maanantai 6. helmikuuta 2012

Panda, tilkkupeitto vauvalle osa 2. peiton kokoaminen ja tikkaus






Kun Panda-tilkkupeiton päällinen ja tausta oli huolella silitetty alkoi peiton tikkaaminen.


Välivanun Neulanhaltija kokosi varastonsa ohuimmista polyestervanutilkuistaan ompelemalla vanutilkut käsin kiinni toisiinsa. Polyester vanupalat kannattaa aina ommella toisiinsa löyhin pistoin niin, etteivät saumat juurikaan mene keskenään limittäin.  Puuvillavanupalat sensijaan voi ommella koneellakin siksakompeleella. Neulanhaltija valitsee usein vauvojen peittoihin polyestervanusisuksen, sillä se jättää peiton pehmeän tuntuiseksi. Puuvillavanu on pienissä peitoissa liian jämäkkä ja peitosta tulee helposti peltimäinen.


Kun vanu oli koossa, aseteltiin kaikki peiton kankaat päällekäin ja kaikki kolme kerrosta harsittiin käsin toisiinsa kiinni. Jotkut tilkkutyöntekijät käyttävät harsimisen sijasta hakaneuloja tai nuppineuloja. Neulanhaltija ei niitä töissään suosi. Nuppineulat pistävät käsiä ja pistosten veripisarat tahrivat työn. Hakaneulat taas ovat niin paksuja, että ohueen puuvillaan tulee herkästi reikiä. Harsinta on Neulanhaltijan mielestä ehdoton tapa onistuneen lopputuloksen aikaan saamiseksi. Harsimalla kerrokset pysyvät tukevasti ja liikkumatta kiinni toisissaan koko tikkauksen ajan, vaikka tikkausprosessi kestäsi vuosikausia, kuten joskus allekirjoittaneen käsintikkaukset ovat kestäneet...


Tässä harsinpistoja peiton nurjalta puolelta. Pistorivit kulkevat n. 8 cm etäisyydellä toisistaan.


Pandapeiton tikkaus työstyi koneparsinnalla. KOneparsinnassa ompelukoneen syöttäjät lasketaan pois ja paininjalansäätö asetetaan mahdollisimman kevyeksi.Tikkauksessa Neulanhaltija pyöritteli peittoon amebamaisia kiemuroita vaaleankeltaisella langalla. Lanka upposi väriltään työhön niin hyvin, että vain tikkauksen muodostamat kohoumat jäivät näkyviin.


Neulanhaltija painottaa aina huolellisen tikkauksen osuutta tilkkutöitä tehdessä. Vain huolella tikattu työ on kestävä ja huolettomasti pestävä. Tikkaus myös antaa peitolle ihan oman ilmeensä. Tikkauksella voi tukea tilkkukuvioita tai sillä voi muodostaa ihan uuden sväärin koko työlle.


Kun työ oli tikattu se vaati vielä Neulanhaltijan tyttären ideoimia applikaatio sydämiä. Sydämet aplikoitiin myös koneella. Aplikoinnista ja tilkkupeiton viimeistelystä lisää seuraavassa päivityksessä.

1 kommentti:

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!