torstai 28. helmikuuta 2013

Terveiset Tampereelta


Olipa mukava Tampereen reissu. On kylvetty niin, että iho kutisee ja syöty niin, että maha on pinkeänä. Särkänneimen nähtävyydet on koettu ja Vapriikin näyttelyihin eläydytty. Mutta parasta kaikesta: Minä pääsin mukavassa naisseurassa Desing on Tampere -kierrokselle. Kylläpä muotoilija-minäni kehräsi. Se pääsi itseasiassa jo kehräämään täällä kotikaupungissa Lahdessakin, kun ennätin maanantaina ihan yksin (siis todella harvinaista herkkua minulle!!!) kaupungille Fellmannian kirjastoon. Voih, niitä kaikkia herkullisia kirjoja ja lehtiä, joita sain käsiini. Kotiinikin kantautui repullinen. Jospa ehtisi nyt lomalla niitä lukemaankin ; ).

Mutta nyt takaisin Tampereelle....




Olen edelleen aivan puulla päähän lyöty siitä, kuinka paljon ihastuttavia pikkuputiikkeja ja kauniita vanhoja rakennuksia Tampereen keskustasta löytyy. Me hengailimme vain Koskikeskuksen tuntumassa ja siinäkin riitti ihania design-maailmoja vaikka millä mitalla. Design on Tampere  -kiertueemme päätarkoituksena oli imeä itseemme muotoiltua kauneutta sekä ihailla kekselijäiden käsityöläisten tuotteita. Rahaa olisi palanut paljon, jos sitä olisi ollut. Nyt upeat tuotteet pääsivät muistojen herkkupöytään. Mukaan minulle lähtivät vain Kehräsaaresta ihana pieni Planet Idan vaaleanpunainen muovihelmisormus,  Kehräsaaren Pikku Putiikit -kaupan Kierti Bambu-tiskirätti (häpeä minulle, kun en ole aijemmin bambu-rättejä kokeillut) ja  Design Boulevardista pari puisia Norman Copenhagenin seinäkoukkuja. Mutta jos olisin ollut rahoissani mukaan olisi lähtenyt paljon paljon muuta (tarpeettomampaa).

Erityisesti sieluni lepäsi Vintage Garden -putiikissa ja Super Mukava -putiikissa. Näissä molemmissa oli ihastuttavia koruja ja asusteita, joista minun sisäinen ladyni olisi ollut riemuissaan. Kenties ruokin tätä Ladya valmistamalla lähiaikoina muutaman korun omista varastoistani löytyvistä matskuista. Ei niistä samanlaisia tule, eikä pidäkään tulla, mutta jos saisin siirrettyä edes palan pikkuputiikkien glamouria niihin, niin hyvä.
























Mukavaa kevään odotusta kaikille! Jipii, huomenna on jo maaliskuu!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hienolta. Upeaa, kun sait omaa aikaa juuri sille, jota rakastat. Se on tärkeää arjen keskellä. Hyviä ideoita tällekkin kuulle, taas varmaan jaksaa:) -siskosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kyllä oli! Pitääpä tehdä Lahdessa joskus vastaava, ehditkö mukaan?

      Poista
  2. Tampereelta kieltämättä löytyy kaikenlaista hauskaa, kunhan jaksaa kierrellä. Ei muuta kuin tervetuloa uudelleen! :) Jaksat tehdä käsitöitä todella usein. Ihanaa, että päivittelet blogiasi tasaisin väliajoin.

    [Oma blogini: kasinluotua.blogspot.fi]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Tampere oli ihana paikka, aivan kuten Helsinki ja Oulukin. Rakastan pikkuputiikeja joissa myydään uniikkia, laadukasta ja kekselijästä designia. Ja toisinaan massatuotantokin käy kun se on vain kauniisti esillä ; ). Kiva blogi sinullakin ja tervetuloa lukijaksi!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!