perjantai 26. huhtikuuta 2013

Sponsorointia


Käsityöprojektejani on sponsoroitu tarvikkeilla viimeaikoina usaltakin taholta. Kiva niin, sillä siviilielämässä kaikki meneekin miinukselle niin, että rytisee. Tuntuu, että kotimme hajoaa kokoajan sieltä ja täältä. Kaikki säästöt ja palkat uppoavat kodin kunnossa pitoon tai autoon. Pah!




Lahtelaisen Sisustus Fanny -putiikin ihana Johanna ylläti minut antamalla askarteluihini kaksi kassillista askarelteluhuopaa. Huopa oli jäänyt kaupalla myymättä ja pyöri suotta liikkeen varastossa. Johannan toive oli, että minä keksisin siitä jotain kaunista ideaa täälläkin jaettavaksi.




Pyörittelin huopia käsissäni jonkin aikaa, kunnes ne alkoivat synnyttää ideoita.... voisiko huopanarua punoa, virkata, ommella, letittää....
























Parhaimmaksi ideaksi nousi juuttisydämisen huopalangan kutominen kangaspuilla. Tein siitä nyt vain Brion kangspuillani tälläisen pienen huopamaton Maileg -pupuille, mutta isommilla kangaspuilla näistä voisi kutoa  vaikka mitä. Kudonnan jälkeen vanutin maton pesukoneessa 60 asteessa. Siitä tuli tosi nappakka ja kiva!




Huopalevyistä ajattelin ommella syksyä ajatellen meille torkkuhuovan, mutta sitten minua pyydettiinkin pitämään Lahden Helluntai-kirkon Naistenpäivässä kahvitauon mittainen askartelutuokio, jonne suunnittelemaani ideaan huopa istui kuin nakutettu. Naistenpäivä on huomenna lauantaina.

Ajattelin työstää naisten kanssa lämpien ajatustenrasian maitotölkeistä. Rasiaan kukin nainen voi kirjoittaa lappusia onnenhetkistään. Kun harmitus iskee, voi rasian avata ja muistuttaa itseään omista onnenhetkistään.





Lahden Iskun tehtaanmyymälä ja lahtelainen Kangaskauppa Wexler sponsoroivat myös Naistenpäivän työpajaani. Isku lahjoitti pajaan megasuuren kassillisen työtuolien verhoilukangasta. Wexler sponsoroi askartelupajaani kulta- ja hopeakankaalla sekä pitsinauhalla. Mitä kaunein kiitos kaikille sponsoreille!!!! 


Toivottavasti pajastani tulee mukava ja naiset viihtyvät omassa päivässään. Ilmoittautuneita päiville ainakin on kuulemani mukaan ihan hirmuinen määrä.


Tähän loppuun vielä ihana puuvillalanka-yllätyspaketti, jonka sain ystävältäni Katri P:ltä ompeluprojektejani varten. Katri oli itse tehnyt mainosjulisteesta lankarasiankin. Kyllä maailma on täynnä suurisydämisiä ihmisiä!!!!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulle tuo palkan uppoaminen kaikenlaisiin korjauksiin. Helpottaa kun tietää että muutkin kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa! Voimia teille!
    Hienot sponssoroinnit olet saanut ja itse ilahdutat toisia keksimällä kivoja askarteluja. Tuo ajatusrasia idea on loistava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuesta : )! Joskus vain tympii ihan älyttömästi, kun joka lantti uppoaa taloon ja vieläpä sellaisiin kohtiin taloa, että sitä ei edes asumismukavuudesa voi aistia (vanhojen putkien korjaukset jne).

      Kyllä nyt tarvitsin itsekin ajatusrasiaa, jotta sain taas elämän onnenhetket muistoihini takaisin : ).

      Poista
  2. Yllätyspaketti oli aika pieni korvaus kaikista niistä ideoista ja ajatuksista, joita olen sinulta saanut :) Ajatusrasia on ihana, sellainen pitäisi olla meillä kaikilla. T: Katri P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minä olen saanut sinulta hyvin paljon! Kiitos ystävyydestäsi!

      Poista
  3. Kiitos tämänpäiväisestä askarteluhetkestä! Saimme nauraakin askarrellessamme rasioita, ei ollutkaan ihan helppoa vaikka siltä näyttikin.
    Laitoin illalla rasiaan jo ensimmäisen lapun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että piditte pajastani! Aika haipakkaahan se oli, kun lähes 180 naista sohlasi saksien ja liimojen kanssa, mutta lopputuloksena hienot rasiat lähtivät uusiin koteihinsa.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!