keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Pyöröneulekoneella lasten kanssa


Olipa ihanan rentouttava pääsiäinen. Kotoilimme perheen kanssa kaikki päivät, hiihdimme jäällä upeassa kevätauringon paisteessa, kuntoilimme kuntosalilla ja metsäretkillä sekä katsoimme supersankarifilmejä. Vein kaikki käsityöni neljäksi päiväksi varastoon ja pidin lomaa.

Varastossa tyttäreni silmiin osui vanha pyöröneulekoneemme, jolla teimme ahkerasti pyöröneuleita vuosia sitten. Kuvia aijemmista tuotoksista kuten Harry Potter -henkisestä Rohkelikko huivista ja muista huiveista sekä säärystimistä täällä ja täällä.



Villalankavarastoni on aivan onnettoman pieni. Tässä kuvassa on kaikki langat joita omistan, joten kuten blogia lukeneet ovat huomanneet, en ole aikoihin neulonut mitään. Jotenkin en ole lainkaan innostunut neulomisesta, se aika oli ja meni jo kymmenen vuotta sitten.

Mutta koska tytöille tuli nyt neulekoneen löytymisen myötä into tuhota nuo vähätkin villalangat, annoin heille vapaat käden lankojeni kanssa.



Ja katsokaa mitä ihanaa pikkutytöt tekivät?! Unipussit rakkaille leluilleen: Kultakaivos-nimiselle koiralle ja ...



Tutu-nimiselle pupulle. Voi luoja, kuinka onnellisia tytöt olivatkaan lelujensa unipusseista!!!!


Pitänee ensi vuonna ottaa neulekone uudestaan esiin kun hoitoryhmäni nuorimmatkin ovat hieman varttuneet ja työstää heidänkin kanssaan jotain mukavaa tällä koneella, kun sellainen kerta varastossa majailee.


Vaaleanpunaisia ajatuksia teille kaikille!

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Leikkimökki


Tämä postaus sisältää blogiyhteistyötä Gepetton kanssa.

Sain hoitoryhmäni ja lasteni kanssa kanssa viime viikolla ihanan yllätyskirjeen vanerisia nukkekoteja ja nukkekodin tarvikkeita valmistavalta ja markkinoivalta Gepettolta Kangasalasta. 


 A4 kirjekuori sisälsi osat tee-se-itse leikkikanalaan /-lampolaan. Jee!!!!!



Tämä ekosähköllä valmistettu vanerimaja tuli kuin tilauksesta puutarhaprojektimme jatkeeksi.


Ensimmäisenä teippasin mökin kasaan, jotta lapset hahmoittavat mökin muodon ja koon. Mutta ennen kuin ennätin kaivaa maalipurkit esille, oli mökistä tullut leikkimökki Sylvanian siili-hahmoille.



Mökkiin oli tehty siililasten salapaikka, jossa siilipoika väritti läppärillään virtuaalista värityskuvaa :).


Odottelin rauhassa pari päivää ja sitten maltettiin jo vähän maalatakin mökkiä.










Mökin maalauksessa käytimme pullovärejä ja tusseja. Lattialle leikattiin samettinen kokolattiamatto Designers Guildin luksustapettikirjasta.


Oma ekaluokkalainen tyttäreni suunnitteli ja piirsi mökin seinille tapetin.

'

Ja lopulta osat liimattiin kiinni puuliimmalla. Jätimme katosta toisen osan liimaamatta, jotta sen voi tarpeen vaatiessa ottaa helposti pois ja mökin yläparvella on helpompi leikkiä.



Ja niin siilit pääsivät tutustumaan siililasten leikkimökkiin, jonka pihalle laitettiin Gepetton puiset lampaat, kanat ja tiput sekä ompelukone :). Alkuperäisessä mökissä katolla oleva kukko ennätti jo lentää kiekumaan jonnekin salaiseen paikkaan...


Leikkimökki sopii hienosti myös Playmobil leikkeihin sekä Schleichin hahmoille. Leikkimökki tulee varmasti kovaan käyttöön meillä sillä lapset tykkäävät kovasti leikkiä tälläisillä pikkuhahmoilla. Kiitos mitä kaunein, Gepettolaisille!

