torstai 8. maaliskuuta 2012

Pupu-Prinsessan kastejuhlavaatevalmisteluja



Neulanhaltijan talossa on valmisteltu viimepäivät kastejuhlia. Maileg pupu -perhe on lisääntynyt uudella pienokaisella ja hänelle oli järjestettävä isot  kastejuhlat kuninkaalliseen malliin.


Kastemekoksi pääsi kirpparilta ostettu pieni käsinvirkattu pitsiliina.


Liinaan leikattiin kolme pientä reikää, jotka huoliteltiin siksak -ompelein.


Isosisko-prinsessalle valmistui myös mekko pitsiliinasta ja villalangasta (oikean sävyistä puuvillalankaa kun ei kaapeista tälläkertaa löytynyt).


Ja äiti pupukin sai pitsiliinat mekkoaan koristamaan. Lisäksi neulanhaltija virkkasi mutu-tuntumalla kaikille pupuille kruunut ja äiti-pupulle hopeiset juhlakengät ainakin 10 vuotta sitten hankitusta hopealangasta, jolle ei ole ikinä ennen keksitty mitään käyttöä.


Kruunut työstyivät ketjusilmukkakahdeksikon päälle kiinteillä virkkuusilmukoilla. (4 krs.)


Myös pupu-perheen pojille ja isille piti työstää juhlavaatteet. Ne Neulanhaltija ompeli myös kirpparilta eurolla bongatusta vanhasta ohuesta puuvillaisesta pitsipaidasta.


Kaavat olivat näinkin vaikeat ; ).


Kädenteiden ja pääntien huolittelut työstettiin ompelemalla hopealankakoristelu siksak-ompeleella.


Isi-pupu sai vielä hopeisen rusetin kaulaansa ja sitten juhlat saivatkin alkaa.

Seuraavassa päivityksessä kuvia ihastuttavista kastejuhlistamme ja kaikesta pienestä rekvisiitasta, jota sinne lasten kanssa työstimme.

Mukavaa naistenpäivää kaikille naisille ja tytöille!

*****
Maileg (www.maileg.dk) valmistaa myös itse juhlapupuja niin kuninkaallisia kuin kastepukuisia pikkupupujakin (ja kaikkea muuta ihanaa...). Siitä tämäkin ideakin lähti, kun näin näitä ihania pupuja Helsingin Tuomarinkylän Country White myymälässä. Myös Lahden Sisustus Fanny myy samaisia ihanuuksia. Meillä pupuja on kuitenkin jo ihan tarpeeksi, joten päätin työstää juhla-asusteet itse... ja sainpahan palkaksi taas pari päivitystä tänne blogiinkin ; ).





2 kommenttia:

  1. AIVAN IHANAT VAATTEET!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihan aikuisten oikeesti, nämä kaikki valmistelut työstyivät melkoisen pienellä panostuksella niin ajan kuin rahankin mukaan.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!