torstai 3. tammikuuta 2013

Joululahja: Geomag -rakennussarja


Noro-virus alkaa helpottaa. Olipahan ärhäkkä tauti. Oksentelusta toivuttuaan puolet porukasta vain nukkuivat viimepäivät läpeensä. Tänään alkaa arki, joten nyt on aika koota voimat ja tarttua uuteen vuoteen.

Tässä postauksessa esittelen poikien mielenkiintoisen joululahjan: Magneettisen Geomag rakennussarjan, joka oli meille Lego- ja Playmobil -ihmisille ennestään tuntematon.


Geomag -paneelien koristeluun oli pakkauksessa tarjolla välkehtiviä kartonkeja, joista leikattiin paneelimuotoja. Kiva, kiva, kun etenkin meidän vanhin poika on niin kovasti kaiken kiiltävän perään ja kiiltävää on yleensä pojille niin vähän tarjolla. (Säästettiin muuten kaikki pienetkin välkehtivän kartongin ylijäämäpalat tulevia askarteluja varten.)

Pakkauksen mukana oli myös CD omien kuvien työstämiseen paneelikokoon. Pojat olivat täpinöissään, mitä kaikkea näillä paloilla voisikaan muotoilla. Ajatukset sinkoilivat aina StarWarsseista kesämuistoihin.

Kiva lahja, kiitos Katja ja Harri!



Näitä luomuksia syntyikin sitten magneetti putkista- ja kuulista sekä kimaltavista paneeleista kuin sieniä sateella. Tässä osa jälkikasvun tuotoksista.

Settipajan puolella onkin sitten nähtävillä seuraavissa postauksissa poikien uudet Lego - ja Playmobil maailmat, jotka täydentyivät Taru Sormusten Herra- ja merirosvojutuilla. Lisäksi joulupaketista avautui taas uusi Miljonary Monopolypeli, jossa päästään elämään leveetä miljonäärin elämää. Nyt monopolyjä onkin meillä jo kolme erilaista. "Köyhät" lapsemme rakastavat niitä pelejä. Kerrankin voi kokea olevansa kahisevansa kanssa Suuren Maailman Herra. Ja täytyy kyllä myöntää, että hyviä herroja ovat, me aikuiset hävitään lähes aina! Mieheni nauraakin, että monien vuosien kotiäitiys heijastuu myös peliinkin, niin vahvasti se on leimansa minuun lyönyt ; )



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!