Mutta nyt lähden pihalle ihastelemaan kevään tuloa, puissa komeilee jo upeat hiirenkorvat : )!!!!




sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Keijuvauvoja


Olin tänään viettämässä yhteisvastuun hengessä taidesunnuntaita Ristinkirkolla. Väkeä oli liikkeellä aika niukanlisesti, mutta myin kuitenkin aika hyvin - Vaatimattomia sitruuna-sydän keksejä.  Käsityöni eivät käyneet kaupaksi, koska  monet potentiaaliset asiakkaat eivät olleet osanneet varautua muotoilumyyjäsiin. Rahaa ei ollut tarpeeksi ja lähin pankkiautomaatti oli todella kaukana. Rahattomuus oli tuttu tunne -  pöydän molemmin puolin  ; ).  Tapasin kuitenkin roppakauplla mukavia innostavia sekä innostuneita ihmisiä ja sain jaettua lukuisan määrän käyntikortteja. Päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut! Kiitos ihanillle myyjäkolleegoille ja herttaisille asiakkaille!!! Toivottavasti tavataan teidän monen kanssa vielä toisetekin!

Keiju-teatterini on lisääntynyt jonkin aikaa sitten uudella rekvisiitalla: marjakeiju-vauvoilla, jotka syntyvät keväänkorvalla kotiloistaan keijupuiden sisältä.


Keijuvauvojen päät ja kädet muovailin Fimo Soft massasta ja vartalot ompelin ja kirjoin ompelukoneella.

Keijuvauvojen syntyessä kuuluu pieni hento kilkatus. Keijukellon löysin kirpparilta. Värjäsin sen Dylonin värinapeilla violetiksi.

Ja niin kevät saapui työhuoneelleni mustiikka- lakka-, metsämansikka- ja vadelmakeijun kera... Keijuteatterinikin on enää muutamaa pikkujuttua vaille valmis. Jes!


Mukavaa helmikuuta kaikille lukijoille ja satunnaisille vierailijoille! 


perjantai 3. tammikuuta 2014

Keiju - tuunauksia



Olen viimepäivät suunnitellut ja työstänyt pikkuhiljaa uutta satumaista nukketeatteriesitystä kevät ja kesä mielessä. Nukketeatterin satumetsässä lentelevät, keijut, leppäkertut, mehiläiset ja perhoset.

Kirppiksiä on taas kierrelty ideoita hakkien ja pikkutuunauksia työstetty kaikenlaisesta toisten turhasta jätteestä. Kiitos mitä kaunein myös Katrille, Heidille ja Astalle sponssamistanne matkamuistonukeista!!!!



Nukketeatterin keijunuket tuunanaan matkamuistonukeista. Muutamien värikylpyjen ja ratkottujen & ommeltujen asusteiden jälkeen, matkamuistonuket syntyvät viehkeiksi hedelmäkeijuiksi. ..


...Vähän tylliä tai sifonkia ja ripaus tähtipölyä niin esimerkiksi itämainen matkamuistonukke tulee heräämään eloon päärynäkeijuna ja sitruunakeijuna.



Värinappilaatikoni on näiden prokkisten kanssa tyhjentynyt pikkuhiljaa, mutta vielä nappeja riittää. Ostin kymmenisen vuotta sitten värinappilaatikon 5 €:lla kirpparilta. Siinä oli reilut 150 värinappia! Aika hyvä kauppa : ). Toisessa kuvassa myös muita "hyviä" usimpia tuunausrojuja kirpparilta.



Näistä rouvista tulee pikkutuunauksella ruusukeiju ja omenakeiju. Uskoka tai älkää!


Väriliemikylpyjä, keijun siipiä, helmiä, huopaa.....


... tuleva mandariinikeiju muuttumisleikissä.... Vähänkö tämä on kivaa hommaa!!!!! Koskaan ei itsekkään tiedä minkänäköinen keiju käsistä ilmaan lehahtaa!

Seuraavissa postauksissa pääsette astumaan hedelmäkeijujen tuunausmaailmaan hieman yksityiskohtaisemmin.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Leikkisynttärikekkerit


Ihana viikonloppu takana. Ja todella mielenkiintoinen ja tapahtumarikas viikko edessä. Eilinen huipentui meidän perheen yhteisiin leikkisynttärikekkereihin. 


Synttärisankarina oli nuorimmaisemme pehmokoira nimetään "Kultakaivos". Synttäreitä varten työstimme lasten kanssa läjäpäin pikkuherkkuja. 




Ensin rasvasimme pienet ja isommatkin kätöset ja sitten tartuimme innokkaina Sinellistä perjantaina hankittuihin askartelumateriaaleihin.



Herkkujen valmistukseen käytimme valkoista ja terrakotan väristä savea, joka kuivaa ilman vaikutuksesta (ei tarvitse uunia) ja Foam Clay - massaa, jota nimitämme lasten kanssa nomparellimassaksi.

























Ja lisäksi herkkujen koristeluun hyödynsimme kaiken maailman helmiä, joita varastoni pursuilee siellä ja täällä.





Lopputulos Kultakaivoksen synttärikekkereille oli tämän tapainen. Mm.näitä herkkuja valmistamme myös kädentaitosynttäreilläni, joita tuolla työhuoneellani tarjoan. Meillä näitä herkkuja valmistivat yhtä suurella innolla niin tytöt kuin pojatkin. Kukapa ei herkuista tykkäisi?!

Herkkujen lisäksi meidän kolmevuotias teki ihan itsesuunnitellen mielestäni aivan mahtavia kutsukortteja helmistä ja kirjatuunauksista ylijääneistä kirjansivuista.















On hienoa nähdä kuinka lapsetkin nauttivat työhuoneellani touhuamisesta. Huone on lähes aina käytössä. Olen siitä hyvin hyvin onnellinen : ).


 Mukavaa viikkoa teille kaikille lasten kädentaitojen siivittämänä!

Ja kädentaitojen ohjaajat ja lapsiryhmät. Lokakuun ajan tarjoan ILMAISEKSI "Prinsessa ja herne" -pöytäteatteria Lahden alueella. Ottakaa reilusti yhteyttä niin sovitaan esitys ja kerron esityksestä tarkemmin. Mm näitä juuri syntyneitä herkkuja on nähtävillä kyseisen esityksen juhlapöydässä!