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Pikkupuutarhat lasten kanssa askarrellen



Mitä syntyy kun ottaa kenkälaatikon, pahviputkea, vessapaperirullia, kananmunakennoja, huopalevyä, maalia ja vähän sitä sun tätä.... sekä monenmoisia kuvis- ja käsityötekniikoita? 

Tässä postauksessa pääset tutustumaan hoitoryhmäni pikkupuutarha-projektiin.

Reilun kuukauden ajan joka tiistai aamu me opettelimme kuuntelemaan ohjeita, leikkaamaan saksilla, piirtämään tarkkaa viivaa ja maalaamaan suuria pintoja. Opimme idoimaan, sommittelemaan, kertomaan tarinoita ja kunnioittamaan toisen "puutarhaa" ja ajatuksia.

Perjantaina järjestimme perheille taidenäyttelyn, jossa jokainen lapsi pääsi esittelemään tuotoksiaan ja muita keväällä syntyneitä kädentöitään sekä esittämään vapaita musiikkiesityksiä, joita lapsoseni olivat itse ideoineet.


Projekti sai alkunsa perheeseeni hankittujen lenkkarien laatikoista ja lahjoituksena saamistani maaleista. Kiitos Anna-Liisa O-K!






Kiitos myös projektin tukemisesta pahvikartioin ja kassapaperirullin @kirsimaritta! Ja kiitos huopakangaspaloista Iskun tehtaanmyymälälle sekä munakennoista hoitolasten perheille!




Ja niin pikkuhiljaa vaihe vaiheelta puutarha kasveineen ja asukkeineen alkoi jovalmistua. Koko projektin aikana lapset eivät kyselleet, että joko tämä projekti loppuu, vaan ideoivat koko ajan lisää ja lisää asioita puutarhoihinsa. Keskeneräisillä puutarhoilla leikittiin kovasti jokaisessa vaiheessa.


 Puutarhassa piti olla ehdottomasti kaivo ja ämpäri, milläs sitä muuten kukkia ja kasveja kastelisi.


Ja pääsiäisen alla tietysti myös kanoja ja kukkoja! 



 Ja tottakai puutarhatonttu!




Wili-kanimme oli myös projektista hyvin kiinnostunut. Sekin, pieni reppana, odottaa jo kovasti puutarhan lumien sulamista ja uuden tuoreen ruohon maiskutusta.


Ja tottahan toki puutarhurilla on myös kasvikirja ja muistilehtiö :).


Uuden kasvun ihmettä on aina ilo seurata.



Ja koska pääsiäinen on ihan ovella, saivat kukot selkäänsä isot tussein koristellut munat ja koivunrisuista metsäretkellä tehtyihin pesiin huovutettiin pienet huopamunat.



Huopamunien huovutuksessa hyödynsimme vanhoja pääsisäismunien sisuksia. Keltaisiin muovimuniin tehtiin reikä naulalla ja vasaralla ja sitten ne täytettiin vedellä ja saippualla esihuovutetulla huopamunalla. Kokongit laitettiin askarteluessujen ja askartelualustojen kanssa pesukoneeseen huopumaan loppuun. Helppoa ja nopeaa!


Lisäksi piknik-leikkejä mieluusti leikkivät lapset halusivat työstää huovuttaen myös puutarhaan  oman pienen piknik-peiton ja tyynyn huovuttaen :).


Näyttelyä edeltävien päivälepojen aikaan jostain ilmestyi kaikkien tonttujen käteen vielä herkullinen kävelysauva ja puutarhoihin kaksi pientä ujoa chenille-tipua.







Ihana projekti, joka innosti lapsia moniin leikkeihin. Ja innostaa toivottavasti vielä lasten kodeissakin.

Tähän pikkupuutarhaan voi muuttaa jatkossa vaikka mitkä lasten omat leikkihahmot ja lapset saavat jatkaa ideoidensa työstämistä kodeissaan vanhempiensa kanssa mielin määrin.



Pieni puutarha toimii myös ihastuttavana pääsiäiskoristeena. Ja menee tarvittaessa kasaan pelkäksi laatikoksi.


Projektin aikana luimme useita puutarha-aiheisia satuja ja tarinoita. Ja jatkamme projektia lumien sulettua ihan oikeilla istutuksilla ihan oikeassa puutarhassa.


Mukavaa pääsiäisen aikaa teille kaikille! Ja kiitos hoitolasteni perheille ja hoitolapsille mukavasta illasta! Ihanaa kun olette olemassa!!!